Edellisen kirjoituksen jälkeen pelko painui joksikin aikaa taka-alalle ja tilalle tuli ihmeellisen rauhallinen ja luottavainen olo. Ehkä auttoi, kun kirjoitin tunteestani, sillä siitä ei ole kovin helppo puhua. Keskityin siis nauttimaan rauhasta ja seesteisyydestä. Raskausoireet jatkuivat entisellään eli varsin lievinä, lähinnä pienenä muistutuksena siitä, että jokin on nyt eri tavalla.
Muutamia päiviä sitten nekin vähäiset oireet kuitenkin lievenivät entisestään. Rintoja aristi edelleen, mutta ei enää niin paljoa. Huolestuin. Keskenmennyt raskauskin oli niin vähäoireinen ja silloinkin oireet lievenivät niihin aikoihin, kun alkio kuoli. Tosin en osannut silloin oikeastaan edes ajatella, että se olisi huono merkki.
Toissapäivänä menimme varhaisultraan, aiemmin kuin oli alunperin tarkoitus, mutta en kestänyt odotella enää pidempään. Tunteet vaihtelivat varovaisesta optimismista selkeään varmuuteen ja sitten taas epätoivoon siitä, että jotain on varmasti pielessä.
Vaan ei ollut. Ultrassa löytyi yksi 10-millinen alkio oikeasta paikasta, kaikki oli juuri niin kuin pitääkin olla. Lääkäri arvioi alkion olevan jopa pari päivää omia laskujani suurempi, joten kehitys on edennyt ihan oikeassa tahdissa.
Näimme molemmat ruudulta omin silmin, miten sen pienen möykyn pieni sydän sykki. Kun lääkäri laittoi sykkeen kuuluviin, kyyneleet tulivat. Se jumputus oli ehkä kaunein ääni ikinä.
Tiedän kyllä, että edelleen voi tapahtua ihan mitä tahansa, niinhän kävi viimeksikin. Ensimmäinen etappi on kuitenkin ylitetty ja voin ehkä rauhoittua hetkeksi. Juuri nyt minä olen raskaana.
lauantai 29. marraskuuta 2014
maanantai 10. marraskuuta 2014
Pelko
Testiviiva on vahvistunut melkein kontrolliviivan vahvuiseksi ja nyt pystyn jo käymään vessassa ilman, että olen joka kerta varma vuodon alkamisesta. Raskausoireita ei ainakaan vielä ole erityisen paljoa, mutta kuitenkin jotain: rintoja aristaa edelleen (paljon!), mahaa turvottaa, väsyttää, janottaa, nälättää, viluttaa. On varmaan ihan normaalia, että keskenmenon kokeneena pelko on enemmän tai vähemmän läsnä. Kaikki on niin haurasta juuri nyt ja alitajuisesti yritän varautua siihen, jos tämäkin otetaan minulta pois.
Oikealla puolella edelleen ajoittain tykyttelevä keltarauhanen on viime päivinä aiheuttanut huolta ja koetan vakuutella itselleni, että se kuuluu asiaan ja häviää kyllä itsekseen, kunhan istukka alkaa toimia. Varhaisultraan on kolmisen viikkoa, siellä viimeistään pitäisi varmistua, että raskaus on varmasti oikeassa paikassa. Kaikenlaisia kauhukuvia sitä osaakin itselleen kehitellä kun tietää, mikä kaikki voikaan mennä pieleen...
Olen kertonut tästä vanhemmilleni sekä parille läheiselle ystävälle. Mitäpä sitä salailemaan, he ovat yrityksestä koko ajan tienneet ja samat ihmiset olivat tukena silloinkin, kun kaikki ei sujunut niin kuin piti. Onnittelujen vastaanottaminen vaan on niin kovin vaikeaa.
En tiedä vielä, miten tälle blogille käy. Tämä oli keskenmenoon liittyvien tuntemusten purkupaikka ja päiväkirja uudelle yritykselle, mutta en oikein koe omaksi jutukseni kirjoitella raskauden edistymisestä, ainakaan mitenkään ihan tavanomaiseen tapaan. Katsotaan, miten käy.
Oikealla puolella edelleen ajoittain tykyttelevä keltarauhanen on viime päivinä aiheuttanut huolta ja koetan vakuutella itselleni, että se kuuluu asiaan ja häviää kyllä itsekseen, kunhan istukka alkaa toimia. Varhaisultraan on kolmisen viikkoa, siellä viimeistään pitäisi varmistua, että raskaus on varmasti oikeassa paikassa. Kaikenlaisia kauhukuvia sitä osaakin itselleen kehitellä kun tietää, mikä kaikki voikaan mennä pieleen...
Olen kertonut tästä vanhemmilleni sekä parille läheiselle ystävälle. Mitäpä sitä salailemaan, he ovat yrityksestä koko ajan tienneet ja samat ihmiset olivat tukena silloinkin, kun kaikki ei sujunut niin kuin piti. Onnittelujen vastaanottaminen vaan on niin kovin vaikeaa.
En tiedä vielä, miten tälle blogille käy. Tämä oli keskenmenoon liittyvien tuntemusten purkupaikka ja päiväkirja uudelle yritykselle, mutta en oikein koe omaksi jutukseni kirjoitella raskauden edistymisestä, ainakaan mitenkään ihan tavanomaiseen tapaan. Katsotaan, miten käy.
lauantai 8. marraskuuta 2014
Mitä oikein tapahtuu?
Tämä tärppikierto oli yksi samanlainen muiden joukossa. Ovulaatio ilmoitteli itsestään (oikealta) myöhään, kuten aina. Ajoitus osui vielä jotenkin todella huonosti sellaiselle viikolle, kun sekä minä että mies oltiin vuoron perään työmatkalla. En osaa paikallistaa tarkkaa ovulaatiopäivää, mutta joko joku uimareista selvisi hengissä riittävän pitkään tai ajoitus osui kaikesta tähtäilemättömyydestä huolimatta juuri tasan oikeaan kohtaan. Oli miten oli, lopputulos on nyt viiva tikussa.
Ovulaation jälkeen kipuilut oikeassa munasarjassa jatkuivat, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Samoin rinnat tulivat todella kipeiksi heti ovulaation jälkeen, mutta niin kävi viime kierrossakin ilman, että kyse oli raskaudesta. Yhdelle kaverilleni näitä hieman ihmettelin jo melkein pari viikkoa sitten, mutta unohdin pian koko jutun.
Viime viikonloppuna, eli ehkä noin viikko ovulaation jälkeen, minulta tuli parin-kolmen päivän ajan ruskeaa tuhruvuotoa, välillä seassa oli vähän punaisempaakin pisaraa. Minullahan on näitä välivuotoja ollut silloin tällöin ja usein kuukautisetkin ovat alkaneet ensin parin päivän tuhruttelulla. Menkkoja ei kuitenkaan alkuviikosta kuulunut. Tuo vuotelukin unohtui positiiviseen testiin asti, jolloin mieleeni juolahti, olisiko kyseessä voinut olla kiinnittymisvuoto. Edellisestä raskaudesta en sellaista muista.
Seuraava merkki oli armoton vitutus (anteeksi). Alkuviikosta olin töissä (ja kotonakin) todella pahalla päällä ja kaikkien naamat pännivät niin paljon, että en jaksanut istua edes yhteisillä kahvihetkillä. Ennen positiivista testiä sain myös töissä yhden pikkuruisen vastoinkäymisen vuoksi itkukohtauksen. Onneksi olin yksin omassa työhuoneessani, mutta normaalia tuo ei todellakaan ollut. Minulla on töissä mukavaa ja tykkään lähimmistä työkavereistani ihan valtavasti, ja hankalissakin tilanteissa kyllä hallitsen tunteeni ja pidän pokkani. Silti en tuostakaan osannut vielä mitään arvata.
Se, mikä sai tekemään ensimmäisen testin jo keskiviikkona iltapäivällä laimeasta päiväpissasta, oli paineentunne alavatsassa, yhdistettynä jo pitkään kipeinä olleisiin rintoihin. Ne olivat ne selvimmät merkit edellisessäkin raskaudessa ja varsinkaan sitä vatsan paineentunnetta en ole koskaan aiemmin missään muussa yhteydessä tuntenut. Silti olin edelleenkin ihan varma, että mielikuvitus nyt vain temppuilee.
Kiertopäivä oli vasta 33/noin 35, mutta tulos oli silti plussa. Jätin tikun kylppäriin ja kävin varmaan kymmenen kertaa tarkistamassa, että siinä on ihan oikeasti toinenkin viiva. Haalea, mutta silti niin selkeä, ettei sitä tarvinnut sen enempää tulkita. Se tunti, jonka vielä jouduin odottelemaan miestä kotiin, oli melkoisen pitkä.
Sen jälkeen onkin sitten jännitetty, alkaako viiva vahvistua vai jääkö tämä kemialliseksi. Joka kerta vessassa käydessä olen varma, että vuoto on alkanut. Toistaiseksi homma näyttää etenevän ihan mukavasti - liuskatestin viiva vahvistuu pikkuhiljaa, vaikka tasavahvaa viivaa en ainakaan vielä saa. Pakko oli siis käydä ostamassa pari digitestiäkin, josta sain eilisaamuna tulokseksi raskaana 2-3. Testailen lähiaikoina uudestaan, muuttuuko tulos. Ehkä sitten voi huokaista helpotuksesta, edes hetkeksi.
Sen verran kerkesin jo mennä asioiden edelle, että varasin varhaisultran joulukuun alkuun. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö ultrassa käytäisi mahdollisimman pian ja vaikka vielä toisenkin kerran ennen np-ultraa, jos vaan vähänkin koen sen tarpeelliseksi. En halua enää ikinä kokea samanlaista shokkiuutista kuin silloin maaliskuussa.
Hyvin varovaisin askelin siis mennään eteenpäin ja katsellaan päivä kerrallaan, mihin tilanne oikein kehittyy. Toivotaan parasta, mutta varaudutaan pahimpaan.
Jos tällä kertaa parhain tapahtuu, niin minusta tulee äiti ja miehestäni isä heinäkuussa 2015.
Ovulaation jälkeen kipuilut oikeassa munasarjassa jatkuivat, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Samoin rinnat tulivat todella kipeiksi heti ovulaation jälkeen, mutta niin kävi viime kierrossakin ilman, että kyse oli raskaudesta. Yhdelle kaverilleni näitä hieman ihmettelin jo melkein pari viikkoa sitten, mutta unohdin pian koko jutun.
Viime viikonloppuna, eli ehkä noin viikko ovulaation jälkeen, minulta tuli parin-kolmen päivän ajan ruskeaa tuhruvuotoa, välillä seassa oli vähän punaisempaakin pisaraa. Minullahan on näitä välivuotoja ollut silloin tällöin ja usein kuukautisetkin ovat alkaneet ensin parin päivän tuhruttelulla. Menkkoja ei kuitenkaan alkuviikosta kuulunut. Tuo vuotelukin unohtui positiiviseen testiin asti, jolloin mieleeni juolahti, olisiko kyseessä voinut olla kiinnittymisvuoto. Edellisestä raskaudesta en sellaista muista.
Seuraava merkki oli armoton vitutus (anteeksi). Alkuviikosta olin töissä (ja kotonakin) todella pahalla päällä ja kaikkien naamat pännivät niin paljon, että en jaksanut istua edes yhteisillä kahvihetkillä. Ennen positiivista testiä sain myös töissä yhden pikkuruisen vastoinkäymisen vuoksi itkukohtauksen. Onneksi olin yksin omassa työhuoneessani, mutta normaalia tuo ei todellakaan ollut. Minulla on töissä mukavaa ja tykkään lähimmistä työkavereistani ihan valtavasti, ja hankalissakin tilanteissa kyllä hallitsen tunteeni ja pidän pokkani. Silti en tuostakaan osannut vielä mitään arvata.
Se, mikä sai tekemään ensimmäisen testin jo keskiviikkona iltapäivällä laimeasta päiväpissasta, oli paineentunne alavatsassa, yhdistettynä jo pitkään kipeinä olleisiin rintoihin. Ne olivat ne selvimmät merkit edellisessäkin raskaudessa ja varsinkaan sitä vatsan paineentunnetta en ole koskaan aiemmin missään muussa yhteydessä tuntenut. Silti olin edelleenkin ihan varma, että mielikuvitus nyt vain temppuilee.
Kiertopäivä oli vasta 33/noin 35, mutta tulos oli silti plussa. Jätin tikun kylppäriin ja kävin varmaan kymmenen kertaa tarkistamassa, että siinä on ihan oikeasti toinenkin viiva. Haalea, mutta silti niin selkeä, ettei sitä tarvinnut sen enempää tulkita. Se tunti, jonka vielä jouduin odottelemaan miestä kotiin, oli melkoisen pitkä.
Sen jälkeen onkin sitten jännitetty, alkaako viiva vahvistua vai jääkö tämä kemialliseksi. Joka kerta vessassa käydessä olen varma, että vuoto on alkanut. Toistaiseksi homma näyttää etenevän ihan mukavasti - liuskatestin viiva vahvistuu pikkuhiljaa, vaikka tasavahvaa viivaa en ainakaan vielä saa. Pakko oli siis käydä ostamassa pari digitestiäkin, josta sain eilisaamuna tulokseksi raskaana 2-3. Testailen lähiaikoina uudestaan, muuttuuko tulos. Ehkä sitten voi huokaista helpotuksesta, edes hetkeksi.
Sen verran kerkesin jo mennä asioiden edelle, että varasin varhaisultran joulukuun alkuun. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö ultrassa käytäisi mahdollisimman pian ja vaikka vielä toisenkin kerran ennen np-ultraa, jos vaan vähänkin koen sen tarpeelliseksi. En halua enää ikinä kokea samanlaista shokkiuutista kuin silloin maaliskuussa.
Hyvin varovaisin askelin siis mennään eteenpäin ja katsellaan päivä kerrallaan, mihin tilanne oikein kehittyy. Toivotaan parasta, mutta varaudutaan pahimpaan.
Jos tällä kertaa parhain tapahtuu, niin minusta tulee äiti ja miehestäni isä heinäkuussa 2015.
torstai 6. marraskuuta 2014
Paluu
Reilut kaksi kuukautta vierähti nopeasti. Kierrot sinä aikana olivat jotakuinkin samanlaisia kuin tähänkin asti, eli pitkiä.
Tässä kuluvassa kierrossa lopetin ovulaation tikuttamisen lopullisesti. Kivuista ja kalenterista osasin paikallistaa sen suunnilleen sinne kiertopäivien 20-23 paikkeille.
Onnistuin vihdoinkin lopettamaan stressaamisen ja märehtimisen. Edes ovulaatioaika ei saanut paineita aikaiseksi, viihdyttiin makkarin puolella juuri tasan sen verran kuin oli fiilistä. Söin kiltisti edelleen kaikki lisäravinteeni ja höpöhöpönappini, mutta muuten elelin ihan miten sattui. Tein välillä ihan liikaa töitä, olin väsynyt ja stressaantunut. Toisaalta taas vietin mukavia hetkiä miehen kanssa sekä tapasin ystäviäni, juhlin, käytin alkoholia juuri sen verran kuin maistui, söin hyvin ja huonosti ja liikaa ja välillä liian vähän, polttelin jopa tupakkaa sen kummemmin sitä miettimättä. Tein opiskelusuunnitelmia ensi vuoden puolelle ja laskeskelin jo valmiiksi, minkä verran pisteitä saan jatko-opintojen hakuvaiheessa. Suunniteltiin pientä reissua vuodenvaihteen tienoille. Mietittiin myös alustavasti, että ensi vuoden puolella voisi olla uudelleen yhteyksissä klinikalle.
Mitä hyötyä tästä oli?
Pää tyhjeni.
Sain aidosti ajatukset raskausasioista ihan muualle.
Riitelyt miehen kanssa jäivät pois.
Minusta tuli taas helpompi, mukavampi, hyväntuulisempi ja stressittömämpi ihminen.
... ja eilen tein positiivisen raskaustestin.
Tässä kuluvassa kierrossa lopetin ovulaation tikuttamisen lopullisesti. Kivuista ja kalenterista osasin paikallistaa sen suunnilleen sinne kiertopäivien 20-23 paikkeille.
Onnistuin vihdoinkin lopettamaan stressaamisen ja märehtimisen. Edes ovulaatioaika ei saanut paineita aikaiseksi, viihdyttiin makkarin puolella juuri tasan sen verran kuin oli fiilistä. Söin kiltisti edelleen kaikki lisäravinteeni ja höpöhöpönappini, mutta muuten elelin ihan miten sattui. Tein välillä ihan liikaa töitä, olin väsynyt ja stressaantunut. Toisaalta taas vietin mukavia hetkiä miehen kanssa sekä tapasin ystäviäni, juhlin, käytin alkoholia juuri sen verran kuin maistui, söin hyvin ja huonosti ja liikaa ja välillä liian vähän, polttelin jopa tupakkaa sen kummemmin sitä miettimättä. Tein opiskelusuunnitelmia ensi vuoden puolelle ja laskeskelin jo valmiiksi, minkä verran pisteitä saan jatko-opintojen hakuvaiheessa. Suunniteltiin pientä reissua vuodenvaihteen tienoille. Mietittiin myös alustavasti, että ensi vuoden puolella voisi olla uudelleen yhteyksissä klinikalle.
Mitä hyötyä tästä oli?
Pää tyhjeni.
Sain aidosti ajatukset raskausasioista ihan muualle.
Riitelyt miehen kanssa jäivät pois.
Minusta tuli taas helpompi, mukavampi, hyväntuulisempi ja stressittömämpi ihminen.
... ja eilen tein positiivisen raskaustestin.
torstai 18. syyskuuta 2014
Tauon paikka
No niin, lääkärin tuomio tutkimustuloksista on kuultu.
Kaikki on sekä minun hormonitoiminnassani että miehen siittiöissä niin hyvin kuin vain voi olla. Kaikki mahdolliset arvot ovat viitearvojen sisällä, miehen osalta osa tuloksista jopa normaalia parempia. Lääkärikin hymyili, että harvemmin tälle klinikalla näin priimoja näytteitä päästään edes analysoimaan.
Keskusteltiin lääkärin kanssa jatkosta. Hän ei näe mitään estettä sille, etteikö raskaus alkaisi omia aikojaan ennemmin tai myöhemmin. Ja itse haluaisin ajatella niin, että koska se "ennemmin" -vaihe on jo mahdollisesti ohitettu, niin "myöhemmin" alkaa ehkä olla käsillä - eiköhän siis ala jo tilastolliset onnistumismahdollisuudetkin pikkuhiljaa olla meidän puolella.
Kyselin välivuodoista, eikä hän ollut huolestunut niistäkään. Tarvittaessa tutkimuksia voidaan jatkaa ultraamalla kohdun limakalvo vielä tarkemmin, josko syy tiputteluvuodoille selviäisi sieltä, ja samalla selvittää munanjohtimien aukiolo. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että todennäköisesti munanjohtimissakaan ei mitään vikaa ole, ainakaan molemmissa, kun kerran raskaus on kerran kuitenkin luonnollisesti jo alkanut. Katsellaan tarvetta lisätutkimuksille sitten vaikkapa ensi vuoden puolella.
Ovulaatio taisi kivuista päätellen olla pari päivää sitten. Lopetin testailut ennen positiivista tulosta, joten LH-huippu jäi kuitenkin todistamatta.
Fyysisesti kaikki siis on niin kuin pitääkin.
Psyykkinen puoli taas on hieman toista.
Onnistuttiin miehen kanssa saamaan ensimmäinen kunnon riita aikaiseksi tästä asiasta. Nyt jo, reilun puolen vuoden yrityksen jälkeen! Asia koski oletettua ovulaatiotani ja sen hyödyntämistä, mikä ei väsyneenä arki-iltana oikein ollut ensimmäisenä intresseissä. Minua se turhautti, olinhan taas käyttänyt monta, monta päivää ovulaatiobongailuun. "Tuleeko se vai eikö se tule? Miksi nyt nippaa sieltä ja hetken päästä taas tuolta? Miksei testiviivat vahvistu kunnolla?" Jne.
Päätimme, että nyt oikeasti täytyy lopettaa tämä stressaaminen, sillä mitä pidemmälle tässä mennään, sitä enemmän asia stressaa, vaikka kuinka yrittäisi pitää pään kylmänä. Meidän täytyy pystyä toimimaan tässä asiassa samalla puolella, ei toisiamme syytellen ja painostaen.
Minulle se tarkoittaa sitä, että lopetan ovulaatiotestailut. Tiedän suunnilleen, milloin se yleensä tulee, se saa riittää tai olla riittämättä. Mies haluaisi testailuja jatkaa, mutta hän ei olekaan meistä se, joka joutuu joka kuukausi kusemaan purkkiin ja tikuttelemaan pahimmillaan puolentoista viikon ajan. Se ei todellakaan auta saamaan ajatuksia muihin asioihin. En halua luisua enää enempää siihen tilanteeseen, kun seksistä tulee pelkkää lapsentekohommaa, se on minulle liian tärkeä parisuhteen osa-alue pilattavaksi.
Lisäksi se tarkoittaa minulle sitä, että on mentävä ns. katkolle sekä keskustelupalstojen tutkimisesta että blogeista - omastani ja varmaankin myös muiden. Asiat, joista olen kiinnostunut ja jotka ovat minulle tärkeitä ja ajankohtaisia, aiheuttavat valtavan tiedonjanon. Luen toisten kokemuksia ja tarinoita ja etsin tietoa, niin faktaa kuin mutuakin. Se puolestaan johtaa siihen, että ajatuksia on todella vaikea saada siirrettyä mihinkään muuhun. Tämä lapsentekoprojekti on nyt ollut juuri sellainen ja se ei enää tunnu hyvältä. Haluan päästä takaisin siihen viimeksi kesälomalla vilahtaneeseen huolettomuuteen, haluan ajatella välillä jotakin ihan muuta. Pois kiertopäivien laskemisesta, joka ikisen kehon tuntemuksen ylitulkinnasta, ovulaation kyttäämisestä, kuukautiskierron mukaan elämisestä.
Ehkä keksin jotakin ihan uutta ajateltavaa tilalle. Menen maalauskurssille, alan taas tehdä käsitöitä tai lukea enemmän kiinnostavia kirjoja. Olen jopa miettinyt vielä uusiin jatko-opintoihin hakemista. Tapaan ystäviä useammin. Niin, ja järjestän tietenkin kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa.
Palaan tänne sitten, jos joskus on jotakin kerrottavaa. Nyt on kuitenkin tauon paikka.
Kaikki on sekä minun hormonitoiminnassani että miehen siittiöissä niin hyvin kuin vain voi olla. Kaikki mahdolliset arvot ovat viitearvojen sisällä, miehen osalta osa tuloksista jopa normaalia parempia. Lääkärikin hymyili, että harvemmin tälle klinikalla näin priimoja näytteitä päästään edes analysoimaan.
Keskusteltiin lääkärin kanssa jatkosta. Hän ei näe mitään estettä sille, etteikö raskaus alkaisi omia aikojaan ennemmin tai myöhemmin. Ja itse haluaisin ajatella niin, että koska se "ennemmin" -vaihe on jo mahdollisesti ohitettu, niin "myöhemmin" alkaa ehkä olla käsillä - eiköhän siis ala jo tilastolliset onnistumismahdollisuudetkin pikkuhiljaa olla meidän puolella.
Kyselin välivuodoista, eikä hän ollut huolestunut niistäkään. Tarvittaessa tutkimuksia voidaan jatkaa ultraamalla kohdun limakalvo vielä tarkemmin, josko syy tiputteluvuodoille selviäisi sieltä, ja samalla selvittää munanjohtimien aukiolo. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että todennäköisesti munanjohtimissakaan ei mitään vikaa ole, ainakaan molemmissa, kun kerran raskaus on kerran kuitenkin luonnollisesti jo alkanut. Katsellaan tarvetta lisätutkimuksille sitten vaikkapa ensi vuoden puolella.
Ovulaatio taisi kivuista päätellen olla pari päivää sitten. Lopetin testailut ennen positiivista tulosta, joten LH-huippu jäi kuitenkin todistamatta.
Fyysisesti kaikki siis on niin kuin pitääkin.
Psyykkinen puoli taas on hieman toista.
Onnistuttiin miehen kanssa saamaan ensimmäinen kunnon riita aikaiseksi tästä asiasta. Nyt jo, reilun puolen vuoden yrityksen jälkeen! Asia koski oletettua ovulaatiotani ja sen hyödyntämistä, mikä ei väsyneenä arki-iltana oikein ollut ensimmäisenä intresseissä. Minua se turhautti, olinhan taas käyttänyt monta, monta päivää ovulaatiobongailuun. "Tuleeko se vai eikö se tule? Miksi nyt nippaa sieltä ja hetken päästä taas tuolta? Miksei testiviivat vahvistu kunnolla?" Jne.
Päätimme, että nyt oikeasti täytyy lopettaa tämä stressaaminen, sillä mitä pidemmälle tässä mennään, sitä enemmän asia stressaa, vaikka kuinka yrittäisi pitää pään kylmänä. Meidän täytyy pystyä toimimaan tässä asiassa samalla puolella, ei toisiamme syytellen ja painostaen.
Minulle se tarkoittaa sitä, että lopetan ovulaatiotestailut. Tiedän suunnilleen, milloin se yleensä tulee, se saa riittää tai olla riittämättä. Mies haluaisi testailuja jatkaa, mutta hän ei olekaan meistä se, joka joutuu joka kuukausi kusemaan purkkiin ja tikuttelemaan pahimmillaan puolentoista viikon ajan. Se ei todellakaan auta saamaan ajatuksia muihin asioihin. En halua luisua enää enempää siihen tilanteeseen, kun seksistä tulee pelkkää lapsentekohommaa, se on minulle liian tärkeä parisuhteen osa-alue pilattavaksi.
Lisäksi se tarkoittaa minulle sitä, että on mentävä ns. katkolle sekä keskustelupalstojen tutkimisesta että blogeista - omastani ja varmaankin myös muiden. Asiat, joista olen kiinnostunut ja jotka ovat minulle tärkeitä ja ajankohtaisia, aiheuttavat valtavan tiedonjanon. Luen toisten kokemuksia ja tarinoita ja etsin tietoa, niin faktaa kuin mutuakin. Se puolestaan johtaa siihen, että ajatuksia on todella vaikea saada siirrettyä mihinkään muuhun. Tämä lapsentekoprojekti on nyt ollut juuri sellainen ja se ei enää tunnu hyvältä. Haluan päästä takaisin siihen viimeksi kesälomalla vilahtaneeseen huolettomuuteen, haluan ajatella välillä jotakin ihan muuta. Pois kiertopäivien laskemisesta, joka ikisen kehon tuntemuksen ylitulkinnasta, ovulaation kyttäämisestä, kuukautiskierron mukaan elämisestä.
Ehkä keksin jotakin ihan uutta ajateltavaa tilalle. Menen maalauskurssille, alan taas tehdä käsitöitä tai lukea enemmän kiinnostavia kirjoja. Olen jopa miettinyt vielä uusiin jatko-opintoihin hakemista. Tapaan ystäviä useammin. Niin, ja järjestän tietenkin kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa.
Palaan tänne sitten, jos joskus on jotakin kerrottavaa. Nyt on kuitenkin tauon paikka.
tiistai 16. syyskuuta 2014
Laskettu aika eilen
15. syyskuuta tuli ja meni. Se olisi ollut meidän pienemme laskettu aika.
Etukäteen luulin, että koska kuitenkin edelleen suren keskenmenoa silloin tällöin, tuo päivä olisi jotenkin surunsävytteinen. Vaan ei. Heräsin aamulla uuteen viikkoon. Väsytti, kuten maanantaisin usein. Olin myös hieman flunssainen. Menin töihin, join kahvit työkavereitten kanssa, jutustelin menneestä viikonlopusta. Istuin parissa palaverissa ja tein työsuunnitelmia loppusyksylle sekä ensi vuodelle. Illalla katseltiin miehen kanssa leffaa, syliteltiin ja siliteltiin. Mentiin ajoissa nukkumaan. Se oli yksi maanantai muiden joukossa.
Ja toden totta, en edes muistanut koko asiaa! Se ei edes käynyt mielessäni koko päivän aikana. Arki vie ajatukset usein tehokkaasti muualle. Ja hyvä niin.
Missäs nyt siis mennään? Ovulaatiotestit ovat vieläkin negatiivisia, mikäli oikein niitä tulkitsen. Viivat ovat olleet vahvoja jo monta päivää, mutta ei silti yhtään selkeää positiivista tulosta. Alavatsaa on kyllä välillä jomotellut toispuoleisesti siihen malliin, että luulin ovulaation olevan jo käsillä. Ehkä viime viikon lopulla alkanut flunssa on viivästyttänyt sitä, mutta nyt voin onneksi jo paremmin - jospa siis kroppakin alkaisi vähitellen taas toimia.
Etukäteen luulin, että koska kuitenkin edelleen suren keskenmenoa silloin tällöin, tuo päivä olisi jotenkin surunsävytteinen. Vaan ei. Heräsin aamulla uuteen viikkoon. Väsytti, kuten maanantaisin usein. Olin myös hieman flunssainen. Menin töihin, join kahvit työkavereitten kanssa, jutustelin menneestä viikonlopusta. Istuin parissa palaverissa ja tein työsuunnitelmia loppusyksylle sekä ensi vuodelle. Illalla katseltiin miehen kanssa leffaa, syliteltiin ja siliteltiin. Mentiin ajoissa nukkumaan. Se oli yksi maanantai muiden joukossa.
Ja toden totta, en edes muistanut koko asiaa! Se ei edes käynyt mielessäni koko päivän aikana. Arki vie ajatukset usein tehokkaasti muualle. Ja hyvä niin.
Missäs nyt siis mennään? Ovulaatiotestit ovat vieläkin negatiivisia, mikäli oikein niitä tulkitsen. Viivat ovat olleet vahvoja jo monta päivää, mutta ei silti yhtään selkeää positiivista tulosta. Alavatsaa on kyllä välillä jomotellut toispuoleisesti siihen malliin, että luulin ovulaation olevan jo käsillä. Ehkä viime viikon lopulla alkanut flunssa on viivästyttänyt sitä, mutta nyt voin onneksi jo paremmin - jospa siis kroppakin alkaisi vähitellen taas toimia.
perjantai 12. syyskuuta 2014
Odotellaan...
... sitähän tämä on, päivästä toiseen, kierrosta toiseen. Kun ei oikein muutakaan voi.
Tiputtelu on hiipunut pois, ei siitä onneksi menkkoja tullutkaan. Ovulaatiotesti on edelleen negatiivinen, vaikka viimeisimmän 29 päivän kierron mukaan se olisi pitänyt tulla näinä päivinä. Liuskatestit ovat melkein lopussa ja täytyy lähipäivinä tilata lisää. Yksi virstanpylväs tämäkin: megapaketin liuskoja tilatessani kuvittelin, etten ehdi edes käyttää niitä kaikkia loppuun.
Hah.
torstai 11. syyskuuta 2014
Kierto-ongelma, osa 2
Tämä meneillään oleva kierto on nyt vallan omituinen. Välivuotoa oli viime viikolla kiertopäivinä 8-9, siinä ei mitään uutta tai ihmeellistä ollut ja se loppui hyvin pian, mutta nyt on taas eilisestä asti tullut ruskeaa tuhrua ja tänään jo hieman punaisempaa. Näyttää ihan samalta kuin miten menkat minulla yleensä alkavat, MUTTA kun on vasta kp 15.
Edes ovulaatiota en ole vielä ehtinyt bongata. Eilisiltana testiviiva oli tikussa jo aika vahva, mutta ei silti ihan vielä plussa. Pieniä jomotteluja on tuntunut alavatsalla aina silloin tällöin, joinakin päivinä olen lisäksi pystynyt paikantamaan tuntemukset ihan selkeästi vasemman munasarjan puolelle. Voisiko tuloillaan oleva ovulaatio kipuilla tuntua jo näin varhaisessa vaiheessa vai onko tämä nyt jotenkin yhteydessä noihin tiputteluvuotoihin?
Josko olisikin niin, ettei Gelee Royale sovikaan minulle? Tällaisia oireita ei nimittäin aikaisemmissa kierroissa ole ollut ja otin kapselit käyttöön pari viikkoa sitten. Senhän väitetään lyhentävän pitkiä kiertoja, mutta jospa se minulla toimiikin epätarkoituksenmukaisen tehokkaasti.
On niin tympääntynyt fiilis, miksei kroppa vain voisi toimia niin kuin sen kuuluisi!
Edes ovulaatiota en ole vielä ehtinyt bongata. Eilisiltana testiviiva oli tikussa jo aika vahva, mutta ei silti ihan vielä plussa. Pieniä jomotteluja on tuntunut alavatsalla aina silloin tällöin, joinakin päivinä olen lisäksi pystynyt paikantamaan tuntemukset ihan selkeästi vasemman munasarjan puolelle. Voisiko tuloillaan oleva ovulaatio kipuilla tuntua jo näin varhaisessa vaiheessa vai onko tämä nyt jotenkin yhteydessä noihin tiputteluvuotoihin?
Josko olisikin niin, ettei Gelee Royale sovikaan minulle? Tällaisia oireita ei nimittäin aikaisemmissa kierroissa ole ollut ja otin kapselit käyttöön pari viikkoa sitten. Senhän väitetään lyhentävän pitkiä kiertoja, mutta jospa se minulla toimiikin epätarkoituksenmukaisen tehokkaasti.
On niin tympääntynyt fiilis, miksei kroppa vain voisi toimia niin kuin sen kuuluisi!
lauantai 6. syyskuuta 2014
Koetuloksia
Kaikki veriarvoni ovat viitearvojen sisällä, kerrottiin eilen puhelimessa, kun varasin lääkäriaikaa tulosten kuulemista varten. Ilmeisesti siis minun hormoneissani ei ole mitään vikaa.
Mieskin kävi antamassa oman näytteensä. Klinikan labrassa oli näytteenantohuoneen ovessa iso siittiön kuva - jottei vain kenellekään jäisi epäselväksi, mitä oven takana tapahtuu. Viihdykkeeksi oli kuulemma tarjolla dvd-elokuva ja lehtivalikoima. Liikkuvuuden osalta tulos olisi valmiina melkein heti, mutta jossakin perusteellisemmassa analyysissa menee hieman pidempään. Parin viikon päästä siis menemme lääkärille keskustelemaan koetuloksista.
Toissapäivänä tuli taas hieman sitä jo tutuksi tullutta välivuotoa, kiertopäivä oli 8 ja kuukautiset loppuneet jo useita päiviä aiemmin. No, ei siinä kai sitten mitään huolestuttavaa ole, jos kerran hormonitasot ovat kunnossa ja tiputtelu ajoittuu aina alkukiertoon.
Kp 10 menossa, joten voisin vähitellen aloittaa ovulaatiotestailut. Jospa se tulisikin aiemmin kuin ennen, lyhentynyt kierto kelpaisi minulle mainiosti!
Mieskin kävi antamassa oman näytteensä. Klinikan labrassa oli näytteenantohuoneen ovessa iso siittiön kuva - jottei vain kenellekään jäisi epäselväksi, mitä oven takana tapahtuu. Viihdykkeeksi oli kuulemma tarjolla dvd-elokuva ja lehtivalikoima. Liikkuvuuden osalta tulos olisi valmiina melkein heti, mutta jossakin perusteellisemmassa analyysissa menee hieman pidempään. Parin viikon päästä siis menemme lääkärille keskustelemaan koetuloksista.
Toissapäivänä tuli taas hieman sitä jo tutuksi tullutta välivuotoa, kiertopäivä oli 8 ja kuukautiset loppuneet jo useita päiviä aiemmin. No, ei siinä kai sitten mitään huolestuttavaa ole, jos kerran hormonitasot ovat kunnossa ja tiputtelu ajoittuu aina alkukiertoon.
Kp 10 menossa, joten voisin vähitellen aloittaa ovulaatiotestailut. Jospa se tulisikin aiemmin kuin ennen, lyhentynyt kierto kelpaisi minulle mainiosti!
tiistai 2. syyskuuta 2014
Uman kirja Sinulle
Löysin taloyhtiön kierrätyspisteeltä Ulla-Maija Aaltosen murrosikäisen oppaan vuodelta 1982. Mahtavaa luettavaa. Toisaalta asiat ovat muuttuneet 30 vuodessa, toisaalta taas eivät ole. Lapset kasvavat edelleen liian nopeasti.
Ote kappaleesta raskaus:
"Sukupuoliyhdynnästä tai sen yrityksestä tulee raskaaksi. Myös ensimmäisestä voi tulla raskaaksi. Myös siitä, joka epäonnistuu, tekee kipeätä tai jättää pahan mielen. Myös siitä, jota ei halua kokea, jonka kokee humalassa ja jota heti surullisena katuu. (...) Raskaaksi tulee nimenomaan yhdestä kerrasta. (...) Raskaus alkaa sukupuoliyhdynnästä tai sen yrityksestä. Raskauden luonnollinen loppu on synnytys."
Niinhän aina kerrottiin. Harrastat seksiä, vaikka vain yhden kerran, tulet raskaaksi, synnytät vauvan, olet äiti.
Kukaan ei puhunut mitään ovulaatioista, ovulaatiotesteistä, keskenmenoista, seksin ajoittamisesta, jalkojen nostamisesta kattoa kohti, tavaran pitämisestä sisällä vähintään puoli tuntia, lisäravinteista, vitamiineista, greippimehuista, vaihtuvista yrityskierroista, ensimmäisen kiertopäivän itkuista, hormoneista, tutkimuksista, pettymyksistä.
Pelko oli raskaudenpelkoa. Nyt se on raskautumattomuudenpelkoa.
lauantai 30. elokuuta 2014
Kuvotusta ja uuden kierron lisäravinnearsenaali
Hyi helv. Jos ei olisi kuukautiset, niin epäilisin vahvasti olevani raskaana. Tänä aamuna oli todella, todella paha olo - lähdin kauppareissulle, mistä piti palata kesken kaiken takaisin, kun olo oli niin kuvottava. En oksentanut, mutta ei ollut kaukana sekään. Nyt alkaa jo helpottaa. Join pari punaviinilasillista eilisiltana, mutta ei niin pieni määrä tätä selitä. Mitä lieneekään.
Soittelin eilen klinikalle ja kysyin neuvoa, miten kannattaa toimia verikokeiden kanssa tämän oudon kuukautiskierron takia. Kehottivat tulemaan alkuperäisen suunnitelman mukaan, joten käyn nyt sitten maanantaina verikokeessa. Ensi viikolla mieskin saa käydä hoitamassa oman osuuten näihin alkututkimuksiin liittyen ja sen jälkeen varataan lääkäriaika tuomion kuulemista varten.
Aloittelen uutta kiertoa ryhtiliikkeen kera, mitä tulee aiemmin käyttämiini lisäravinteisiin ja muihin poppakonsteihin. Kesän aikana ei tullut juurikaan noudatettua suunnitelmaa. Greippimehuvarastot on täydennetty, uusi macajauhepussi ostettu, jääkaapissa odottelee vehnänalkioöljy (josta toivon apua myös viime aikoina hieman aktivoituneeseen ruusufinniin). Foolihappoa, sinkkiä ja kalaöljyä otan purkista, D-vitamiiniakin voisi alkaa pikkuhiljaa luonnollisen aurinkoannoksen vähentyessä ottaa mukaan päivärutiineihin.
Pari uutta kokeiluakin on listalla, niistä toinen on maitohappobakteerit. Epäilen hieman, että alapääni ph-tasapaino ei välttämättä ole ihan kunnossa, toinen vaihtoehto on hyvin lievä hiiva. Sitä ei ole tutkittu, mutta luulen, että jotain pientä häikkää on, sillä en ole lukuisista ovulaatiobongauksista huolimatta onnistunut tunnistamaan kunnollista, kirkasta ovulaatiolimaa, mikä olisi siittiöiden perillepääsyn kannalta kai aika oleellinen tekijä hedelmöittymisessä. Erinäisiä valkovuotoja kyllä on oikeastaan lähes koko kierron ajan, lukuun ottamatta ihan kuukautisten jälkeisiä ensimmäisiä päiviä, mutta se on melkein aina yhtä paksua ja vaaleaa. Mitään muita oireita ei ole. Satunnaisia hiivatulehduksia on joskus ollut, mutta lähes oireettomia nekin, siksi näitä ongelmia on hieman haastavaa havaita. Kävinpä siis noutamassa purkillisen maitohappobakteereja, ei siitä varmaan haittaakaan ole - vaikuttavathan ne myös suoliston hyvinvointiin ja sitä kautta koko kehon toimintaan.
Toinen uusi kokeilu saattaa mennä hömppäpuolelle. Olen lueskellut Gelee royale -valmisteen mahdollisesta myötävaikutuksesta hormonitoimintaan ja päätin kokeilla sitäkin. Kyseessä on aine, jota työmehiläiset erittävät kaikkien mehiläisyhdyskunnan toukkien ravinnoksi ja kuningatarmehiläistä ravitaan Gelee royalella koko sen elämän ajan.
Gelee royale kiinnostaa erityisesti siksi, että minulla on erittäin hyviä kokemuksia propoliksen käytöstä mm. flunssien itsehoidossa ja erinäisten tulehdustilojen hillinnässä. Propolis on ainetta, jota työmehiläiset valmistavat puiden silmujen eritteestä, sitä käytetään pesän lämpöeristeenä ja puhdistusaineena. Sen väitetään olevan yhtä tehokas antibiootti kuin penisilliini ja kohottavan elimistön omaa luonnollista vastustuskykyä. Pari edellistä flunssanalkua on hoidettu pois muutaman päivän propoliskuurilla.
Onneksi mieskin on näissä asioissa mukana ihan omasta tahdostaan, häntä ei ole tarvinnut patistella ottamaan foolihappoa ja sinkkiä.
Lisäravinteiden lisäksi täytyy kesän lipsuilujen jälkeen tarkistaa ruokavaliota. Mainitsemieni lima-asioiden vuoksi ajattelin kokeilla jonkin aikaa täysin viljatonta ruokavaliota, sillä jos lievää hiivaa tai muuta ongelmaa on, niin viljat ja sokerit pitäisi jättää minimiin. Sokeria en juurikaan käytä (missään muodossa - sellaisenaan tai muina nopeina hiilihydraatteina), mutta pala tai pari leipää on tullut huomaamatta lähes päivittäiseksi tavaksi. Lisäksi yritän ottaa turkkilaisen jogurtin tai muita hapanmaitotuotteita taas mukaan ruokavalioon. Ja sitten se ehkä ikävin asia: saunaolut ja muutamat muutkin satunnaiset tuopposet on jätettävä kokonaan pois. Pidän valtavasti varsinkin vaaleista, raikkaista vehnäoluista, mutta nyt siitä on vaan pidettävä taukoa. Ja salaa tietenkin toivon, että tauosta tulisikin erään erittäin hyvän syyn johdosta vähintään vuoden mittainen.
Jotta näillä konsteilla tällä kertaa. Jostain se mielenrauha on hankittava: olenpahan ainakin kokeillut kaikenlaista.
Soittelin eilen klinikalle ja kysyin neuvoa, miten kannattaa toimia verikokeiden kanssa tämän oudon kuukautiskierron takia. Kehottivat tulemaan alkuperäisen suunnitelman mukaan, joten käyn nyt sitten maanantaina verikokeessa. Ensi viikolla mieskin saa käydä hoitamassa oman osuuten näihin alkututkimuksiin liittyen ja sen jälkeen varataan lääkäriaika tuomion kuulemista varten.
Aloittelen uutta kiertoa ryhtiliikkeen kera, mitä tulee aiemmin käyttämiini lisäravinteisiin ja muihin poppakonsteihin. Kesän aikana ei tullut juurikaan noudatettua suunnitelmaa. Greippimehuvarastot on täydennetty, uusi macajauhepussi ostettu, jääkaapissa odottelee vehnänalkioöljy (josta toivon apua myös viime aikoina hieman aktivoituneeseen ruusufinniin). Foolihappoa, sinkkiä ja kalaöljyä otan purkista, D-vitamiiniakin voisi alkaa pikkuhiljaa luonnollisen aurinkoannoksen vähentyessä ottaa mukaan päivärutiineihin.
Pari uutta kokeiluakin on listalla, niistä toinen on maitohappobakteerit. Epäilen hieman, että alapääni ph-tasapaino ei välttämättä ole ihan kunnossa, toinen vaihtoehto on hyvin lievä hiiva. Sitä ei ole tutkittu, mutta luulen, että jotain pientä häikkää on, sillä en ole lukuisista ovulaatiobongauksista huolimatta onnistunut tunnistamaan kunnollista, kirkasta ovulaatiolimaa, mikä olisi siittiöiden perillepääsyn kannalta kai aika oleellinen tekijä hedelmöittymisessä. Erinäisiä valkovuotoja kyllä on oikeastaan lähes koko kierron ajan, lukuun ottamatta ihan kuukautisten jälkeisiä ensimmäisiä päiviä, mutta se on melkein aina yhtä paksua ja vaaleaa. Mitään muita oireita ei ole. Satunnaisia hiivatulehduksia on joskus ollut, mutta lähes oireettomia nekin, siksi näitä ongelmia on hieman haastavaa havaita. Kävinpä siis noutamassa purkillisen maitohappobakteereja, ei siitä varmaan haittaakaan ole - vaikuttavathan ne myös suoliston hyvinvointiin ja sitä kautta koko kehon toimintaan.
Toinen uusi kokeilu saattaa mennä hömppäpuolelle. Olen lueskellut Gelee royale -valmisteen mahdollisesta myötävaikutuksesta hormonitoimintaan ja päätin kokeilla sitäkin. Kyseessä on aine, jota työmehiläiset erittävät kaikkien mehiläisyhdyskunnan toukkien ravinnoksi ja kuningatarmehiläistä ravitaan Gelee royalella koko sen elämän ajan.
Gelee royale kiinnostaa erityisesti siksi, että minulla on erittäin hyviä kokemuksia propoliksen käytöstä mm. flunssien itsehoidossa ja erinäisten tulehdustilojen hillinnässä. Propolis on ainetta, jota työmehiläiset valmistavat puiden silmujen eritteestä, sitä käytetään pesän lämpöeristeenä ja puhdistusaineena. Sen väitetään olevan yhtä tehokas antibiootti kuin penisilliini ja kohottavan elimistön omaa luonnollista vastustuskykyä. Pari edellistä flunssanalkua on hoidettu pois muutaman päivän propoliskuurilla.
Onneksi mieskin on näissä asioissa mukana ihan omasta tahdostaan, häntä ei ole tarvinnut patistella ottamaan foolihappoa ja sinkkiä.
Lisäravinteiden lisäksi täytyy kesän lipsuilujen jälkeen tarkistaa ruokavaliota. Mainitsemieni lima-asioiden vuoksi ajattelin kokeilla jonkin aikaa täysin viljatonta ruokavaliota, sillä jos lievää hiivaa tai muuta ongelmaa on, niin viljat ja sokerit pitäisi jättää minimiin. Sokeria en juurikaan käytä (missään muodossa - sellaisenaan tai muina nopeina hiilihydraatteina), mutta pala tai pari leipää on tullut huomaamatta lähes päivittäiseksi tavaksi. Lisäksi yritän ottaa turkkilaisen jogurtin tai muita hapanmaitotuotteita taas mukaan ruokavalioon. Ja sitten se ehkä ikävin asia: saunaolut ja muutamat muutkin satunnaiset tuopposet on jätettävä kokonaan pois. Pidän valtavasti varsinkin vaaleista, raikkaista vehnäoluista, mutta nyt siitä on vaan pidettävä taukoa. Ja salaa tietenkin toivon, että tauosta tulisikin erään erittäin hyvän syyn johdosta vähintään vuoden mittainen.
Jotta näillä konsteilla tällä kertaa. Jostain se mielenrauha on hankittava: olenpahan ainakin kokeillut kaikenlaista.
torstai 28. elokuuta 2014
Kierto-ongelma
Näyttää siltä, että tällä kertaa uusi kierto ei alakaan viivytellen tiputtelemalla vaan ihan kunnolla kertarytinällä. Kiitos, kummallinen kierto ja sekalaisesti toimiva kroppani - en ainakaan ehtinyt elätellä minkäänlaisia turhia toiveita tällä kertaa. Tänään lienee siis kp 1, mikä on outoa. Luteaalivaihe ovulaatiosta kuukautisiin kesti vain kahdeksan päivää - ei hyvä merkki. Tällaista ei ole aiemmin ollut, vaan välissä on aina ollut mallikkaasti parin viikon verran. Varhainen keskenmeno tai jonkinlainen kiinnittymisyritys kävivät mielessä, mutta se jää tietenkin arvoitukseksi.
En nyt oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Tässä uudessa kierrossa oli tarkoitus määrittää loput hormonitasot (prolaktiini, follikkelia stimuloiva hormoni, luteinisoiva hormoni ja kilpirauhashormoni). Verikoe pitää ottaa kolmannen ja viidennen kiertopäivän välillä. Jos tänään siis on kp 1, on viimeinen mahdollisuus labrakäyntiin maanantaina; viikonloppunahan labra on kiinni. Maanantaina taas on kalenteri täyteen buukattu koko päivän ja verinäyte pitäisi käydä antamassa klo 10 ja 12 välillä. Täytyy siis vaan yrittää jonkin tekosyyn varjolla päästä irtautumaan hetkeksi töistä silloin. JOS uusi kierto siis tosiaan nyt alkoi oikeasti - kuukautiskipuja ei tänään ole ollut, mikä olisi varma merkki siitä. Ehkä ne tulevat taas yöllä.
Tervetullutta toki olisi, jos kierto olisikin lyhenemässä. Kierron alusta ovulaation kautta loppukiertoon odottelu on muutenkin niin turhauttavaa ja minulle kävisi vallan mainiosti, jos siitä selviäisi viikon nopeammin. Mutta - koska on tämä kiertotutkimus juuri meneillään, niin normaalikierto olisi varmaan antanut luotettavimmat tulokset.
Täytyy huomenna soitella klinikalle ja kysyä neuvoa.
En nyt oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Tässä uudessa kierrossa oli tarkoitus määrittää loput hormonitasot (prolaktiini, follikkelia stimuloiva hormoni, luteinisoiva hormoni ja kilpirauhashormoni). Verikoe pitää ottaa kolmannen ja viidennen kiertopäivän välillä. Jos tänään siis on kp 1, on viimeinen mahdollisuus labrakäyntiin maanantaina; viikonloppunahan labra on kiinni. Maanantaina taas on kalenteri täyteen buukattu koko päivän ja verinäyte pitäisi käydä antamassa klo 10 ja 12 välillä. Täytyy siis vaan yrittää jonkin tekosyyn varjolla päästä irtautumaan hetkeksi töistä silloin. JOS uusi kierto siis tosiaan nyt alkoi oikeasti - kuukautiskipuja ei tänään ole ollut, mikä olisi varma merkki siitä. Ehkä ne tulevat taas yöllä.
Tervetullutta toki olisi, jos kierto olisikin lyhenemässä. Kierron alusta ovulaation kautta loppukiertoon odottelu on muutenkin niin turhauttavaa ja minulle kävisi vallan mainiosti, jos siitä selviäisi viikon nopeammin. Mutta - koska on tämä kiertotutkimus juuri meneillään, niin normaalikierto olisi varmaan antanut luotettavimmat tulokset.
Täytyy huomenna soitella klinikalle ja kysyä neuvoa.
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Ei vieläkään
Tiputtelu alkoi jo tänään. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin nyt tiputtelee pari päivää, sitten se loppuu pariksi päiväksi ennen varsinaisia menkkoja, joihin lienee vielä noin viikko aikaa.
Ei ollut tämäkään kierto meitä varten. En oikein osaa sanoa, miltä tuntuu. Tyhjältä kai. Sekä kohdussa että päässä.
Ei ollut tämäkään kierto meitä varten. En oikein osaa sanoa, miltä tuntuu. Tyhjältä kai. Sekä kohdussa että päässä.
perjantai 22. elokuuta 2014
Verikokeissa
Verikoe progesteronitason määrittämistä varten otettiin tänä aamuna. Olin paikalla jo hieman ennen labran aukeamista, jotta kerkesin suht ajallaan töihin.
Paikalla oli muutama muukin varhainen asiakas, joten jouduin hetkisen odottelemaan vuoroani. Tunnetila oli jotenkin erikoinen. Vakavia ilmeitä ja katseita, joista olin huomaavinani häivähdyksen ymmärrystä - samalla asialla täällä ollaan kaikki. Paikassa, jossa emme kukaan ole vapaaehtoisesti. Kukaan ei lukenut lehtiä odotellessaan, kuten vaikkapa työterveyshuollon labrajonossa usein tehdään. Katseltiin vain muita tulijoita.
Sellainen paikka ja tilanne, jossa ei ihan ensimmäisenä tulisi mieleen alkaa jutustella säästä vieruskaverin kanssa.
Paikalla oli muutama muukin varhainen asiakas, joten jouduin hetkisen odottelemaan vuoroani. Tunnetila oli jotenkin erikoinen. Vakavia ilmeitä ja katseita, joista olin huomaavinani häivähdyksen ymmärrystä - samalla asialla täällä ollaan kaikki. Paikassa, jossa emme kukaan ole vapaaehtoisesti. Kukaan ei lukenut lehtiä odotellessaan, kuten vaikkapa työterveyshuollon labrajonossa usein tehdään. Katseltiin vain muita tulijoita.
Sellainen paikka ja tilanne, jossa ei ihan ensimmäisenä tulisi mieleen alkaa jutustella säästä vieruskaverin kanssa.
tiistai 19. elokuuta 2014
Myöhäinen ovulaatio
Eilisiltana ovulaatiokivut tuntuivat jo ihan selvästi. Ihan kunnon nipistyksiä. Kipujen lisäksi oli koko päivän jotenkin tosi ikävä, turvonnut ja pinkeä olo vatsan ja alaselän alueella. Miehellekin ihmettelin, että miten voikin tuntua tuollaiselta, kun munasolu irtoaa. Siis yksi ainoa solu, vaivainen pieni pallukka.
Vähän myöhäiseksi se ovulaatio sitten venähtikin, teinhän positiivisen ovulaatiotestin jo perjantaina iltapäivällä. Reilut kolme vuorokautta siihen siis meni. Toivotaan, että siimahäntäisiä matkalaisia oli riittävästi vielä hengissä odottelemassa. Täytyy kuitenkin ensi kerralla muistaa huomioida tuo, että ilmeisesti käytössäni olevat testit (David) näyttävät minulla positiivista hieman enemmän etuajassa kuin vuorokauden tai pari.
Sitten vain odotellaan pari viikkoa. Tai ehkä ei edes niin kauaa, sillä tyypillisesti viime kiertoina pieni tiputteluvuoto on alkanut jo 3-4 päivää ennen varsinaisia menkkoja. Vaikka sitä ei oikeaksi vuodoksi voida vielä laskea, niin tiedän jo sen tarkoittavan sitä, että ei tarvitse toivoa turhia. Kuukauden päästä sitten seuraava mahdollisuus, palataan asiaan.
Miten onkin niin hemmetin vaikeaa elellä vain päivä kerrallaan??
Vähän myöhäiseksi se ovulaatio sitten venähtikin, teinhän positiivisen ovulaatiotestin jo perjantaina iltapäivällä. Reilut kolme vuorokautta siihen siis meni. Toivotaan, että siimahäntäisiä matkalaisia oli riittävästi vielä hengissä odottelemassa. Täytyy kuitenkin ensi kerralla muistaa huomioida tuo, että ilmeisesti käytössäni olevat testit (David) näyttävät minulla positiivista hieman enemmän etuajassa kuin vuorokauden tai pari.
Sitten vain odotellaan pari viikkoa. Tai ehkä ei edes niin kauaa, sillä tyypillisesti viime kiertoina pieni tiputteluvuoto on alkanut jo 3-4 päivää ennen varsinaisia menkkoja. Vaikka sitä ei oikeaksi vuodoksi voida vielä laskea, niin tiedän jo sen tarkoittavan sitä, että ei tarvitse toivoa turhia. Kuukauden päästä sitten seuraava mahdollisuus, palataan asiaan.
Miten onkin niin hemmetin vaikeaa elellä vain päivä kerrallaan??
maanantai 18. elokuuta 2014
Lääkärin määräyksestä
Plussa pärähti ovulaatiotestiin perjantaina iltapäivällä. Mitään selkeitä ovulaatiotuntemuksia ei tällä kertaa ole ollut, vaikka ennakoin, että se olisi tapahtunut viimeistään sunnuntaina. Tänään on aamusta tuntunut hieman nipistelyjä oikealla puolella, jospa se sitten oli siinä. No, lääkärikin tiesi jo tiistaina ennakoida, että ovulaatio munarakkulan koon perusteella tapahtuu todennäköisesti viikonloppuna ja "määräsi" meille makuuhuoneaikaa sen mukaan. Toteltiin kiltisti, joten tällä(kään) kertaa ei voi yrityksen puutteesta jäädä kiinni.
Suhtaudun kyllä tärppiin nyt jo hieman pessimistisemmin. Varovaisia toiveita tietenkin on, mutta ehkä yritän jo hieman enemmän suojella itseäni mahdolliselta pettymykseltä. Katsellaan, miten käy. Tämän viikon loppupuolella pitäisi käydä verikokeessa, josta määritellään keltarauhashormonin taso. Askel kerrallaan siis mennään eteenpäin.
Suhtaudun kyllä tärppiin nyt jo hieman pessimistisemmin. Varovaisia toiveita tietenkin on, mutta ehkä yritän jo hieman enemmän suojella itseäni mahdolliselta pettymykseltä. Katsellaan, miten käy. Tämän viikon loppupuolella pitäisi käydä verikokeessa, josta määritellään keltarauhashormonin taso. Askel kerrallaan siis mennään eteenpäin.
torstai 14. elokuuta 2014
Kohtaamisia
Käyn lähikaupassa keskellä päivää. Vihannesosastolla katselen nuorta tulevaa äitiä ison mahansa kanssa. Odotan vuoroani päästä punnitsemaan ostoksiani ja läheltä kuulen, kuinka hän puhisee rakkaan taakkansa kanssa. Tuollainen minäkin olisin, tai ehkä vieläkin isomman mahan kanssa. Laskettuun aikaani olisi noin kuukausi. Olisin viettänyt kesän ensin lomaillen, jäänyt heti sen jälkeen äitiyslomalle odottelemaan pienen syntymää. Helteiden aikaan olisin tuskaillut oloani ja turpoavia nilkkojani, nyt olisin helpottunut ukkosten tuomista viileämmistä ilmoista ja jaksaisin käydä lähikaupassa keskellä päivää. Palaisin kotiin kokkailemaan, lepäilemään, lueskelemaan, järjestelemään hieman paikkoja. Kaikki tarvikkeet tulevaa pientä ihanuutta varten olisi jo hankittu, sovittelisin niitä kaksioomme. Kyllähän me tässä vielä pärjäillään, katsotaan isompaa kotia sitten, kun vauva on syntynyt ja elämä asettunut hieman raiteilleen. Mies tulisi aikanaan kotiin töistään, kyselisi omaan tapaansa, onko paksu olo. Silittelisi vatsaani, mitä teki jo heti raskauden alusta alkaen. Odottelisimme, kummatkin, kirjaimellisesti. Ei enää kovin kauaa.
Miten kaukaiselta tuo tuntuukaan.
Kaupan kassalla myyjä mainitsee verigreippipussini kohdalla, että ovatpa ne herkullisen näköisiä. Niin ovat, vastaan, aurinkoisia. Jätän kertomatta, mitä ne greipit minulle oikeasti tarkoittavat. Ne ovat muutakin kuin iloisen ja aurinkoisen näköisiä. Ne symboloivat sitä, millä yritän jotenkin hallita tätä valtavan isoa asiaa, joka tapahtuu tai on tapahtumatta huolimatta siitä, mitä minä toivon ja haluan.
Miten kaukaiselta tuo tuntuukaan.
Kaupan kassalla myyjä mainitsee verigreippipussini kohdalla, että ovatpa ne herkullisen näköisiä. Niin ovat, vastaan, aurinkoisia. Jätän kertomatta, mitä ne greipit minulle oikeasti tarkoittavat. Ne ovat muutakin kuin iloisen ja aurinkoisen näköisiä. Ne symboloivat sitä, millä yritän jotenkin hallita tätä valtavan isoa asiaa, joka tapahtuu tai on tapahtumatta huolimatta siitä, mitä minä toivon ja haluan.
tiistai 12. elokuuta 2014
Ensimmäinen lääkärikäynti
Ensikäynti lapsettomuuden hoitoon erikoistuneella klinikalla on takanapäin. Olimme täyttäneet tunnollisesti esitietolomakkeet, kumpikin omansa. Kuukautiskierrot, tietyt sairastetut taudit ja infektiot, seksielämä, elämäntavat yleensä - kaikki oleellinen, millä saattaisi olla tässä asiassa jotakin merkitystä.
Lomakkeet käytiin melko pikaisesti läpi. Molemmilta löytyi taustoilta asioita, jotka saattavat vaikuttaa hedelmällisyyteen, niistä juteltiin hieman ja todettiin, että niiden johdosta on ihan aiheellista tehdä joitakin perustutkimuksia jo tässä vaiheessa. Suurin kysymysmerkki lienee tällä hetkellä minun pitkähkö kiertoni, satunnaiset välivuodot sekä se, miten kaikki mahdolliset osaset ja hormonit kierron missäkin vaiheessa pelittävät yhteen. Tiedän jo jotakin näistä asioista, mutta käynnillä huomasin, että kovin vähän kuitenkin vielä.
Sisätutkimuksen ja ultran perusteella kaikki sisälläni vaikuttaa olevan ihan kunnossa. Kohtu näyttää kuulemma hyvältä, on joustava ja munasarjat vaikuttavat normaaleilta. Tänään on kiertopäivä 14 ja oikeassa munasarjassa oli kuulemma kypsymässä "oikein nätti" munasolu, hyvän kokoinen jo, viisitoistamillinen - ovulaatio siis todennäköisesti on tässä kierrossa tulossa aiempia kiertoja aikaisemmin, ehkä jo viikonloppuna. Lääkäri kehotti aloittamaan testailun jo tänään. Liuskojahan minulla riittää, teen testin illalla.
Noin viikko positiivisen ovulaatiotestin jälkeen kehotettiin tulemaan verikokeisiin, josta määritetään keltarauhashormonin taso. Ja mikäli en tule tästä kierrosta raskaaksi ja kuukautiset alkavat, jatketaan muilla hormonitutkimuksilla. Tarvittaessa tehdään myös munanjohtimien aukiolotutkimus, mikäli syksyn edetessä ei tärppiä ala kuulua.
Mies pääsee toistaiseksi helpommalla. Jos tässä kierrossa ei tärppää, tehdään sperma-analyysi. Jos se on normaali, ei muuta tutkita.
Enää ei ole yhtään sellainen olo, että hätiköimme tämän asian kanssa. Oli huojentavaa kuulla, että ainakaan ultran perusteella mitään erityistä ongelmaa ei löytynyt. Oli helpottavaa keskustella asiasta asiantuntijan kanssa. Lapsettomuudesta ei vielä meidän kohdalla voida vielä tässä vaiheessa puhua, mutta jos jonkinlainen mielenrauha on näin ostettavissa, niin olen sen kyllä valmis maksamaan.
Lomakkeet käytiin melko pikaisesti läpi. Molemmilta löytyi taustoilta asioita, jotka saattavat vaikuttaa hedelmällisyyteen, niistä juteltiin hieman ja todettiin, että niiden johdosta on ihan aiheellista tehdä joitakin perustutkimuksia jo tässä vaiheessa. Suurin kysymysmerkki lienee tällä hetkellä minun pitkähkö kiertoni, satunnaiset välivuodot sekä se, miten kaikki mahdolliset osaset ja hormonit kierron missäkin vaiheessa pelittävät yhteen. Tiedän jo jotakin näistä asioista, mutta käynnillä huomasin, että kovin vähän kuitenkin vielä.
Sisätutkimuksen ja ultran perusteella kaikki sisälläni vaikuttaa olevan ihan kunnossa. Kohtu näyttää kuulemma hyvältä, on joustava ja munasarjat vaikuttavat normaaleilta. Tänään on kiertopäivä 14 ja oikeassa munasarjassa oli kuulemma kypsymässä "oikein nätti" munasolu, hyvän kokoinen jo, viisitoistamillinen - ovulaatio siis todennäköisesti on tässä kierrossa tulossa aiempia kiertoja aikaisemmin, ehkä jo viikonloppuna. Lääkäri kehotti aloittamaan testailun jo tänään. Liuskojahan minulla riittää, teen testin illalla.
Noin viikko positiivisen ovulaatiotestin jälkeen kehotettiin tulemaan verikokeisiin, josta määritetään keltarauhashormonin taso. Ja mikäli en tule tästä kierrosta raskaaksi ja kuukautiset alkavat, jatketaan muilla hormonitutkimuksilla. Tarvittaessa tehdään myös munanjohtimien aukiolotutkimus, mikäli syksyn edetessä ei tärppiä ala kuulua.
Mies pääsee toistaiseksi helpommalla. Jos tässä kierrossa ei tärppää, tehdään sperma-analyysi. Jos se on normaali, ei muuta tutkita.
Enää ei ole yhtään sellainen olo, että hätiköimme tämän asian kanssa. Oli huojentavaa kuulla, että ainakaan ultran perusteella mitään erityistä ongelmaa ei löytynyt. Oli helpottavaa keskustella asiasta asiantuntijan kanssa. Lapsettomuudesta ei vielä meidän kohdalla voida vielä tässä vaiheessa puhua, mutta jos jonkinlainen mielenrauha on näin ostettavissa, niin olen sen kyllä valmis maksamaan.
tiistai 5. elokuuta 2014
Paluu arkeen
Niin kuin monella muullakin, myös minulla koitti paluu arkeen tällä viikolla. Alkukankeutta on, mutta arki varmaan lähtee sujumaan taas sen jälkeen ihan normaaliin tapaansa. Päiviä päivien perään, kiirettä, hetkessä kuluvia viikkoja, katoavia kuukausia.
Raskauden toivominen rytmittää elämää omalla tavallaan. Syksyn ja varsinkin ensi vuoden suunnitelmia tehdessä olen varovainen, sillä jos vaikka kuitenkin. Ankeista ensimmäisistä kiertopäivistä kuljetaan hiljalleen oletettua ovulaatiota kohti, hieman liian monta kiertopäivää, sen jälkeen mennään pari viikkoa mahdollisia oireita tunnustellen, jopa keksien, päiviä laskeskellen. Viimeiseen kiertopäivään asti. Ja sitten sama uusiksi. Tämä lienee monille jo paljon, paljon tutumpaa ja kipeämpää kuin mitä itse olen vielä ehtinyt kokemaan. Ja uskon, että aina se tekee yhtä kipeää. Ja vielä enemmän se varmasti sattuu, mitä pidempään matka kestää.
Reilun viikon päästä menemme käymään lääkärissä. En halua käyttää sanoja lapsettomuuslääkäri tai -klinikka, eihän sellainen nyt meitä voisi koskettaa. Eihän? Siispä puhun vain lääkäristä. Eihän tässä vielä olisi syytä kiirehtiä, mutta mies on levoton. Olemme puhuneet asiasta paljon ja hän taitaa kaivata keskustelua ammattilaisen kanssa ja varmistusta omasta terveydentilastaan enemmän kuin ymmärsinkään. Eikä minuakaan ole tutkittu millään tavalla keskenmenon jälkeen. Pitkähköiksi muotoutuneet kierrot mietityttävät, lisäksi tänään on ollut hieman epämääräistä välivuotoa. Jossakin aiemmassakin kierrossa sitä on ollut. Varmuuden ja oman mielenrauhan vuoksi siis vain, niinhän? Jos jotakin on syytä tutkia, niin tutkitaan, jos taas kaikki on kunnossa, niin jatketaan samaan malliin. Katsotaan vähän kerrallaan eteenpäin.
Lääkäriaikaa varatessani pelkäsin, että itkuisten ensimmäisten kiertopäivien johdosta alan puhelimessakin itkeä. En alkanutkaan. Ajan varannut kätilö oli asiallisen mukava; empaattinen, mutta ei imelä. Kyseli taustoista ja toivotti tervetulleeksi. Tuli luottavainen olo. Ironinen minä mietti, että siitähän heille maksetaan isoja summia, mutta seuraavassa hetkessä keksin aika monta turhempaakin asiaa, johon olen silmää räpäyttämättä käyttänyt vähintään yhtä isoja summia. Kaikki on suhteellista.
Raskauden toivominen rytmittää elämää omalla tavallaan. Syksyn ja varsinkin ensi vuoden suunnitelmia tehdessä olen varovainen, sillä jos vaikka kuitenkin. Ankeista ensimmäisistä kiertopäivistä kuljetaan hiljalleen oletettua ovulaatiota kohti, hieman liian monta kiertopäivää, sen jälkeen mennään pari viikkoa mahdollisia oireita tunnustellen, jopa keksien, päiviä laskeskellen. Viimeiseen kiertopäivään asti. Ja sitten sama uusiksi. Tämä lienee monille jo paljon, paljon tutumpaa ja kipeämpää kuin mitä itse olen vielä ehtinyt kokemaan. Ja uskon, että aina se tekee yhtä kipeää. Ja vielä enemmän se varmasti sattuu, mitä pidempään matka kestää.
Reilun viikon päästä menemme käymään lääkärissä. En halua käyttää sanoja lapsettomuuslääkäri tai -klinikka, eihän sellainen nyt meitä voisi koskettaa. Eihän? Siispä puhun vain lääkäristä. Eihän tässä vielä olisi syytä kiirehtiä, mutta mies on levoton. Olemme puhuneet asiasta paljon ja hän taitaa kaivata keskustelua ammattilaisen kanssa ja varmistusta omasta terveydentilastaan enemmän kuin ymmärsinkään. Eikä minuakaan ole tutkittu millään tavalla keskenmenon jälkeen. Pitkähköiksi muotoutuneet kierrot mietityttävät, lisäksi tänään on ollut hieman epämääräistä välivuotoa. Jossakin aiemmassakin kierrossa sitä on ollut. Varmuuden ja oman mielenrauhan vuoksi siis vain, niinhän? Jos jotakin on syytä tutkia, niin tutkitaan, jos taas kaikki on kunnossa, niin jatketaan samaan malliin. Katsotaan vähän kerrallaan eteenpäin.
Lääkäriaikaa varatessani pelkäsin, että itkuisten ensimmäisten kiertopäivien johdosta alan puhelimessakin itkeä. En alkanutkaan. Ajan varannut kätilö oli asiallisen mukava; empaattinen, mutta ei imelä. Kyseli taustoista ja toivotti tervetulleeksi. Tuli luottavainen olo. Ironinen minä mietti, että siitähän heille maksetaan isoja summia, mutta seuraavassa hetkessä keksin aika monta turhempaakin asiaa, johon olen silmää räpäyttämättä käyttänyt vähintään yhtä isoja summia. Kaikki on suhteellista.
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Eteenpäin mennään
KP 1. Heräsin aamuyöstä kuukautiskipuihin. Otin buranaa, pyörin olohuoneessa ympyrää ja yritin olla herättämättä miestä.
Ei mulla oikeastaan muuta. Uutta kiertoa sitten vaan.
Ei mulla oikeastaan muuta. Uutta kiertoa sitten vaan.
maanantai 28. heinäkuuta 2014
Hiljaiseloa
Hiljaista on ollut täällä. Ei ole ollut oikein mitään sanottavaa, siispä olen keskittynyt vain lomailuun. On kyllä tehnyt hyvää. Viikon päästä koittaa paluu arkeen.
Kuukautisia odottelen. Selkeistä ovulaatiotuntemuksista päätellen niiden olisi pitänyt alkaa kai päivä tai pari sitten. Myöhään torstai-iltana tuli ihan pientä tuhrua ja olin jo varma, että ajallaan alkavat, mutta se loppui sitten kuitenkin itsekseen. Raskaustesti on negatiivinen. Eipä auta muuta kuin odotella ja ihmetellä, eiköhän ne sieltä tule lähipäivinä - alavatsa tuntuu pinkeältä ja rinnat hieman turvonneilta. Ovulaation ajoitus osui vähän huonoon hetkeen, kun mies oli juuri sairaana, joten tuskinpa on tärppiä käynyt nytkään.
Mies sai taivuteltua, että varataan lääkäriaika yksityiseltä. Keskenmenosta tulee pian viisi kuukautta, joten kyllähän tässä normaalin rajoissa kuitenkin mennään, mutta ei silti ainakaan ole haittaa käydä juttelemassa ja mahdollisesti tsekkailemassa joitakin asioita. Ikää on kuitenkin jo yli 30 kummallakin.
Ennen ajanvarausta tarvittaisiin vaan ne menkat. Huoh. En oikein jaksa edes hötkyillä tai ärsyyntyä, tämä on jotenkin vaan niin tätä.
Kuukautisia odottelen. Selkeistä ovulaatiotuntemuksista päätellen niiden olisi pitänyt alkaa kai päivä tai pari sitten. Myöhään torstai-iltana tuli ihan pientä tuhrua ja olin jo varma, että ajallaan alkavat, mutta se loppui sitten kuitenkin itsekseen. Raskaustesti on negatiivinen. Eipä auta muuta kuin odotella ja ihmetellä, eiköhän ne sieltä tule lähipäivinä - alavatsa tuntuu pinkeältä ja rinnat hieman turvonneilta. Ovulaation ajoitus osui vähän huonoon hetkeen, kun mies oli juuri sairaana, joten tuskinpa on tärppiä käynyt nytkään.
Mies sai taivuteltua, että varataan lääkäriaika yksityiseltä. Keskenmenosta tulee pian viisi kuukautta, joten kyllähän tässä normaalin rajoissa kuitenkin mennään, mutta ei silti ainakaan ole haittaa käydä juttelemassa ja mahdollisesti tsekkailemassa joitakin asioita. Ikää on kuitenkin jo yli 30 kummallakin.
Ennen ajanvarausta tarvittaisiin vaan ne menkat. Huoh. En oikein jaksa edes hötkyillä tai ärsyyntyä, tämä on jotenkin vaan niin tätä.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Kesän keskellä
Reissu on tehty, matkasimme Italiassa ja Saksassa junalla sekä lentäen. On syöty hyvin, juotu mahdottoman hyviä viinejä, rentouduttu, uitu meressä, nautittu auringosta ja toisistamme, tutustuttu historiallisiin vanhoihin kaupunkeihin. Rusketuttu ja laiskistuttu. Ja vielä on mukavasti lomaa jäljellä, vailla minkäänlaisia suunnitelmia.
En tiedä, mikä kiertopäivä tänään on. Ei kiinnosta juuri nyt; tuskin muistan edes sitä, mikä viikonpäivä tänään on. Ovulaation tunsin viikonloppuna, pari päivää ennakoitua aiemmin. On mennyt kokonaisia päiviä, jopa useampi putkeen, etten ole ajatellut raskausasioita pätkän vertaa.
Pää on niin ihanan tyhjä kaikesta.
En tiedä, mikä kiertopäivä tänään on. Ei kiinnosta juuri nyt; tuskin muistan edes sitä, mikä viikonpäivä tänään on. Ovulaation tunsin viikonloppuna, pari päivää ennakoitua aiemmin. On mennyt kokonaisia päiviä, jopa useampi putkeen, etten ole ajatellut raskausasioita pätkän vertaa.
Pää on niin ihanan tyhjä kaikesta.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Lomafiiliksiä etsiskelemässä
Menkat olivat taas tavallista runsaammat ja kuukautiskivutkin palasivat. Eivät niin voimakkaina kuin mitä ne ovat joskus ennen olleet, pystyin kyllä olemaan ilman särkylääkkeitä, mutta kuitenkin. Maanantain ja tiistain ajan oli ihan niagarameininkiä, mutta nyt se on jo hiipumaan päin. Taidan siis päästä lomailemaan ilman kuukuppihommia.
Maanantai ei tosiaan ollut mikään piristävin päivä, kun kivut ja vessassa ramppaaminen muistuttivat koko ajan hyvin konkreettisesti siitä, että maalisvauvaa meille ei ainakaan tule. Sen jälkeen fiilikset ovat kuitenkin kohentuneet ja nyt on jollakin kummallisella tavalla puhdistunut olo. Kohtu tyhjeni, itkut itkettiin, uusi kierto alkoi, vuoden paras aika on aivan nurkan takana. Rinkat on haettu varastosta odottamaan pakkaamista. Kohta haen tilaamani matkaopaskirjan postista sekä koukkaan myös Alkon kautta hakemassa perjantaita varten pullon jotain hyvää kuohuvaa - jotain hyvää siis siinäkin, että menkat alkoivat. Poks, ihan kohta on loma!
Bloggauksen pariin palaan sitten, kun reissut on tehty ja pää tuuletettu kunnolla. Aurinkoa!
Maanantai ei tosiaan ollut mikään piristävin päivä, kun kivut ja vessassa ramppaaminen muistuttivat koko ajan hyvin konkreettisesti siitä, että maalisvauvaa meille ei ainakaan tule. Sen jälkeen fiilikset ovat kuitenkin kohentuneet ja nyt on jollakin kummallisella tavalla puhdistunut olo. Kohtu tyhjeni, itkut itkettiin, uusi kierto alkoi, vuoden paras aika on aivan nurkan takana. Rinkat on haettu varastosta odottamaan pakkaamista. Kohta haen tilaamani matkaopaskirjan postista sekä koukkaan myös Alkon kautta hakemassa perjantaita varten pullon jotain hyvää kuohuvaa - jotain hyvää siis siinäkin, että menkat alkoivat. Poks, ihan kohta on loma!
Bloggauksen pariin palaan sitten, kun reissut on tehty ja pää tuuletettu kunnolla. Aurinkoa!
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Ensimmäinen kiertopäivä
Siinähän se otsikossa tulikin. Tiputtelu/tuhru alkoi jo juhannusaattona. Pettymyksestä tirautin pienet itkutkin, vaikka niin kovasti yritin suhtautua positiivisesti.
Kerran eräs entisessä elämässä minulle tärkeä ihminen sanoi, että kannattaa varoa, mitä toivoo, sillä toiveilla saattaa olla taipumus toteutua. Niinpä niin.
Enää tämä viikko töissä ja sitten alkaa viiden viikon loma. Menolento jonnekin päin Eurooppaa on varattu, paluulentoa ei ole. Tullaan takaisin sitten kun tuntuu siltä. Työn lisäksi aion pitää hetkisen lomaa myös kiertopäivien laskeskelusta, ovulaation kyttäilystä, tästä blogista sekä kaikenlaisesta muustakin märehtimisestä. Aion syödä hyvin, nauttia maukkaista viineistä ja rentoutua auringossa. Ostin kirjakaupan alennusmyynnistä läjän pokkareita reissulukemiseksi. Toivottavasti yksikään niistä ei sisällä mitään raskauteen tai vauvoihin liittyvää.
Reissun jälkeen voisi sitten miettiä, olisiko syytä varata aika gynekologille ja käydä juttelemassa näistä pitkistä kierroista, taas se oli 35 päivää. Ihan vielä en kuitenkaan ajattele sitä, nyt ei ole sen aika. Nautitaanhan nyt kesästä ja lomasta ensin.
Kerran eräs entisessä elämässä minulle tärkeä ihminen sanoi, että kannattaa varoa, mitä toivoo, sillä toiveilla saattaa olla taipumus toteutua. Niinpä niin.
Enää tämä viikko töissä ja sitten alkaa viiden viikon loma. Menolento jonnekin päin Eurooppaa on varattu, paluulentoa ei ole. Tullaan takaisin sitten kun tuntuu siltä. Työn lisäksi aion pitää hetkisen lomaa myös kiertopäivien laskeskelusta, ovulaation kyttäilystä, tästä blogista sekä kaikenlaisesta muustakin märehtimisestä. Aion syödä hyvin, nauttia maukkaista viineistä ja rentoutua auringossa. Ostin kirjakaupan alennusmyynnistä läjän pokkareita reissulukemiseksi. Toivottavasti yksikään niistä ei sisällä mitään raskauteen tai vauvoihin liittyvää.
Reissun jälkeen voisi sitten miettiä, olisiko syytä varata aika gynekologille ja käydä juttelemassa näistä pitkistä kierroista, taas se oli 35 päivää. Ihan vielä en kuitenkaan ajattele sitä, nyt ei ole sen aika. Nautitaanhan nyt kesästä ja lomasta ensin.
torstai 19. kesäkuuta 2014
Vakava nainen
on häiden häslä ja boolistaan
sun äitis alkaa juopua
"tik tak" se vatsaani koskettaa
ja jotain meinaa murtua
onhan mun saatana saatava lapsi
kaikki muu on joutavaa kohinaa
sun äitis alkaa juopua
"tik tak" se vatsaani koskettaa
ja jotain meinaa murtua
onhan mun saatana saatava lapsi
kaikki muu on joutavaa kohinaa
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Oireita keksii, kun niitä haluaa
On tämä ihmismieli mielenkiintoinen, kun jotakin oikein toivoo. Klassikkokamaa - alan kehitellä itselleni raskausoireita.
Oire 1: turvottaa. Eilen töissä istuessa oli pakko avata farkun nappia, kun ahdisti niin kovin.
Todennäköinen selitys: mitäs kaikkea sitä tulikaan syötyä viikonloppuna?
Oire 2: alavatsassa kuplii. Ei edelleenkään varsinaista kipua, mutta koko ajan siitä on tietoinen, että jotain siellä on meneillään.
Todennäköinen selitys: viittaan kohtaan 1.
Oire 3: rintoja pakottaa. Tämäkään ei ole varsinaista kipua, vaan lähinnä outo tunne. Ja mikä vielä kummallisempaa, se ei tunnu nänneissä tai muuten rinnan keskellä, vaan lähinnä rintalihasten kohdilla, ylempänä ja sivummalla.
Todennäköinen selitys: olenkohan tehnyt punnerruksia niin, etten edes muista niitä tehneeni?
Oire 4: väsyttää.
Todennäköinen selitys: loman tarve.
Oire 5: janottaa.
Todennäköinen selitys: hikinen ratsastustuokio eilen illalla ja liian vähän nesteytystä.
Oire 6: hikoiluttaa. Yöllä heräsin siihen, että oli tukalan kuuma olla. Oli pakko avata ikkunaa ja heittää peitto syrjään.
Todennäköinen selitys: kämppä on kuuma. Peitto on kuuma. Mun mies on kuuma.
Oire 7: paleltaa.
Todennäköinen selitys: tuo kummallinen takatalven tapainen säätila ulkona. Kaulahuivi ja hanskat eivät aamulla töihin pyöräillessä olisi olleet yhtään liioittelua.
Oire 8: aamulla herätessä oli nenä tukossa ja aivastutti. Nenästä tuli aavistus verta.
Todennäköinen selitys: olisi kai aika vaihtaa lakanat. Ja olikohan sittenkään niin järkevää avata se ikkuna yöllä...
Jotta nyt jotain tolkkua tähän kyttäilyyn. Jos siellä jotakin on tapahtuakseen, niin kyllä se sitten selviää aikanaan. Zen ja sillai.
Oire 1: turvottaa. Eilen töissä istuessa oli pakko avata farkun nappia, kun ahdisti niin kovin.
Todennäköinen selitys: mitäs kaikkea sitä tulikaan syötyä viikonloppuna?
Oire 2: alavatsassa kuplii. Ei edelleenkään varsinaista kipua, mutta koko ajan siitä on tietoinen, että jotain siellä on meneillään.
Todennäköinen selitys: viittaan kohtaan 1.
Oire 3: rintoja pakottaa. Tämäkään ei ole varsinaista kipua, vaan lähinnä outo tunne. Ja mikä vielä kummallisempaa, se ei tunnu nänneissä tai muuten rinnan keskellä, vaan lähinnä rintalihasten kohdilla, ylempänä ja sivummalla.
Todennäköinen selitys: olenkohan tehnyt punnerruksia niin, etten edes muista niitä tehneeni?
Oire 4: väsyttää.
Todennäköinen selitys: loman tarve.
Oire 5: janottaa.
Todennäköinen selitys: hikinen ratsastustuokio eilen illalla ja liian vähän nesteytystä.
Oire 6: hikoiluttaa. Yöllä heräsin siihen, että oli tukalan kuuma olla. Oli pakko avata ikkunaa ja heittää peitto syrjään.
Todennäköinen selitys: kämppä on kuuma. Peitto on kuuma. Mun mies on kuuma.
Oire 7: paleltaa.
Todennäköinen selitys: tuo kummallinen takatalven tapainen säätila ulkona. Kaulahuivi ja hanskat eivät aamulla töihin pyöräillessä olisi olleet yhtään liioittelua.
Oire 8: aamulla herätessä oli nenä tukossa ja aivastutti. Nenästä tuli aavistus verta.
Todennäköinen selitys: olisi kai aika vaihtaa lakanat. Ja olikohan sittenkään niin järkevää avata se ikkuna yöllä...
Jotta nyt jotain tolkkua tähän kyttäilyyn. Jos siellä jotakin on tapahtuakseen, niin kyllä se sitten selviää aikanaan. Zen ja sillai.
maanantai 16. kesäkuuta 2014
Ne hitaasti kuluvat päivät
Tänään on kuudes päivä ovulaation jälkeistä elämää. Joko saa alkaa kehitellä itselleen kaikenlaisia oireita? Turvottaa, maha on kuin ilmapallo ja farkut ahdistavat. Alavatsassa myös kuplii hieman, ei varsinaista kipua tai nipistelyä, mutta sellainen hassu tunne. Kuin joku vähän näpräilisi sormilla koko ajan. Liittynee turvotukseen. Rintoja hieman pakottaa, mutta kipeät nekään eivät ole. Väsymystä on ilmassa, mutta se kuulunee normaalin maanantain kulkuun.
Aion tehdä testin torstaiaamuna ennen juhannuksen viettoon lähtemistä. Lienee liian aikaista, mutta teenpä silti. Niitä liuskojahan riittää vaikka naapureille jaettavaksi. Menkkojen pitäisi alkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla.
Eipä silti, negatiivista tulosta ennakoin tästä kierrosta joka tapauksessa. Jotenkin minulla on hyvin vahvasti sellainen tunne, että tämä ei tule olemaan helpoin ja nopein mahdollinen tie.
Aion tehdä testin torstaiaamuna ennen juhannuksen viettoon lähtemistä. Lienee liian aikaista, mutta teenpä silti. Niitä liuskojahan riittää vaikka naapureille jaettavaksi. Menkkojen pitäisi alkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla.
Eipä silti, negatiivista tulosta ennakoin tästä kierrosta joka tapauksessa. Jotenkin minulla on hyvin vahvasti sellainen tunne, että tämä ei tule olemaan helpoin ja nopein mahdollinen tie.
perjantai 13. kesäkuuta 2014
Elämää / Elän mää
Putosin eilen hevosen selästä. Ensimmäinen ajatus oli voi perkele. Ovulaatiosta on kulunut muutamia päiviä ja jos oikein tuuri on käynyt, niin tuolla jossakin sisuksissani alkaa ehkä olla kohta kiinnittymisyrityksiä. Siihen sitten vähän ylimääräistä tömähtelyä. Hyvä hyvä.
Mitenkään ei käynyt, sattuuhan noita putoamisia hevosten parissa. Hevonen oli kai enemmän järkyttynyt kuin minä. Keräsin itseni ja ylpeyteni ojanpenkalta ja könysin takaisin selkään.
Ratsastin raskaana ollessakin ihan normaalisti, pari kolme kertaa viikossa, vain estehyppelyt jätin pois ja tarvittaessa kevensin harjoitusravin sijaan. Ratsastustunnit päätin lopettaa noin viikolla 13 (jonne asti en sitten ehtinytkään), sillä aloin jännittää viikottain vaihtuvia hevosia liikaa. Lähes pomminvarmalla vuokrahepallani kyllä oli tarkoitus jatkaa rauhallisia metsäretkiä niin pitkään kuin kroppa vain antaisi myöten.
Mies ei harrastuksestani oikein pidä, pelkää kai, että joku kerta sattuu ja pahasti. Ei silti voi painostaa lopettamaankaan. Ratsastus on ainoa liikunnallinen asia, jota tällä hetkellä oikeasti rakastan. En tiedä, miten toimisin, jos tästä nyt raskaaksi tulisin - ehkä haluaisinkin lopettaa ratsastuksen saman tien, minimoida kaikki riskit. Mutta niin kauan kuin tikkuun pissitään vain yksi viiva, aion jatkaa harrastamista ihan kuten ennenkin. Riskeistä huolimatta. Ei voi koko elämä pyöriä ainoastaan kiertojen, ovulaatioiden, odotusodotusten ja kaikenmaailman testien ympärillä.
Mitenkään ei käynyt, sattuuhan noita putoamisia hevosten parissa. Hevonen oli kai enemmän järkyttynyt kuin minä. Keräsin itseni ja ylpeyteni ojanpenkalta ja könysin takaisin selkään.
Ratsastin raskaana ollessakin ihan normaalisti, pari kolme kertaa viikossa, vain estehyppelyt jätin pois ja tarvittaessa kevensin harjoitusravin sijaan. Ratsastustunnit päätin lopettaa noin viikolla 13 (jonne asti en sitten ehtinytkään), sillä aloin jännittää viikottain vaihtuvia hevosia liikaa. Lähes pomminvarmalla vuokrahepallani kyllä oli tarkoitus jatkaa rauhallisia metsäretkiä niin pitkään kuin kroppa vain antaisi myöten.
Mies ei harrastuksestani oikein pidä, pelkää kai, että joku kerta sattuu ja pahasti. Ei silti voi painostaa lopettamaankaan. Ratsastus on ainoa liikunnallinen asia, jota tällä hetkellä oikeasti rakastan. En tiedä, miten toimisin, jos tästä nyt raskaaksi tulisin - ehkä haluaisinkin lopettaa ratsastuksen saman tien, minimoida kaikki riskit. Mutta niin kauan kuin tikkuun pissitään vain yksi viiva, aion jatkaa harrastamista ihan kuten ennenkin. Riskeistä huolimatta. Ei voi koko elämä pyöriä ainoastaan kiertojen, ovulaatioiden, odotusodotusten ja kaikenmaailman testien ympärillä.
tiistai 10. kesäkuuta 2014
Ovulaatio-oireilua
Olen mietiskellyt raskauden vaikutusta kuukautiskiertoon sekä niihin tuntemuksiin, joita kierron aikana missäkin vaiheessa tuntuu. Moni (onnistuneen) raskauden kokenut tuttu kertoo, että asiat ovat muuttuneet raskauden jälkeen - esimerkiksi ovulaatiotuntemukset ovat selkeytyneet. Mielenkiintoista omalla kohdallani on se, että vaikka raskauteni päättyi keskenmenoon, olen kuitenkin huomannut pari selkeää muutosta.
Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, että keskenmenon jälkeiset kuukautiset ovat olleet täysin kivuttomia, vaikka aiemmin ensimmäinen vuotopäivä on ollut usein todella kivulias. Tämä on selkein muutos ja ihmettelen sitä edelleen. Ja ei, en tosiaan kaipaa niitä aikoja, kun ensimmäinen vuotopäivä meni kivusta kieriskellen asunnon lattialla. Minun puolestani kivut saavatkin pysyä poissa. Kiinnostaisi vain tietää, mistä tuo johtuu.
Toinen juttu on se, että taisin eilen tuntea ovulaation ensimmäistä kertaa elämässäni. Alavatsan vasemmalla puolella tuntui kipunippailuja, ei mitään dramaattista, mutta ihan selkeitä ja useampaan kertaan päivän aikana. Poskia kuumotti koko päivän. Joskus iltapäivän puolella iski epämääräisen huono olo: väsytti aivan tolkuttomasti (yleensä en kärsi iltapäiväväsymyksestä), heikotti ja olin kummallisen voimaton. Se meni iltaa kohden ohitse eikä kipuilujakaan ole sen jälkeen enää vatsassa tuntunut. Selkeitä, kirkkaita ovulaatiolimoja en bongannut, mutta muuten olosuhteet ovat olleet, hmm, ns. kosteahkot jo pari viikkoa.
Osittain varmaan vaikuttaa sekin, että kroppansa tuntemuksia tarkkailee nyt entistä herkemmin ja ovulaatioplussan jälkeen tiesin tarkkailla tuntemuksia vieläkin tarkemmin. Kuitenkin olen vakuuttunut siitä, että alkuvuoden raskaus ilmeisesti sai jotakin aikaan kehossani ja näihin uusiin tuntemuksiin yritän nyt päästä tutustumaan tarkemmin. Erikoista, kummallista ja äärimmäisen kiinnostavaa.
Mitäs muuta. Ei ihmeellistä. Ovulaatio ainakin tuli hyödynnettyä tehokkaasti, joten yrityksen puutteesta ei tässä kierrossa voi syyttää. Yleisfiilis on hyvä, luottavainen - vaikka tästä nyt kahta viivaa parin viikon päästä pissittäisikään, niin olen todella onnellinen siitä, että kropan toiminta näyttää palautuvan oikeaan suuntaan.
Olen jo aiemmin kirjoittanut siitä, että keskenmenon jälkeiset kuukautiset ovat olleet täysin kivuttomia, vaikka aiemmin ensimmäinen vuotopäivä on ollut usein todella kivulias. Tämä on selkein muutos ja ihmettelen sitä edelleen. Ja ei, en tosiaan kaipaa niitä aikoja, kun ensimmäinen vuotopäivä meni kivusta kieriskellen asunnon lattialla. Minun puolestani kivut saavatkin pysyä poissa. Kiinnostaisi vain tietää, mistä tuo johtuu.
Toinen juttu on se, että taisin eilen tuntea ovulaation ensimmäistä kertaa elämässäni. Alavatsan vasemmalla puolella tuntui kipunippailuja, ei mitään dramaattista, mutta ihan selkeitä ja useampaan kertaan päivän aikana. Poskia kuumotti koko päivän. Joskus iltapäivän puolella iski epämääräisen huono olo: väsytti aivan tolkuttomasti (yleensä en kärsi iltapäiväväsymyksestä), heikotti ja olin kummallisen voimaton. Se meni iltaa kohden ohitse eikä kipuilujakaan ole sen jälkeen enää vatsassa tuntunut. Selkeitä, kirkkaita ovulaatiolimoja en bongannut, mutta muuten olosuhteet ovat olleet, hmm, ns. kosteahkot jo pari viikkoa.
Osittain varmaan vaikuttaa sekin, että kroppansa tuntemuksia tarkkailee nyt entistä herkemmin ja ovulaatioplussan jälkeen tiesin tarkkailla tuntemuksia vieläkin tarkemmin. Kuitenkin olen vakuuttunut siitä, että alkuvuoden raskaus ilmeisesti sai jotakin aikaan kehossani ja näihin uusiin tuntemuksiin yritän nyt päästä tutustumaan tarkemmin. Erikoista, kummallista ja äärimmäisen kiinnostavaa.
Mitäs muuta. Ei ihmeellistä. Ovulaatio ainakin tuli hyödynnettyä tehokkaasti, joten yrityksen puutteesta ei tässä kierrossa voi syyttää. Yleisfiilis on hyvä, luottavainen - vaikka tästä nyt kahta viivaa parin viikon päästä pissittäisikään, niin olen todella onnellinen siitä, että kropan toiminta näyttää palautuvan oikeaan suuntaan.
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
Ovulaatio!
No tämä on positiivinen ovulaatiotesti! VIHDOINKIN!!
.JPG)
Positiivinen testi tehty tänään, talletukset aloitettu jo eilen. En uskalla edes sanoa ääneen, miten paljon tärppiä toivonkaan...
Positiivinen testi tehty tänään, talletukset aloitettu jo eilen. En uskalla edes sanoa ääneen, miten paljon tärppiä toivonkaan...
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Testiä testin perään...
Eipä niitä vahvistuvia viivoja tunnu kuitenkaan ovulaatiotestiin tulevan. Keskiviikosta alkaen olen testannut joka päivä ja aina tulee suunnilleen sama tulos - ihan selkeä viiva, vain jonkin verran kontrolliviivaa haaleampi, mutta ei silti ihan positiivinen. Miten tämä nyt pitäisi tulkita? Onko se ovulaatio siis tulossa vai ei? Jos ei, niin miksi testin mukaan LH näyttäisi koko ajan olevan ainakin jonkin verran koholla?
Ihan liian monta ikävän vaikeaa kysymystä. Pöh.
Ihan liian monta ikävän vaikeaa kysymystä. Pöh.
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Ovulaatiotesti
Ensimmäinen ovulaatiotesti tehty äskettäin, kiertopäivänä 10. Päätin testata hieman aikaisemmin kuin ensin suunnittelin, sillä limaa erittyy selkeästi enemmän kuin vielä pari päivää sitten. Noita liuskojahan riittää.
Melkoista puuhastelua tuo testaaminen noilla halpiksilla kyllä on. Testi suositellaan tehtäväksi klo 10 ja 20 välillä. Pari tuntia ennen pitää hillitä juomista ja muistaa olla käymättä vessassa. Ensin pissataan purkkiin, sitten sitä jäähdytellään hetki. Kuskasin purkin parvekkeelle viilenemään. Onneksi mies ei ollut kotona, hullua puuhaa tämäkin. Jäähdytellystä pissasta sitten tehdään testi. Tasan tarkkaan mittaviivaan asti, hups, eihän vain mene yhtään yli. Liuska asetetaan pakkauksen päälle ihmeteltäväksi, loput pissat purkista hulautetaan pönttöön, sitten odotellaan.
Kymmenen minuutin tsekkausajan sisällä tikkuun ilmestyi kontrolliviivan lisäksi ihan selkeä testiviivakin, mutta ei ihan vielä täysin saman vahvuinen kuin kontrolliviiva. Mitä hittoa! Voisiko olla näin onnellisesti, että kehon toiminta olisi palautumassa raiteilleen ja ovulaatio jo lähestymässä? Luin kyllä nettikeskusteluista, että varsinkin liuskatesteissä näkyy kyllä usein kaksi viivaa ainakin jonkinlaisella vahvuudella, mutta se testiviiva oli kyllä jo todella vahva. Olisipa osuva ajoitus, jos ovulaatio tähän loppuviikolle osuisi - tänään alkoi neljän päivän vapaat molemmilla. Taidan tehdä uuden testin jo huomisaamuna, pakkohan niitä on päästä vertailemaan.
Näppäsin testistä kuvan ja meinasin lähettää sen miehelle, joka on viettämässä virkistyspäivää työkavereittensa kanssa. Että tervetuloa vaan sitten kotiin kun kerkiät, mulla olis sulle vähän hommia loppuviikoksi.
Melkoista puuhastelua tuo testaaminen noilla halpiksilla kyllä on. Testi suositellaan tehtäväksi klo 10 ja 20 välillä. Pari tuntia ennen pitää hillitä juomista ja muistaa olla käymättä vessassa. Ensin pissataan purkkiin, sitten sitä jäähdytellään hetki. Kuskasin purkin parvekkeelle viilenemään. Onneksi mies ei ollut kotona, hullua puuhaa tämäkin. Jäähdytellystä pissasta sitten tehdään testi. Tasan tarkkaan mittaviivaan asti, hups, eihän vain mene yhtään yli. Liuska asetetaan pakkauksen päälle ihmeteltäväksi, loput pissat purkista hulautetaan pönttöön, sitten odotellaan.
Kymmenen minuutin tsekkausajan sisällä tikkuun ilmestyi kontrolliviivan lisäksi ihan selkeä testiviivakin, mutta ei ihan vielä täysin saman vahvuinen kuin kontrolliviiva. Mitä hittoa! Voisiko olla näin onnellisesti, että kehon toiminta olisi palautumassa raiteilleen ja ovulaatio jo lähestymässä? Luin kyllä nettikeskusteluista, että varsinkin liuskatesteissä näkyy kyllä usein kaksi viivaa ainakin jonkinlaisella vahvuudella, mutta se testiviiva oli kyllä jo todella vahva. Olisipa osuva ajoitus, jos ovulaatio tähän loppuviikolle osuisi - tänään alkoi neljän päivän vapaat molemmilla. Taidan tehdä uuden testin jo huomisaamuna, pakkohan niitä on päästä vertailemaan.
Näppäsin testistä kuvan ja meinasin lähettää sen miehelle, joka on viettämässä virkistyspäivää työkavereittensa kanssa. Että tervetuloa vaan sitten kotiin kun kerkiät, mulla olis sulle vähän hommia loppuviikoksi.
maanantai 26. toukokuuta 2014
Yrityskierto kolmosen eväät
Menkat tosiaan alkoivat ja parina päivänä oli jopa pientä Niagaran tapaista havaittavissa. Tosi jees! Ensimmäiset kuukautiset keskenmenon jälkeen olivat niin niukat, että tämä oli mielestäni ihan hyvä merkki. Eiköhän kropassa jotakin positiivista ole meneillään. Normin viisi päivää ne kestivät ja nyt mennään koopee kasissa.
Tässä kierrossa onkin jo melkoinen arsenaali erinäisiä vippaskonsteja käytössä. Osa on tiukkaa asiaa, osa mutuilun ja Google-etsintöjen kautta mukaan otettuja, mutta kaikki ajatuksella "Ei näistä nyt haittaakaan ole". Katsotaan, mitä tapahtuu. Ei saa nauraa, jooko?
Tiukkaa asiaa edustavat ovulaatiotestit. Niitä on iso läjä kaapissa jo valmiina odottelemassa. Koska kierto on ollut viimeiset pari kuukautta ihan mitä sattuu, aloitan testailun tällä viikolla, luultavasti kp 11. Miehen kanssa käytiin vähän keskustelua siitä, mihin näillä nyt pyritään ja mahtaakohan niistä tulla liian kovia paineita mukaan. Sovittiin, että kokeillaan kumminkin. Ilman paineita. Niinpä niin.
Sitä mutuilua, hippeilyä ja "ei näistä nyt haittaakaan ole" -puolta edustavat sitten kaikki käyttämäni lisäravinteet ja muut kikkailut.
Aamudrinkkini muodostuu greippimehusta, joka on raskautta yrittävien keskuudessa jo klassikkokamaa. En löytänyt vakkarikaupastani Valion tavisgreippimehua, joten käytössä on jonkun muun valmistajan verigreippiversio. Saa kelvata. Mehut eivät normaalisti kuulu ruokavaliooni, mutta tämän kohdalla tehdään nyt poikkeus. Ja se on hyvää!
Ainoa ongelma greippimehun maun suhteen on se, että pilaan hyvän mehun sekoittamalla aamuisin siihen reilun kukkurallisen teelusikallisen maca-jauhetta, jonka avulla yritän saada häränpyllyä heittävää hormonitoimintaa hallintaan. Noista toivotuista vaikutuksista en osaa vielä sanoa mitään, mutta positiivisena sivuvaikutuksena olen huomannut, että maca piristää. Kaikilla ei kuulemma toimi samoin, mutta minulla toimii. Olo on yleisesti ottaen skarpimpi, pirteämpi ja keskittymiskyky on parempi.
Kapselimuodossa nappaan kalaöljyn ja päälle hulautan reilun teelusikallisen vehnänalkioöljyä. Muita säännöllisesti käyttämiäni rasvoja ovat aito voi sekä oliiviöljy. Margariineja en huoli ja rypsiöljykin kelpaa mielestäni lähinnä valurautapannun huoltamiseen sekä meikin poistamiseen. Hyviä rasvoja tarvitaan ja yllättävän runsaastikin, sen olen huomannut jo vuosikausia sitten, kun kamppailin erinäisten iho-ongelmien kanssa.
Salaatin päälle tai jogurtin joukkoon ripsottelen oluthiivahiutaleita, joissa on arsenaali kaikkia B-ryhmän vitamiineja. Yleiskunnon kannalta ovat tarpeellisia, ja löytyyhän tuosta joukkiosta myös se supertärkeä foolihappo. Oluthiivahiutaleita saa luontaistuotekaupoista ja ainakin minä tykkään niiden mausta.
D-vitamiinia saa tällä hetkellä luonnostaan riittävästi auringosta, joten sitä en lisäravinteena näin kesäaikaan käytä. Muut tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet pyrin turvaamaan ihan vaan normaalin ravinnon avulla. Syön runsaasti kasviksia ja marjoja, hedelmiä rajoitetusti niiden sokeripitoisuuden vuoksi. Turkkilaista jogurttia, pähkinöitä, normaalirasvaista lihaa, kalaa, hyviä juustoja. Eineksiä, karkkeja, sipsejä tai muita turhakkeita meillä ei kaapista löydy. Perusperiaatteeni on jo vuosia ollut syödä hyvää, tavallista, mahdollisimman käsittelemätöntä ruokaa, josta tykkää paitsi keho, myös mieli.
Näillä eväillä eteenpäin. Josko ainakin se ovulaatio alkaisi löytyä, niin päästäisiin edes alkuun tässä touhussa?
Tässä kierrossa onkin jo melkoinen arsenaali erinäisiä vippaskonsteja käytössä. Osa on tiukkaa asiaa, osa mutuilun ja Google-etsintöjen kautta mukaan otettuja, mutta kaikki ajatuksella "Ei näistä nyt haittaakaan ole". Katsotaan, mitä tapahtuu. Ei saa nauraa, jooko?
Tiukkaa asiaa edustavat ovulaatiotestit. Niitä on iso läjä kaapissa jo valmiina odottelemassa. Koska kierto on ollut viimeiset pari kuukautta ihan mitä sattuu, aloitan testailun tällä viikolla, luultavasti kp 11. Miehen kanssa käytiin vähän keskustelua siitä, mihin näillä nyt pyritään ja mahtaakohan niistä tulla liian kovia paineita mukaan. Sovittiin, että kokeillaan kumminkin. Ilman paineita. Niinpä niin.
Sitä mutuilua, hippeilyä ja "ei näistä nyt haittaakaan ole" -puolta edustavat sitten kaikki käyttämäni lisäravinteet ja muut kikkailut.
Aamudrinkkini muodostuu greippimehusta, joka on raskautta yrittävien keskuudessa jo klassikkokamaa. En löytänyt vakkarikaupastani Valion tavisgreippimehua, joten käytössä on jonkun muun valmistajan verigreippiversio. Saa kelvata. Mehut eivät normaalisti kuulu ruokavaliooni, mutta tämän kohdalla tehdään nyt poikkeus. Ja se on hyvää!
Ainoa ongelma greippimehun maun suhteen on se, että pilaan hyvän mehun sekoittamalla aamuisin siihen reilun kukkurallisen teelusikallisen maca-jauhetta, jonka avulla yritän saada häränpyllyä heittävää hormonitoimintaa hallintaan. Noista toivotuista vaikutuksista en osaa vielä sanoa mitään, mutta positiivisena sivuvaikutuksena olen huomannut, että maca piristää. Kaikilla ei kuulemma toimi samoin, mutta minulla toimii. Olo on yleisesti ottaen skarpimpi, pirteämpi ja keskittymiskyky on parempi.
Kapselimuodossa nappaan kalaöljyn ja päälle hulautan reilun teelusikallisen vehnänalkioöljyä. Muita säännöllisesti käyttämiäni rasvoja ovat aito voi sekä oliiviöljy. Margariineja en huoli ja rypsiöljykin kelpaa mielestäni lähinnä valurautapannun huoltamiseen sekä meikin poistamiseen. Hyviä rasvoja tarvitaan ja yllättävän runsaastikin, sen olen huomannut jo vuosikausia sitten, kun kamppailin erinäisten iho-ongelmien kanssa.
Salaatin päälle tai jogurtin joukkoon ripsottelen oluthiivahiutaleita, joissa on arsenaali kaikkia B-ryhmän vitamiineja. Yleiskunnon kannalta ovat tarpeellisia, ja löytyyhän tuosta joukkiosta myös se supertärkeä foolihappo. Oluthiivahiutaleita saa luontaistuotekaupoista ja ainakin minä tykkään niiden mausta.
D-vitamiinia saa tällä hetkellä luonnostaan riittävästi auringosta, joten sitä en lisäravinteena näin kesäaikaan käytä. Muut tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet pyrin turvaamaan ihan vaan normaalin ravinnon avulla. Syön runsaasti kasviksia ja marjoja, hedelmiä rajoitetusti niiden sokeripitoisuuden vuoksi. Turkkilaista jogurttia, pähkinöitä, normaalirasvaista lihaa, kalaa, hyviä juustoja. Eineksiä, karkkeja, sipsejä tai muita turhakkeita meillä ei kaapista löydy. Perusperiaatteeni on jo vuosia ollut syödä hyvää, tavallista, mahdollisimman käsittelemätöntä ruokaa, josta tykkää paitsi keho, myös mieli.
Näillä eväillä eteenpäin. Josko ainakin se ovulaatio alkaisi löytyä, niin päästäisiin edes alkuun tässä touhussa?
tiistai 20. toukokuuta 2014
WTF
Otsikon mukainen kysymys. Tädin kyläreissu kesti päivän. Päivän! Ja sekin oli niin niukkaa, että entisaikojen menkkoja muistellessani olisin pitänyt tuota lähinnä vitsinä. Mitä tämä oikein on?
Ja eikun googlailemaan, vaikka sieltä ainakaan harvemmin mielenrauhaa löytyy. Tulos: mun hormonit on päin helvettiä ja varmaankin kaikki mahdollinen kropassa sekaisin, siksi kohdun limakalvo ei paksuunnu eikä siellä siis ole mitään pois vuodettavaa.
P****le että voikin ärsyttää.
-------
Muoks illalla. Alkoivat NE sittenkin ihan oikeasti. Ehkä aamun pikku veetutukset auttoivat. Ja tuntuu jopa hieman sitä vanhaa tuttua alavatsajomotteluakin! Mulla on kuukautiset, jee! Mun kroppa ei ehkä olekaan ihan kokonaan rikki!
Ja eikun googlailemaan, vaikka sieltä ainakaan harvemmin mielenrauhaa löytyy. Tulos: mun hormonit on päin helvettiä ja varmaankin kaikki mahdollinen kropassa sekaisin, siksi kohdun limakalvo ei paksuunnu eikä siellä siis ole mitään pois vuodettavaa.
P****le että voikin ärsyttää.
-------
Muoks illalla. Alkoivat NE sittenkin ihan oikeasti. Ehkä aamun pikku veetutukset auttoivat. Ja tuntuu jopa hieman sitä vanhaa tuttua alavatsajomotteluakin! Mulla on kuukautiset, jee! Mun kroppa ei ehkä olekaan ihan kokonaan rikki!
maanantai 19. toukokuuta 2014
Täti kyläilee
Niinhän se "täti" sieltä sitten saapui, juuri kun aloin jo tosissaan tuskastua. Alkoi eilen pienellä tuhrulla ja tänään on voimistunut ihan oikeaksi vuodoksi. 41-päiväinen kierto, huh.
Kummallisia nämä kuukautiset keskenmenon jälkeen - täysin kivuttomia. Nämäkin.
Mies ehdotti ovulaatiotestejä. Tilasinkin niitä samantien läjän ja otan tässä kierrossa käyttöön. Näin pitkissä kierroissa on lukemani mukaan todennäköistä, ettei edes ovuloi. Se on varmaan hyvä selvittää.
Googlailin myös kiinnostavia juttuja maca-jauheesta hormonitoiminnan tasapainottamisessa, kuukautiskierron säännöllistämisessä ja sitä kautta hedelmällisyyden edistämisessä. Olen aiemminkin näistä vaihtoehtoisista lääkkeistä kirjoitellut, joten luonteva lisäys keittiön kaappiin tämäkin - marssin eilen heti ostamaan pussin ja aloitin kokeilun saman tien. Eikä se mielestäni edes ole niin pahaa kuin mitä juttujen perusteella pelkäsin, ihan hyvin menee alas mehuun sekoitettuna. Lisäksi ostin vehnänalkioöljyä sen E-vitamiinipitoisuuden vuoksi.
Mies olisi myös halunnut lääkärille ja ehdotteli, josko varaisin ajan vaikkapa samalle gynekologille, jolla käytiin varhaisultrassa silloin joskus pieni ikuisuus sitten. Emmin vielä hieman. Onhan noita lääkityksiä, joilla kuukautiskierto varmaan saataisiin oikaistua jotakuinkin kohdilleen, mutta en haluaisi ihan vielä turvautua keinotekoisiin hormoneihin. Vastahan olen hiljattain niistä päässyt eroon. Kokeillaan nyt jonkin aikaa luonnon keinoja ensin - hyvää, ravinnerikasta, luonnollista ruokaa (eli painotus kasviksissa ja hyvälaatuisissa proteiineissa, kunnollista rasvaa pelkäämättä), luonnon lisäravinteita ja astetta stressittömämpää elämää. Onneksi kesälomakin alkaa vähitellen lähestyä.
Mitäs juuri edellisessä postauksessani kirjoitinkaan; että haluan jotain muuta ajateltavaa... hmm.
Kummallisia nämä kuukautiset keskenmenon jälkeen - täysin kivuttomia. Nämäkin.
Mies ehdotti ovulaatiotestejä. Tilasinkin niitä samantien läjän ja otan tässä kierrossa käyttöön. Näin pitkissä kierroissa on lukemani mukaan todennäköistä, ettei edes ovuloi. Se on varmaan hyvä selvittää.
Googlailin myös kiinnostavia juttuja maca-jauheesta hormonitoiminnan tasapainottamisessa, kuukautiskierron säännöllistämisessä ja sitä kautta hedelmällisyyden edistämisessä. Olen aiemminkin näistä vaihtoehtoisista lääkkeistä kirjoitellut, joten luonteva lisäys keittiön kaappiin tämäkin - marssin eilen heti ostamaan pussin ja aloitin kokeilun saman tien. Eikä se mielestäni edes ole niin pahaa kuin mitä juttujen perusteella pelkäsin, ihan hyvin menee alas mehuun sekoitettuna. Lisäksi ostin vehnänalkioöljyä sen E-vitamiinipitoisuuden vuoksi.
Mies olisi myös halunnut lääkärille ja ehdotteli, josko varaisin ajan vaikkapa samalle gynekologille, jolla käytiin varhaisultrassa silloin joskus pieni ikuisuus sitten. Emmin vielä hieman. Onhan noita lääkityksiä, joilla kuukautiskierto varmaan saataisiin oikaistua jotakuinkin kohdilleen, mutta en haluaisi ihan vielä turvautua keinotekoisiin hormoneihin. Vastahan olen hiljattain niistä päässyt eroon. Kokeillaan nyt jonkin aikaa luonnon keinoja ensin - hyvää, ravinnerikasta, luonnollista ruokaa (eli painotus kasviksissa ja hyvälaatuisissa proteiineissa, kunnollista rasvaa pelkäämättä), luonnon lisäravinteita ja astetta stressittömämpää elämää. Onneksi kesälomakin alkaa vähitellen lähestyä.
Mitäs juuri edellisessä postauksessani kirjoitinkaan; että haluan jotain muuta ajateltavaa... hmm.
lauantai 17. toukokuuta 2014
Kiertopäivä... sata?
En viitsi edes laskeskella enää, missä kiertopäivissä nyt mennään.
Ei kuukautisia vieläkään. Ei myöskään positiivista raskaustestiä ja niitä onkin tehty useita.
Parina päivänä tuntui oikean munasarjan kohdalla kipua, josta tietenkin ystävämme Google tiesi heti kertoa, että raskausoire ja/tai kohdunulkoinen sellainen. No, nyt kivut ovat poissa. Ei sitten minkäänlaisia tuntemuksia missään, ei, vaikka kuinka käyttäisi mielikuvitusta.
Odotellaan ja ihmetellään. Testaillakin täytynee säännöllisesti, niin kauan kuin menkkoja ei kuulu - en antaisi itselleni anteeksi, jos tietämättömyyttäni mokaisin jotakin heti alkuraskaudessa. Tilasin suurkuluttajasatsin liuskoja verkkokaupasta.
Aion keskittyä enemmän omaan hyvinvointiini. Kävin eilen hieronnassa ensimmäistä kertaa ikuisuuteen. Hartiani ovat olleet jumissa aina enkä oikeastaan edes muista, miltä tuntuu, kun veri kiertää kunnolla koko niska-hartiat-pää-seudulla. Hieronta ei ollut ihan tuskatonta, mutta se oli hyvää kipua. Tunnin käsittelyn jälkeen palelin aivan horkassa. Tulin kotiin, lämmitin saunan, saunoin ja venyttelin varovasti. Join litrakaupalla vettä, nukahdin Suomen pelin ensimmäisen erän alussa ja nukuin melkein 12 tuntia.
Nyt on kaunis aamu ja minä haluan ajatella jotain muuta kuin kuukautiskiertoa, kropan jokaista pikku nippausta ja negatiivisia raskaustestejä. Pesen vaikka ikkunat.
Ei kuukautisia vieläkään. Ei myöskään positiivista raskaustestiä ja niitä onkin tehty useita.
Parina päivänä tuntui oikean munasarjan kohdalla kipua, josta tietenkin ystävämme Google tiesi heti kertoa, että raskausoire ja/tai kohdunulkoinen sellainen. No, nyt kivut ovat poissa. Ei sitten minkäänlaisia tuntemuksia missään, ei, vaikka kuinka käyttäisi mielikuvitusta.
Odotellaan ja ihmetellään. Testaillakin täytynee säännöllisesti, niin kauan kuin menkkoja ei kuulu - en antaisi itselleni anteeksi, jos tietämättömyyttäni mokaisin jotakin heti alkuraskaudessa. Tilasin suurkuluttajasatsin liuskoja verkkokaupasta.
Aion keskittyä enemmän omaan hyvinvointiini. Kävin eilen hieronnassa ensimmäistä kertaa ikuisuuteen. Hartiani ovat olleet jumissa aina enkä oikeastaan edes muista, miltä tuntuu, kun veri kiertää kunnolla koko niska-hartiat-pää-seudulla. Hieronta ei ollut ihan tuskatonta, mutta se oli hyvää kipua. Tunnin käsittelyn jälkeen palelin aivan horkassa. Tulin kotiin, lämmitin saunan, saunoin ja venyttelin varovasti. Join litrakaupalla vettä, nukahdin Suomen pelin ensimmäisen erän alussa ja nukuin melkein 12 tuntia.
Nyt on kaunis aamu ja minä haluan ajatella jotain muuta kuin kuukautiskiertoa, kropan jokaista pikku nippausta ja negatiivisia raskaustestejä. Pesen vaikka ikkunat.
torstai 8. toukokuuta 2014
Turha testi
Tein raskaustestin tänä aamuna. Puhdas negatiivinenhan se oli. Hätäilin kai, onhan "vasta" kp 31. Olo on levoton. Yhtäkkiä ymmärrän niin paljon paremmin heitä, jotka joka ikinen kuukausi viimeisinä kiertopäivinä matelevat päiviä eteenpäin.
Vapun aikoihin ja jälkeen ihmettelemäni alavatsatuntemukset ovat poissa, mutta turvottaa kyllä tavallista enemmän. Olen myös väsynyt. Siinäpä ne, joita voisi ehkä joksikin oireiksi tulkita, ei muuta. En usko olevani raskaana, mutta tulisivat nyt sitten edes ne menkat.
Ensimmäisessä raskaudessani ihan alkuvaiheessa oireena olivat vain lievät alavatsatuntemukset, se oli ikään kuin paineen tunnetta ennemmin kuin kipua. Myös rinnat kipeytyivät, mutta en enää muista, missä vaiheessa se alkoi. Ärsyttää, kun keskustelupalstoilla ja muissakin yhteyksissä usein sanotaan, että kun on raskaana, niin sen vain TIETÄÄ. No, minä en ainakaan tiennyt silloin ensimmäisellä kerralla. Joskus tammikuun ensimmäisinä päivinä tein testin, joka oli negatiivinen. Vajaata viikkoa myöhemmin ihmettelin, kun kuukautisia ei edelleenkään kuulunut, ja silloin tulikin jo selkeä plussa. Enkä olisi todellakaan voinut kuvitellakaan, että olen raskaana, vain pari kuukautta ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Viimeiseen asti epäilin, josko testissä olikin joku vika. Eihän minusta edes tuntunut, että voisin olla raskaana!
Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus, vaikka oikeasti aikaa on kulunut vain muutama kuukausi.
Ensimmäinen raskaus oli muutenkin vähäoireinen, mikä saattoi kyllä olla hälytysmerkki siitä, että kaikki ei olekaan hyvin. Enpä sitä silloin osannut arvata. Voin silloin kaikkiaan hyvin, väsynyt toki olin, mutta pahoinvoinnilta vältyin. Yhtenä ainoana lauantaiaamuna oksensin. Hymyilin ja oksensin. Kuinka ylpeä ja onnellinen voikaan ihminen olla siitä, että aamulla juotu mehulasi päätyy saman tien pyttyyn?
Muistan, miten joskus helmikuun puolella eräällä työreissulla valvoin melkein koko yön yksin hotellihuoneessani ja pelkäsin kuollakseni keskenmenoa. Googlettelin tietoa valvoskellessani, opin käsitteen keskeytynyt keskenmeno. Puristelin tissejäni, yritin arvioida, ovatko ne vähemmän kipeät kuin aiemmin. Pelko oli niin voimakasta, ettei se laantunut täysin aamullakaan. Illalla kotona saunassa kerroin miehellekin pelostani. Hän lohdutteli ja pyysi olemaan murehtimatta, kaikkihan on hyvin. Työnsin ajatukset taka-alalle ja keskityin olemaan raskaana.
Jälkikäteen laskeskelin, että se pelkokohtaus taisi olla juuri niihin aikoihin, kun alkio kuoli. Jos vaistoni ei osannutkaan minulle aluksi raskauden alkamisesta kertoa, niin ehkä se osasi kertoa kuolemasta.
Vapun aikoihin ja jälkeen ihmettelemäni alavatsatuntemukset ovat poissa, mutta turvottaa kyllä tavallista enemmän. Olen myös väsynyt. Siinäpä ne, joita voisi ehkä joksikin oireiksi tulkita, ei muuta. En usko olevani raskaana, mutta tulisivat nyt sitten edes ne menkat.
Ensimmäisessä raskaudessani ihan alkuvaiheessa oireena olivat vain lievät alavatsatuntemukset, se oli ikään kuin paineen tunnetta ennemmin kuin kipua. Myös rinnat kipeytyivät, mutta en enää muista, missä vaiheessa se alkoi. Ärsyttää, kun keskustelupalstoilla ja muissakin yhteyksissä usein sanotaan, että kun on raskaana, niin sen vain TIETÄÄ. No, minä en ainakaan tiennyt silloin ensimmäisellä kerralla. Joskus tammikuun ensimmäisinä päivinä tein testin, joka oli negatiivinen. Vajaata viikkoa myöhemmin ihmettelin, kun kuukautisia ei edelleenkään kuulunut, ja silloin tulikin jo selkeä plussa. Enkä olisi todellakaan voinut kuvitellakaan, että olen raskaana, vain pari kuukautta ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Viimeiseen asti epäilin, josko testissä olikin joku vika. Eihän minusta edes tuntunut, että voisin olla raskaana!
Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus, vaikka oikeasti aikaa on kulunut vain muutama kuukausi.
Ensimmäinen raskaus oli muutenkin vähäoireinen, mikä saattoi kyllä olla hälytysmerkki siitä, että kaikki ei olekaan hyvin. Enpä sitä silloin osannut arvata. Voin silloin kaikkiaan hyvin, väsynyt toki olin, mutta pahoinvoinnilta vältyin. Yhtenä ainoana lauantaiaamuna oksensin. Hymyilin ja oksensin. Kuinka ylpeä ja onnellinen voikaan ihminen olla siitä, että aamulla juotu mehulasi päätyy saman tien pyttyyn?
Muistan, miten joskus helmikuun puolella eräällä työreissulla valvoin melkein koko yön yksin hotellihuoneessani ja pelkäsin kuollakseni keskenmenoa. Googlettelin tietoa valvoskellessani, opin käsitteen keskeytynyt keskenmeno. Puristelin tissejäni, yritin arvioida, ovatko ne vähemmän kipeät kuin aiemmin. Pelko oli niin voimakasta, ettei se laantunut täysin aamullakaan. Illalla kotona saunassa kerroin miehellekin pelostani. Hän lohdutteli ja pyysi olemaan murehtimatta, kaikkihan on hyvin. Työnsin ajatukset taka-alalle ja keskityin olemaan raskaana.
Jälkikäteen laskeskelin, että se pelkokohtaus taisi olla juuri niihin aikoihin, kun alkio kuoli. Jos vaistoni ei osannutkaan minulle aluksi raskauden alkamisesta kertoa, niin ehkä se osasi kertoa kuolemasta.
tiistai 6. toukokuuta 2014
Miksi haluan lapsen?
Viime päivinä olen miettinyt paljon, mitkä ovatkaan ne ihan todelliset motivaatiotekijäni toivoa raskautta ja lasta. Miksi valitsen raskauden yrittämisen sen sijaan, että keskittyisin uraani, joka juuri nyt on parhaimmassa mahdollisessa tilanteessa? Olen saanut vastuuta, päässyt työyhteisössäni hyvään asemaan, kouluttautunut, oppinut valtavasti asioita ja luonut suhteita omalla alallani. Ja miksi en vapaa-ajallani nauttisi edelleen aikatauluttomuudesta, matkustamisesta minne vain missä tilanteessa vain, laiskoista sunnuntaiaamuista, huolettomista illanvietoista ystävien kanssa?
Olen jonkinasteinen perfektionisti ja suorittaja. Kaikki, mihin elämässäni olen opiskeluissa, ihmissuhteissa ja työasioissa ryhtynyt, on pääsääntöisesti onnistunut ja olen päässyt asioissa valtavasti eteenpäin. Maailmaa romahduttavia pettymyksiä tai ylitsepääsemättömiä epäonnistumisia ei yksinkertaisesti ole vielä tullut vastaan, olen päässyt kaikessa naurettavan helpolla. Onko tämäkin asia minulle siis vain jokin projekti, jossa haluan lähes pakkomielteisesti onnistua? Haluanko vain kokea onnistuneen raskauden, juuri siihen aikaan kun se periaatteessa elämäntilanteeseeni oikein hyvin sopii, onnistuneen synnytyksen, onnistuneen lapsen, jonka kaikkiaan onnistunutta kehitystä saan seurata ja kasvaa siinä sivussa itse ihmisenä isommaksi kuin ikinä - äidin rooliin? No, tiedänhän jo, että asiat eivät aina mene ihan niin kuin niiden haluaisi menevän. Mutta onko tästä asiasta tullut keskenmenon jälkeen minulle vielä isompi kynnys, jonka ylitse on vaan päästävä? Kenelle minun oikein on päästävä näyttämään, että onnistun tässä?
Haluanko lapsen siksi, että vanhempani alkavat jo ikääntyä? Äidilläni on jo yksi lapsenlapsi velipuoleni puolelta, mutta isälleni uusi tulokas olisi ensimmäinen. Ja koska minä olen isäni ainokainen, muita mahdollisuuksia ei ole. Vanhempani ovat mahtavia, he eivät ole ikinä koskaan tässä asiassa painostaneet, mutta minä hyvänä kilttinä tyttönä tietenkin haluaisin pystyä täyttämään ne kaikki hiljaiset odotukset, joita kuitenkin tiedän heillä olevan.
Miehelleni lasten haluaminen on ollut selvää aina ja asiasta puhuttiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa seurusteluamme. Minulle se sen sijaan ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys. En ole erityisen lapsirakas tai äidillinen ihminen. En ole välittänyt nuuskutella vauvantuoksua, saatika leikkiä pikkulasten kanssa. Se ei ole ikinä ollut minulle luontevaa. En ole koskaan ollut minkään ikäisen lapsen vahtina, en kerta kaikkiaan vain osaa toimia minkäänlaisissa lapsiin liittyvissä asioissa ja tilanteissa. Ja tottahan toki se toinenkin osapuoli sen aina vaistoaa - eivät lapsetkaan juuri seuraani hakeudu.
Lähipiirissäni ei lapsia juuri ole. Ystäväni ovat pääasiassa samanlaisia nuoruuden venyttelijöitä kuin minäkin, ei mennä naimisiin eikä hankita lapsia, ei ihan vielä, onhan tässä vielä aikaa. Tehdään ensin töitä, rempataan talo, matkustetaan vielä sinne minne on aina haaveiltu, käydään parit kesäfestarit. Totuus on kuitenkin, että nuoremmiksi tässä ei enää tulla ja joskus niitä oikeita päätöksiä on tehtävä. Sitä minäkin ajattelin tämän ensin olevan, järkipäätös - nyt jos koskaan elämäntilanne on oikea. On vakityöt, kohtuullinen palkka, asumisasiat kunnossa ja parisuhde. Tuollainen ajattelu sopii realistiselle luonteelleni täydellisesti.
Vaan ei, ei tällä asialla vaan ole realismin, onnistuneen projektin, vanhempien tai puolison toiveiden täyttämisen tai minkään muunkaan järkisyyn kanssa oikeastaan mitään tekemistä. Voin nimetä tasan tarkkaan käännekohdan, jolloin tiesin, että kyllä minä sittenkin haluan lapsen. Se tapahtui reilu vuosi sitten, kun ystäväni esikoinen oli parin kuukauden ikäinen. Tapasin pienen tytön ensimmäistä kertaa. Otin hänet syliini ja yhtäkkiä kaikki vain tuntui juuri täydellisen oikealta. Hän rauhoittui syliini ja ymmärsin, että siinä se pieni ihmisenalku on, vasta omaa persoonaa hiljalleen kasvattelemassa, niin täydellisen viattomana, mistään mitään tietämättä. Ja rauhoittuu minun syliini, koska luottaa siihen, että siinä minä olen juuri sillä hetkellä, vain ja ainoastaan häntä varten. Se tunne oli ainutlaatuinen, se kumpusi jostain niin syvältä, että sitä oli lähes mahdotonta sanoittaa.
Biologinen kello, sanoisi joku. Olkoon sitten vaikka se. Ehkä se päätti lähteä naksuttelemaan juuri sillä kyseisellä hetkellä.
Olen jonkinasteinen perfektionisti ja suorittaja. Kaikki, mihin elämässäni olen opiskeluissa, ihmissuhteissa ja työasioissa ryhtynyt, on pääsääntöisesti onnistunut ja olen päässyt asioissa valtavasti eteenpäin. Maailmaa romahduttavia pettymyksiä tai ylitsepääsemättömiä epäonnistumisia ei yksinkertaisesti ole vielä tullut vastaan, olen päässyt kaikessa naurettavan helpolla. Onko tämäkin asia minulle siis vain jokin projekti, jossa haluan lähes pakkomielteisesti onnistua? Haluanko vain kokea onnistuneen raskauden, juuri siihen aikaan kun se periaatteessa elämäntilanteeseeni oikein hyvin sopii, onnistuneen synnytyksen, onnistuneen lapsen, jonka kaikkiaan onnistunutta kehitystä saan seurata ja kasvaa siinä sivussa itse ihmisenä isommaksi kuin ikinä - äidin rooliin? No, tiedänhän jo, että asiat eivät aina mene ihan niin kuin niiden haluaisi menevän. Mutta onko tästä asiasta tullut keskenmenon jälkeen minulle vielä isompi kynnys, jonka ylitse on vaan päästävä? Kenelle minun oikein on päästävä näyttämään, että onnistun tässä?
Haluanko lapsen siksi, että vanhempani alkavat jo ikääntyä? Äidilläni on jo yksi lapsenlapsi velipuoleni puolelta, mutta isälleni uusi tulokas olisi ensimmäinen. Ja koska minä olen isäni ainokainen, muita mahdollisuuksia ei ole. Vanhempani ovat mahtavia, he eivät ole ikinä koskaan tässä asiassa painostaneet, mutta minä hyvänä kilttinä tyttönä tietenkin haluaisin pystyä täyttämään ne kaikki hiljaiset odotukset, joita kuitenkin tiedän heillä olevan.
Miehelleni lasten haluaminen on ollut selvää aina ja asiasta puhuttiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa seurusteluamme. Minulle se sen sijaan ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys. En ole erityisen lapsirakas tai äidillinen ihminen. En ole välittänyt nuuskutella vauvantuoksua, saatika leikkiä pikkulasten kanssa. Se ei ole ikinä ollut minulle luontevaa. En ole koskaan ollut minkään ikäisen lapsen vahtina, en kerta kaikkiaan vain osaa toimia minkäänlaisissa lapsiin liittyvissä asioissa ja tilanteissa. Ja tottahan toki se toinenkin osapuoli sen aina vaistoaa - eivät lapsetkaan juuri seuraani hakeudu.
Lähipiirissäni ei lapsia juuri ole. Ystäväni ovat pääasiassa samanlaisia nuoruuden venyttelijöitä kuin minäkin, ei mennä naimisiin eikä hankita lapsia, ei ihan vielä, onhan tässä vielä aikaa. Tehdään ensin töitä, rempataan talo, matkustetaan vielä sinne minne on aina haaveiltu, käydään parit kesäfestarit. Totuus on kuitenkin, että nuoremmiksi tässä ei enää tulla ja joskus niitä oikeita päätöksiä on tehtävä. Sitä minäkin ajattelin tämän ensin olevan, järkipäätös - nyt jos koskaan elämäntilanne on oikea. On vakityöt, kohtuullinen palkka, asumisasiat kunnossa ja parisuhde. Tuollainen ajattelu sopii realistiselle luonteelleni täydellisesti.
Vaan ei, ei tällä asialla vaan ole realismin, onnistuneen projektin, vanhempien tai puolison toiveiden täyttämisen tai minkään muunkaan järkisyyn kanssa oikeastaan mitään tekemistä. Voin nimetä tasan tarkkaan käännekohdan, jolloin tiesin, että kyllä minä sittenkin haluan lapsen. Se tapahtui reilu vuosi sitten, kun ystäväni esikoinen oli parin kuukauden ikäinen. Tapasin pienen tytön ensimmäistä kertaa. Otin hänet syliini ja yhtäkkiä kaikki vain tuntui juuri täydellisen oikealta. Hän rauhoittui syliini ja ymmärsin, että siinä se pieni ihmisenalku on, vasta omaa persoonaa hiljalleen kasvattelemassa, niin täydellisen viattomana, mistään mitään tietämättä. Ja rauhoittuu minun syliini, koska luottaa siihen, että siinä minä olen juuri sillä hetkellä, vain ja ainoastaan häntä varten. Se tunne oli ainutlaatuinen, se kumpusi jostain niin syvältä, että sitä oli lähes mahdotonta sanoittaa.
Biologinen kello, sanoisi joku. Olkoon sitten vaikka se. Ehkä se päätti lähteä naksuttelemaan juuri sillä kyseisellä hetkellä.
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Jälleen vähän jossittelua
Laiska sunnuntaiaamu. Mies vielä nukkuu, minä heräsin jo ennen seitsemää. Nautin hiljaisuudesta ja rauhasta, kahvi jäähtyy mukissa, ei ole kiirettä minnekään. Juuri nyt ei tarvitse tehdä mitään.
Eksyin keskustelupalstalle, jossa olin mukana syyskuisten odottajien joukossa vielä reilut kaksi kuukautta sitten. Virhe. Vaikka pääsääntöisesti olen toipunut ihan hyvin, en ole valmis katselemaan kuvia onnellisen pyöreistä vauvamahoista. Rakenneultrakuulumiset toivat kyyneleet silmiin jo parin ensimmäisen rivin aikana. Meillä se olisi ollut jo reilu viikko sitten. Ehkä kaikki olisi ollut niin kuin pitääkin, mahdollisesti olisin saanut vahvistuksen jo ensimmäisten raskausviikkojen aikana tulleille poikafiiliksilleni.
Vaikka olen tämän alkuvuoden aikana käynyt läpi elämäni tähän asti vaikeimman asian, en silti jollain todella omituisella tasolla haluaisi tätäkään kokemusta antaa pois. Ymmärrän ja tiedän paljon enemmän nyt, ehkä vähän liikaakin. Jos onnistunut raskaus vielä joskus minulle suodaan, niin osaan takuulla arvostaa sitä valtavan paljon enemmän kuin ilman tätä kokemusta.
Fyysisesti ei mitään uutta, kiertopäivien lukumääräksi laskin 27, vaikka eipä sillä tässä kropan sekoilun keskellä nyt juuri merkitystä ole. Menee miten menee, ei auta laskeskelut. Alavatsan jomottelut ovat jatkuneet edelleen, ei niin paljoa, että pitäisi lääkitä itseään, mutta on tämä silti vähän kummallista. Kuukautisten aikana kipuilen yleensä vain ensimmäisenä päivänä. Rinnatkaan eivät arista, mikä olisi jo melkoisen varma kuukautisten merkki, eikä vuotoa ei kuulu ainakaan toistaiseksi. Ehkä ensi viikolla, tai sitten vasta seuraavan alkupuolella, jos kiertoa mennään edelleen pitkän kaavan mukaan.
Ja nyt yritän lopettaa kehon tuntemusten kyttäilyn, suunnata ajatukset kohti tämän viikon lopetusta ja uuden alkua. Siitä tuleekin taas työkiireiden sävyttämä.
Eksyin keskustelupalstalle, jossa olin mukana syyskuisten odottajien joukossa vielä reilut kaksi kuukautta sitten. Virhe. Vaikka pääsääntöisesti olen toipunut ihan hyvin, en ole valmis katselemaan kuvia onnellisen pyöreistä vauvamahoista. Rakenneultrakuulumiset toivat kyyneleet silmiin jo parin ensimmäisen rivin aikana. Meillä se olisi ollut jo reilu viikko sitten. Ehkä kaikki olisi ollut niin kuin pitääkin, mahdollisesti olisin saanut vahvistuksen jo ensimmäisten raskausviikkojen aikana tulleille poikafiiliksilleni.
Vaikka olen tämän alkuvuoden aikana käynyt läpi elämäni tähän asti vaikeimman asian, en silti jollain todella omituisella tasolla haluaisi tätäkään kokemusta antaa pois. Ymmärrän ja tiedän paljon enemmän nyt, ehkä vähän liikaakin. Jos onnistunut raskaus vielä joskus minulle suodaan, niin osaan takuulla arvostaa sitä valtavan paljon enemmän kuin ilman tätä kokemusta.
Fyysisesti ei mitään uutta, kiertopäivien lukumääräksi laskin 27, vaikka eipä sillä tässä kropan sekoilun keskellä nyt juuri merkitystä ole. Menee miten menee, ei auta laskeskelut. Alavatsan jomottelut ovat jatkuneet edelleen, ei niin paljoa, että pitäisi lääkitä itseään, mutta on tämä silti vähän kummallista. Kuukautisten aikana kipuilen yleensä vain ensimmäisenä päivänä. Rinnatkaan eivät arista, mikä olisi jo melkoisen varma kuukautisten merkki, eikä vuotoa ei kuulu ainakaan toistaiseksi. Ehkä ensi viikolla, tai sitten vasta seuraavan alkupuolella, jos kiertoa mennään edelleen pitkän kaavan mukaan.
Ja nyt yritän lopettaa kehon tuntemusten kyttäilyn, suunnata ajatukset kohti tämän viikon lopetusta ja uuden alkua. Siitä tuleekin taas työkiireiden sävyttämä.
perjantai 2. toukokuuta 2014
Alitajunnan töitä
Jos valveilla ollessa yrittääkin nämä raskausasiat mahdollisimman aktiivisesti työntää taka-alalle ja keksiä muuta mietittävää, niin kyllä silti alitajunta asiaa työstää vaikka sitten yöaikaan. Pari yötä sitten näin hyvin todentuntuista unta, että tein positiivisen raskaustestin. Kaksi selkeää viivaa, ei mitään epäilystäkään asiasta. Olin hurjan onnellinen ja kerroin heti miehelle. Havahtuessani olin edelleen hetken aikaa siinä luulossa, että olen raskaana.
Muutaman päivän ajan on ollut jotenkin ihmeellinen olo, ihan kuin menkat olisivat alkana hetkenä minä hyvänsä. Alavatsaa jomottelee ja juoksen vessassa varmistelemassa, ettei tule yllätyksiä. Nyt on kuitenkin vasta kiertopäivä 25. Vappuaattona tuli hieman veristä vuotoakin, mutta se loppui yhtä pian kuin oli alkanutkin. Samoin kävi pääsiäisen aikoihin muutamanakin päivänä. Väsyttää ja pännii, tänä aamuna hieman kuvottikin. Vappu ja valvoskelu on varmaan todennäköisin syy siihen.
Yritän olla analysoimatta ja pohtimatta liikaa, mistä oikein on kyse. Googlettelua ja keskustelupalstoja varsinkin on vältettävä, jotta en keksi tästä mitään valeraskautta itselleni. Todennäköisesti vain kroppa yrittää hakea sekaisin olevaan kiertoon jotakin tolkkua.
Muutaman päivän ajan on ollut jotenkin ihmeellinen olo, ihan kuin menkat olisivat alkana hetkenä minä hyvänsä. Alavatsaa jomottelee ja juoksen vessassa varmistelemassa, ettei tule yllätyksiä. Nyt on kuitenkin vasta kiertopäivä 25. Vappuaattona tuli hieman veristä vuotoakin, mutta se loppui yhtä pian kuin oli alkanutkin. Samoin kävi pääsiäisen aikoihin muutamanakin päivänä. Väsyttää ja pännii, tänä aamuna hieman kuvottikin. Vappu ja valvoskelu on varmaan todennäköisin syy siihen.
Yritän olla analysoimatta ja pohtimatta liikaa, mistä oikein on kyse. Googlettelua ja keskustelupalstoja varsinkin on vältettävä, jotta en keksi tästä mitään valeraskautta itselleni. Todennäköisesti vain kroppa yrittää hakea sekaisin olevaan kiertoon jotakin tolkkua.
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Ituhippeilyä
Innostuin joitakin viikkoja sitten kokeilemaan erilaisia yrttejä ja muita luonnontuotteita luonnollisessa lääkinnässä. Ajatus lähti eräästä kroonisesta perussairaudesta, joka minulla oireilee vähän väliä ja jonka oireisiin en haluaisi aina olla napsimassa jatkuvaa estolääkitystä tai silloin tällöin vähän rajumpiakin hevoskuureja, kun oireet taas yltyvät. Keskenmenon koettuani mietin, olisiko silloin satunnaisesti käyttämälläni lääkityksellä kuitenkin voinut olla jotakin vaikutusta asiaan, vaikka lääkärit vakuuttivat sen olevan turvallinen alkiolle. Keskustelin asiasta pitkät pätkät ystäväni kanssa, joka on perehtynyt hieman luonnonlääkintään (ja ennen kaikkea ennaltaehkäisyyn sen avulla) ja vaikka olenkin luonteeltani perusskeptinen ja uskonut aina länsimaiseen lääketieteeseen, ajattelin että hittojakos tässä; mitään en ainakaan menetä. Sain ystävältäni ostoslistan ja vingautin visaa Ruohonjuuren nettikaupassa.
Ituhippeilylistalleni kuuluu päivittäin B-vitamiinilisää oluthiivahiutaleiden muodossa, jotta yleiskuntoni pysyisi mahdollisimman hyvänä, mikä on virusperäisen kroonisen sairauden kannalta varmaankin tärkeimpiä ehkäisykeinoja. Iltaisin houkuttelen hyvää ja syvää unta keittelemällä teetä kamomillasta. Turkkilaisen jogurttini ja salaattini terästän nokkosrouheella, josta saan rautaa ja A-vitamiinia. Perussairauden ensioireiden ilmentyessä tai pikkuflunssaan sekoittelen propolistippoja vesilasilliseen muutaman kerran päivässä. Kuuriluontoisesti käytän vehnänorasta puhdistautumiseen. Ja sitten on myös ärhäkän tuoksuinen ja makuinen siankärsämö, joka on tunnettu jo ammoisista ajoista lähtien naistenyrttinä. Sitä käytin kuurina keskenmenon jälkivuodon aikana. Ja kas vaan, vuoto loppui kymmenessä päivässä, vaikka kauhutarinoita luettuani olin henkisesti jotakuinkin valmistautunut, että lääkkeellisesti hoidettuna saattaisin vuotaa kolme neljäkin viikkoa. Johtuiko sitten siankärsämöstä vai jostain muusta, mutta hyvä niin.
Perussairauteni oireili hyvin lievänä pari viikkoa sitten, mutta hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, mitä se ei koskaan ole tehnyt. Aina ennen sen kanssa on saanut taistella vähintään muutaman päivän sekä syödä lääkekuurin. Oireet palasivat taas rajuina viime viikolla, mutta uskon sen olevan sidoksissa sairastamaani influenssaan (eikä minulla ollut reissussa omaa luonnonlääkepakkiani mukanakaan). Influenssaa tai muita rajumpia tauteja taas ei varmaankaan ehkäistä yrteillä eikä kyllä millään muullakaan, ne täytyy vaan sairastaa.
Jatkan tätä omaa pikku rottakoettani, katsotaan, miten jatkossa käy. Sitä en vielä tiedä, mitä kaikkea uskaltaisin raskausaikana käyttää ja millaisia määriä. En mitenkään ole länsimaista lääketiedettä vastaan, mutta jos luonnon keinoilla pystyn korvaamaan ainakin enimmäkseen jatkuvan teollisen lääkityksen, olen tyytyväinen. Ja jos parempi yleiskunto ja vastustuskyky auttavat yleisen jaksamisen ja vireystilan lisäksi myös hedelmällisyyteen, olen enemmän kuin tyytyväinen.
Ituhippeilylistalleni kuuluu päivittäin B-vitamiinilisää oluthiivahiutaleiden muodossa, jotta yleiskuntoni pysyisi mahdollisimman hyvänä, mikä on virusperäisen kroonisen sairauden kannalta varmaankin tärkeimpiä ehkäisykeinoja. Iltaisin houkuttelen hyvää ja syvää unta keittelemällä teetä kamomillasta. Turkkilaisen jogurttini ja salaattini terästän nokkosrouheella, josta saan rautaa ja A-vitamiinia. Perussairauden ensioireiden ilmentyessä tai pikkuflunssaan sekoittelen propolistippoja vesilasilliseen muutaman kerran päivässä. Kuuriluontoisesti käytän vehnänorasta puhdistautumiseen. Ja sitten on myös ärhäkän tuoksuinen ja makuinen siankärsämö, joka on tunnettu jo ammoisista ajoista lähtien naistenyrttinä. Sitä käytin kuurina keskenmenon jälkivuodon aikana. Ja kas vaan, vuoto loppui kymmenessä päivässä, vaikka kauhutarinoita luettuani olin henkisesti jotakuinkin valmistautunut, että lääkkeellisesti hoidettuna saattaisin vuotaa kolme neljäkin viikkoa. Johtuiko sitten siankärsämöstä vai jostain muusta, mutta hyvä niin.
Perussairauteni oireili hyvin lievänä pari viikkoa sitten, mutta hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, mitä se ei koskaan ole tehnyt. Aina ennen sen kanssa on saanut taistella vähintään muutaman päivän sekä syödä lääkekuurin. Oireet palasivat taas rajuina viime viikolla, mutta uskon sen olevan sidoksissa sairastamaani influenssaan (eikä minulla ollut reissussa omaa luonnonlääkepakkiani mukanakaan). Influenssaa tai muita rajumpia tauteja taas ei varmaankaan ehkäistä yrteillä eikä kyllä millään muullakaan, ne täytyy vaan sairastaa.
Jatkan tätä omaa pikku rottakoettani, katsotaan, miten jatkossa käy. Sitä en vielä tiedä, mitä kaikkea uskaltaisin raskausaikana käyttää ja millaisia määriä. En mitenkään ole länsimaista lääketiedettä vastaan, mutta jos luonnon keinoilla pystyn korvaamaan ainakin enimmäkseen jatkuvan teollisen lääkityksen, olen tyytyväinen. Ja jos parempi yleiskunto ja vastustuskyky auttavat yleisen jaksamisen ja vireystilan lisäksi myös hedelmällisyyteen, olen enemmän kuin tyytyväinen.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Uutta kiertoa
Jee, uusi kierto alkoi. Ennen lomamatkaa kerkesin tehdä yhden negatiivisen raskaustestin. Kun menkkoja ei edelleenkään reissussa kuulunut, tein vielä alkuviikosta toisen. Seuraavana päivänä kuukautiset sitten alkoivatkin. Keskenmenon jälkeisen kierron pituudeksi tuli 35 päivää, mikä oli ihan positiivinen yllätys - pelkäsin, että kuukautisia saa odotella pari kolmekin kuukautta. Menkat olivat tavallista hieman niukemmat ja täysin kivuttomat, mikä oli myös hieman omituista. Yleensä kipuilen ainakin ensimmäisenä vuotopäivänä ihan kunnolla ja keskenmenon jälkeen olisin odottanut, että seuraava vuoto on tavallista runsaampi. No, nyt vuoto on jo loppumaan päin ja sitten vain jatketaan ihmettelyä, että ovuloinko ja jos, niin milloin. Harkitsen tikuttamista.
Eilen käytiin miehen ystävän esikoisen ristiäiskahveilla. Puolella vieraista tuntui olevan pieniä lapsia, ikähaitari muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen. Se toinen puoli vieraista, joilla pikkuisia ei ollut mukana, olivat pääsääntöisesti isovanhempia ja muita iäkkäämpiä sukulaisia. Ja me. Tunnin vierailun jälkeen kiitimme ja poistuimme mahdollisimman kohteliaasti. Lapsiyliannostus tuli tällä erää hetkeksi täyteen. Kotona avasimme viinipullon ja vietimme lauantai-illan tekemättä mitään.
Eilen käytiin miehen ystävän esikoisen ristiäiskahveilla. Puolella vieraista tuntui olevan pieniä lapsia, ikähaitari muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen. Se toinen puoli vieraista, joilla pikkuisia ei ollut mukana, olivat pääsääntöisesti isovanhempia ja muita iäkkäämpiä sukulaisia. Ja me. Tunnin vierailun jälkeen kiitimme ja poistuimme mahdollisimman kohteliaasti. Lapsiyliannostus tuli tällä erää hetkeksi täyteen. Kotona avasimme viinipullon ja vietimme lauantai-illan tekemättä mitään.
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Välitilassa
Elelen kuin jonkinlaisessa välitilassa nyt. Odottelen menkkoja, tai siis en odottele, mutta... olen melko varma, että kyllä ne sieltä jossain vaiheessa tulevat, jotenkin en jaksa uskoa tärppiin näin pian. Kroppa on kuitenkin ollut aika kovilla, samoin pää. Yritän unohtaa koko jutun ja miettiä muita asioita. Eipä ole helppoa. Jokainen alavatsatuntemus on merkitsevinään jotakin.
Mitäänhän en edelleenkään tunnusta laskeskelevani, mutta todellisuudessa teen sitä silti. Laskin niistä sekalaisista kuukautiskiertomerkinnöistäni keskimääräisen kierron pituuden ja arvailin sen perusteella mahdollista ovulaation ajankohtaa. Keskenmeno lienee kuitenkin sekoittanut jo ennestään epäsäännöllistä kiertoa vielä lisää, joten kaikki on todellakin aivan arvailujen varassa. JOS kuitenkin olisi käynyt niin kummallisesti, että pitkähkö kiertoni olisi loksahtanut jotakuinkin kohdilleen heti, olisin ovuloinut noin 11 päivää sitten. Silloin vietimme tiiviisti viikonlopun yhdessä. Sen jälkeen lähdin viikon työmatkalle. Palasin viime viikonloppuna, ja sairastuin lähes välittömästi johonkin influenssantapaiseen. Alkuviikon olen ollut kovassa kuumeessa. Kuukautistenkin pitäisi tuon laskeskelun mukaan alkaa lähipäivinä, mutta eipä edes tunnu yhtään siltä. Ei turvota, tisseihin ei satu eikä erityisemmin edes v*tuta.
Tekemättömät työt painavat mieltä, samoin huono omatunto näin monista sairaspäivistä näin lyhyellä aikavälillä - noin kuukausi sittenhän olin neljä päivää sairaslomalla keskenmenon takia. Onneksi minulla on fiksu esimies ja onneksi hän tietää poissaolojeni syyt. Vähiten tässä kaipaisin nyt mitään interventiota siihen, miksi poissaolopäiviä on ollut viime aikoina näin paljon.
Ensi viikon lomailemme ja perjantaiaamuna lähdemme äkkilähtöreissulle nauttimaan auringosta ja lämmöstä, jos siis paranen sitä ennen eikä mies vuorostaan sairastu. Alun perin varasimme tämän lomaviikon kalentereihin silloin, kun olin vielä raskaana. Ajatuksena oli, että lähdetään jonnekin lämpimään, ihan mihin vaan, tehdään vielä yksi yhteinen reissu kaksin. Kesällä en kuitenkaan enää mielelläni mahani kanssa matkustaisi minnekään kovin pitkälle. Toisin kävi, mutta lomaa odotellaan silti kovasti.
Täytynee käydä apteekissa ennen matkaa - saan perusteltua reissun avulla itselleni, että raskaustesti täytyy kuitenkin tehdä, jotta voi sitten siellä ottaa huoletta viinilasillisen jos toisenkin. Mitäänhän en siis hätäile, tietenkään, mutta kun.
Mitäänhän en edelleenkään tunnusta laskeskelevani, mutta todellisuudessa teen sitä silti. Laskin niistä sekalaisista kuukautiskiertomerkinnöistäni keskimääräisen kierron pituuden ja arvailin sen perusteella mahdollista ovulaation ajankohtaa. Keskenmeno lienee kuitenkin sekoittanut jo ennestään epäsäännöllistä kiertoa vielä lisää, joten kaikki on todellakin aivan arvailujen varassa. JOS kuitenkin olisi käynyt niin kummallisesti, että pitkähkö kiertoni olisi loksahtanut jotakuinkin kohdilleen heti, olisin ovuloinut noin 11 päivää sitten. Silloin vietimme tiiviisti viikonlopun yhdessä. Sen jälkeen lähdin viikon työmatkalle. Palasin viime viikonloppuna, ja sairastuin lähes välittömästi johonkin influenssantapaiseen. Alkuviikon olen ollut kovassa kuumeessa. Kuukautistenkin pitäisi tuon laskeskelun mukaan alkaa lähipäivinä, mutta eipä edes tunnu yhtään siltä. Ei turvota, tisseihin ei satu eikä erityisemmin edes v*tuta.
Tekemättömät työt painavat mieltä, samoin huono omatunto näin monista sairaspäivistä näin lyhyellä aikavälillä - noin kuukausi sittenhän olin neljä päivää sairaslomalla keskenmenon takia. Onneksi minulla on fiksu esimies ja onneksi hän tietää poissaolojeni syyt. Vähiten tässä kaipaisin nyt mitään interventiota siihen, miksi poissaolopäiviä on ollut viime aikoina näin paljon.
Ensi viikon lomailemme ja perjantaiaamuna lähdemme äkkilähtöreissulle nauttimaan auringosta ja lämmöstä, jos siis paranen sitä ennen eikä mies vuorostaan sairastu. Alun perin varasimme tämän lomaviikon kalentereihin silloin, kun olin vielä raskaana. Ajatuksena oli, että lähdetään jonnekin lämpimään, ihan mihin vaan, tehdään vielä yksi yhteinen reissu kaksin. Kesällä en kuitenkaan enää mielelläni mahani kanssa matkustaisi minnekään kovin pitkälle. Toisin kävi, mutta lomaa odotellaan silti kovasti.
Täytynee käydä apteekissa ennen matkaa - saan perusteltua reissun avulla itselleni, että raskaustesti täytyy kuitenkin tehdä, jotta voi sitten siellä ottaa huoletta viinilasillisen jos toisenkin. Mitäänhän en siis hätäile, tietenkään, mutta kun.
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Ihmeitäkö täällä tapahtuu
Hieman ennen nt-ultraa juttelin ystävälleni, että vauvanalku vatsassani on muutaman sentin mittainen, sillä on kädet ja jalat, kaikki sen rakenteet ovat jo aika lailla kohdillaan. Muutama sentti pientä ihmisen alkua, ja silti se näyttää jo lähes valmiilta. Miniatyyri-ihminen. Enpä silloin tiennyt, että oikeasti se pieni hauras elämä kohtuni suojassa oli lakannut olemasta jo paljon aiemmin.
Joka tapauksessa koko asia tuntui käsittämättömältä. Ovulaatiosta hedelmöittymiseen, munasolun kiinnittymiseen, ensimmäisten solujen jakautumisesta alkaen huimaa vauhtia eteenpäin. Päivä päivältä kohti kokonaista uutta ihmistä, uusia kokemuksia, tarinoita, elettyä elämää. Hänen kauttaan sitten aikanaan jälleen uusia ihmisiä, kokemuksia, tarinoita, elettyjä elämiä.
Miten ihmeessä meitä voikaan olla täällä niin paljon, kun koko tapahtumaketju on niin herkkä kaikissa sen vaiheissa? Niin paljon kriittisiä vaiheita ja elintärkeitä kehittyviä osasia.
Olen ateisti, mutta joskus tällaisten asioiden edessä saattaisin jopa pienen hetken uskoa jonkinlaiseen jumalaan.
Joka tapauksessa koko asia tuntui käsittämättömältä. Ovulaatiosta hedelmöittymiseen, munasolun kiinnittymiseen, ensimmäisten solujen jakautumisesta alkaen huimaa vauhtia eteenpäin. Päivä päivältä kohti kokonaista uutta ihmistä, uusia kokemuksia, tarinoita, elettyä elämää. Hänen kauttaan sitten aikanaan jälleen uusia ihmisiä, kokemuksia, tarinoita, elettyjä elämiä.
Miten ihmeessä meitä voikaan olla täällä niin paljon, kun koko tapahtumaketju on niin herkkä kaikissa sen vaiheissa? Niin paljon kriittisiä vaiheita ja elintärkeitä kehittyviä osasia.
Olen ateisti, mutta joskus tällaisten asioiden edessä saattaisin jopa pienen hetken uskoa jonkinlaiseen jumalaan.
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
"Noin meilläkin olisi, jos..."
Arvattavaa oli, että jossakin vaiheessa se tulisi vastaan - joku tuttavapiiristä kertoo vauvauutisia. Laskettu aika on syksyllä, suunnilleen samoihin aikoihin kuin meidänkin pienen olisi ollut aika tulla. Heille jo toinen, meillä ei vielä ensimmäistäkään. En osaa olla erityisen katkera, surullinen tai pettynyt, en ainakaan vielä. Olo on lähinnä haikea. Noin se olisi meilläkin pitänyt mennä. Menikin toisin, eikä sille mitään voi.
Se onkin ollut ehkä vaikeinta hyväksyä: että asialle ei vain voi mitään. En ole koskaan ollut pahin mahdollinen kontrollifriikki, ottanut aika tyynesti vastaan sen mitä on tullut, mutta huomannut kuitenkin myös sen, että omilla valinnoilla ja tekemisillä voi usein vaikuttaa oman elämän suuntaan. Sekä hyvässä että pahassa. Se on myös opettanut ottamaan vastuuta omista valinnoista. Vaan keskenmenolle kun ei voinut tehdä mitään, ei yhtään mitään. Se on aika pysäyttävää.
Huomenna alkaisi kuudestoista viikko. Mahani olisi varmaan jo sen kokoinen, ettei asia olisi kenellekään enää epäselvä. Nukkuisin ehkä huonommin, väsyisin herkemmin, söisin kuin hevonen. Odottelisin, milloin tunnen ensimmäiset liikkeet. Olisin ehkä ostanut jo joitakin vauvanvaatteita. Mies silittelisi kasvavaa vatsaani, olisimme jo melkein kuin pieni perhe. Kaikissa ajatuksissani keskiössä olisi "sitten kun se syntyy", elämä kulkisi väistämättä kohti sitä suurinta mahdollista ihmettä. Identiteettini kehittyisi viikko viikolta aina vain enemmän sitä kohti, että kohta minä olen äiti ja me olemme perhe.
Vaan kun ei, niin sitten ei. Elämä on palaillut aika lailla normaaliin rytmiin. Koko raskaus tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Kolmen viikon takainen ultrakäynti tuntuu kuin painajaisunelta, josta heräsin hikisenä vapisten ja joka vähitellen haalistuu. Tapahtuiko se oikeasti? Työkiireet vievät ajatuksia tehokkaasti muualle. Teen suunnitelmia, aikatauluja ja budjetteja ensi syksylle. Sillä siinähän minä edelleen olen silloinkin, saman työpöydän ääressä, tekemässä ihan samoja juttuja kuin tähänkin asti, soittelemassa loputtomia puheluita ja lähettämässä satoja sähköposteja, viettämässä lounastaukoja samojen tyyppien kanssa. Jauhamassa samoja juttuja, maanantaiväsymystä, viikonlopun hengähdyshetkiä, laskeskelemassa päiviä seuraavaan lomaan ja sitten taas huokailemassa, miten se loma niin äkkiä loppuikin. Se hauras äidin alku identiteetistäni on hautautunut jonnekin taka-alalle, odottamaan mahdollisesti jonnekin kauas tulevaisuuteen. Päällimmäisenä dominoi taas työminä, se tunnollinen suorittaja.
Koska en voi hallita sitä, milloin minusta tulee äiti vai tuleeko ikinä, teen asioita, jotka voisivat antaa edes pienen häivähdyksen hallinnan tunteesta tässä asiassa. Kuukautiskiertoani pohtiessani kaivoin esille kaikki kalenterini, jotka löysin ja kasasin niistä samaan taulukkoon kaikki kuukautismerkintäni. Syksystä 2009 tähän päivään asti. Tulos oli niin pelottava, että melkein toivoin, etten olisikaan tehnyt sitä. 15-vuotiaasta alkanut hormoniehkäisyjaksojen ja luomujaksojen vuorottelu ovat aiheuttaneet sen, että minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut säännöllistä, luonnollista kuukautiskiertoa. Se siitä hallinnasta. En pysty tutkimaan tätä asiaa edes sen vertaa, että minulla olisi edelleenkään hajuakaan siitä, milloin mahdollisesti ovuloin. Kehoni ei välitä kalentereista paskan vertaa, se toimii juuri niin kuin sitä huvittaa.
Töissä pystyn sentään aikatauluttamaan tekemiseni kuukauden tarkkuudella. Parasta siis pitää kontrolli sillä puolella ja tässä toisessa asiassa taas jatkaa niin kuin tähänkin asti - katsomalla, mitä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään. Vaan kun minä tahdon ja haluan ja on pakko saada kaikki nyt heti ja aika kuluu niin tuskaisen hitaasti!!
Se onkin ollut ehkä vaikeinta hyväksyä: että asialle ei vain voi mitään. En ole koskaan ollut pahin mahdollinen kontrollifriikki, ottanut aika tyynesti vastaan sen mitä on tullut, mutta huomannut kuitenkin myös sen, että omilla valinnoilla ja tekemisillä voi usein vaikuttaa oman elämän suuntaan. Sekä hyvässä että pahassa. Se on myös opettanut ottamaan vastuuta omista valinnoista. Vaan keskenmenolle kun ei voinut tehdä mitään, ei yhtään mitään. Se on aika pysäyttävää.
Huomenna alkaisi kuudestoista viikko. Mahani olisi varmaan jo sen kokoinen, ettei asia olisi kenellekään enää epäselvä. Nukkuisin ehkä huonommin, väsyisin herkemmin, söisin kuin hevonen. Odottelisin, milloin tunnen ensimmäiset liikkeet. Olisin ehkä ostanut jo joitakin vauvanvaatteita. Mies silittelisi kasvavaa vatsaani, olisimme jo melkein kuin pieni perhe. Kaikissa ajatuksissani keskiössä olisi "sitten kun se syntyy", elämä kulkisi väistämättä kohti sitä suurinta mahdollista ihmettä. Identiteettini kehittyisi viikko viikolta aina vain enemmän sitä kohti, että kohta minä olen äiti ja me olemme perhe.
Vaan kun ei, niin sitten ei. Elämä on palaillut aika lailla normaaliin rytmiin. Koko raskaus tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Kolmen viikon takainen ultrakäynti tuntuu kuin painajaisunelta, josta heräsin hikisenä vapisten ja joka vähitellen haalistuu. Tapahtuiko se oikeasti? Työkiireet vievät ajatuksia tehokkaasti muualle. Teen suunnitelmia, aikatauluja ja budjetteja ensi syksylle. Sillä siinähän minä edelleen olen silloinkin, saman työpöydän ääressä, tekemässä ihan samoja juttuja kuin tähänkin asti, soittelemassa loputtomia puheluita ja lähettämässä satoja sähköposteja, viettämässä lounastaukoja samojen tyyppien kanssa. Jauhamassa samoja juttuja, maanantaiväsymystä, viikonlopun hengähdyshetkiä, laskeskelemassa päiviä seuraavaan lomaan ja sitten taas huokailemassa, miten se loma niin äkkiä loppuikin. Se hauras äidin alku identiteetistäni on hautautunut jonnekin taka-alalle, odottamaan mahdollisesti jonnekin kauas tulevaisuuteen. Päällimmäisenä dominoi taas työminä, se tunnollinen suorittaja.
Koska en voi hallita sitä, milloin minusta tulee äiti vai tuleeko ikinä, teen asioita, jotka voisivat antaa edes pienen häivähdyksen hallinnan tunteesta tässä asiassa. Kuukautiskiertoani pohtiessani kaivoin esille kaikki kalenterini, jotka löysin ja kasasin niistä samaan taulukkoon kaikki kuukautismerkintäni. Syksystä 2009 tähän päivään asti. Tulos oli niin pelottava, että melkein toivoin, etten olisikaan tehnyt sitä. 15-vuotiaasta alkanut hormoniehkäisyjaksojen ja luomujaksojen vuorottelu ovat aiheuttaneet sen, että minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut säännöllistä, luonnollista kuukautiskiertoa. Se siitä hallinnasta. En pysty tutkimaan tätä asiaa edes sen vertaa, että minulla olisi edelleenkään hajuakaan siitä, milloin mahdollisesti ovuloin. Kehoni ei välitä kalentereista paskan vertaa, se toimii juuri niin kuin sitä huvittaa.
Töissä pystyn sentään aikatauluttamaan tekemiseni kuukauden tarkkuudella. Parasta siis pitää kontrolli sillä puolella ja tässä toisessa asiassa taas jatkaa niin kuin tähänkin asti - katsomalla, mitä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään. Vaan kun minä tahdon ja haluan ja on pakko saada kaikki nyt heti ja aika kuluu niin tuskaisen hitaasti!!
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Jotain positiivista
Olihan näissä tapahtumissa jotain hyvääkin. Ei keskenmenossa sinänsä niin paljoa, mutta joissakin asioissa, joihin se johti sekä siinä, että sain olla alkuvuoden verran raskaana.
Opiskelut. Sain pitkään viimeistelyä vailla roikkuneet jatko-opintoni vihdoin päätökseen. Olen opiskellut työn ohella ja ollut luvattoman laiska jo pitkään. Opinnäytetyö odotteli keskeneräisenä todella pitkään. Raskausuutisesta toivuttuani aloin hirvittävällä vimmalla kirjoittaa työtä valmiiksi - oli pakko valmistua, niin kauan kuin vointi vielä oli sellainen, että pystyin hoitamaan opintoja loppuun. Loppurykäisyn tuloksena sain työn lähes valmiiksi jo ennen keskenmenoa ja kun sen jälkeen sain taas itseni koottua, palautin työn sen enempää miettimättä. No, sain siitä hyvän arvosanan, kaikki opinnot on nyt suoritettu ja valmistun reilun kuukauden kuluttua. Melkein puolitoista vuotta myöhässä aikataulusta ja en isomahaisena, kuten vain hieman aiemmin luulin, mutta silti tyytyväisenä suoritukseen.
Tupakka. Olin onnistunut jo aiemmin vähentämään tupakointia vain satunnaisiin poltteluihin. Nyt edellisestä käryttelystä on reilut kolme kuukautta, se tapahtui ennen joulua. Raskausuutisen jälkeen en luonnollisestikaan edes harkinnut satunnaistakaan polttelua ja keskenmenonkaan jälkeen en ole enää sortunut edes satunnaiseen tupakointiin.
Realismi. Tämä on ihan suoranaista seurausta keskenmenosta. Jos tulisinkin uudelleen raskaaksi, suhtautuisin realistisemmin ja olisin varovaisempi, ainakin alkuvaiheessa. Minulla on tähän asti käynyt elämässäni aika hyvä tuuri kaiken suhteen, en ole vielä joutunut kohtaamaan kovin suuria pettymyksiä tai menetyksiä. Nyt ymmärrän, että kyllä vaan ne ikävätkin asiat voivat osua omalle kohdalle. Kaikki ei aina mene niin kuin haluaisi eikä elämän kaikkia käänteitä voi suunnitella valmiiksi.
Ystävät. Sain kokea, miten uskomattoman hienoja ihmisiä minulla onkaan lähelläni. Kaikki ne, joille olen asiasta puhunut, ovat olleet todella kannustavia ja rohkaisevia ja kuuntelevia korvia on riittänyt. Yksikään ei ole töksäytellyt mitään tökeröä, vaikka omakohtaisia kokemuksia ei kovin monella olekaan ollut.
Kipukokemus. Siitä kirjoitinkin aiemmin. Se oli tärkeä minulle.
Tiedän, mitä haluan. Vielä muutama vuosi sitten en ollut ollenkaan varma, haluaisinko koskaan lapsia. Se on vahvistunut oikean miehen tavattuani. Kuitenkin tämä kokemus oli sellainen suunnannäyttäjä, minkä jälkeen olen aivan täydellisen varma: kyllä, minä haluan lapsia. Ja sopiva hetki esikoiselle olisi kyllä vaikka heti, tämän valmiimmaksi minä tai mieheni emme enää voi tulla tai elämäntilanne yhtään sopivammaksi.
Parisuhde. Yhteinen, kipeä kokemus, jolloin kumpikin oikeasti näyttää heikkoutensa ja avuttomuutensa, on hitsannut meitä vielä tiiviimmin yhteen. Siinä hänen vierellään on minun paikkani ja häneen voin luottaa kaikessa.
Opiskelut. Sain pitkään viimeistelyä vailla roikkuneet jatko-opintoni vihdoin päätökseen. Olen opiskellut työn ohella ja ollut luvattoman laiska jo pitkään. Opinnäytetyö odotteli keskeneräisenä todella pitkään. Raskausuutisesta toivuttuani aloin hirvittävällä vimmalla kirjoittaa työtä valmiiksi - oli pakko valmistua, niin kauan kuin vointi vielä oli sellainen, että pystyin hoitamaan opintoja loppuun. Loppurykäisyn tuloksena sain työn lähes valmiiksi jo ennen keskenmenoa ja kun sen jälkeen sain taas itseni koottua, palautin työn sen enempää miettimättä. No, sain siitä hyvän arvosanan, kaikki opinnot on nyt suoritettu ja valmistun reilun kuukauden kuluttua. Melkein puolitoista vuotta myöhässä aikataulusta ja en isomahaisena, kuten vain hieman aiemmin luulin, mutta silti tyytyväisenä suoritukseen.
Tupakka. Olin onnistunut jo aiemmin vähentämään tupakointia vain satunnaisiin poltteluihin. Nyt edellisestä käryttelystä on reilut kolme kuukautta, se tapahtui ennen joulua. Raskausuutisen jälkeen en luonnollisestikaan edes harkinnut satunnaistakaan polttelua ja keskenmenonkaan jälkeen en ole enää sortunut edes satunnaiseen tupakointiin.
Realismi. Tämä on ihan suoranaista seurausta keskenmenosta. Jos tulisinkin uudelleen raskaaksi, suhtautuisin realistisemmin ja olisin varovaisempi, ainakin alkuvaiheessa. Minulla on tähän asti käynyt elämässäni aika hyvä tuuri kaiken suhteen, en ole vielä joutunut kohtaamaan kovin suuria pettymyksiä tai menetyksiä. Nyt ymmärrän, että kyllä vaan ne ikävätkin asiat voivat osua omalle kohdalle. Kaikki ei aina mene niin kuin haluaisi eikä elämän kaikkia käänteitä voi suunnitella valmiiksi.
Ystävät. Sain kokea, miten uskomattoman hienoja ihmisiä minulla onkaan lähelläni. Kaikki ne, joille olen asiasta puhunut, ovat olleet todella kannustavia ja rohkaisevia ja kuuntelevia korvia on riittänyt. Yksikään ei ole töksäytellyt mitään tökeröä, vaikka omakohtaisia kokemuksia ei kovin monella olekaan ollut.
Kipukokemus. Siitä kirjoitinkin aiemmin. Se oli tärkeä minulle.
Tiedän, mitä haluan. Vielä muutama vuosi sitten en ollut ollenkaan varma, haluaisinko koskaan lapsia. Se on vahvistunut oikean miehen tavattuani. Kuitenkin tämä kokemus oli sellainen suunnannäyttäjä, minkä jälkeen olen aivan täydellisen varma: kyllä, minä haluan lapsia. Ja sopiva hetki esikoiselle olisi kyllä vaikka heti, tämän valmiimmaksi minä tai mieheni emme enää voi tulla tai elämäntilanne yhtään sopivammaksi.
Parisuhde. Yhteinen, kipeä kokemus, jolloin kumpikin oikeasti näyttää heikkoutensa ja avuttomuutensa, on hitsannut meitä vielä tiiviimmin yhteen. Siinä hänen vierellään on minun paikkani ja häneen voin luottaa kaikessa.
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Mitäs nyt?
"Negatiivinen raskaustesti ja vuodon päättyminen kertovat keskenmenon hoituneen." Noin asia ilmaistaan sairaalasta mukaan saamissani ohjeissa. Nyt se on siis hoitunut, sillä vuoto päättyi ja tein äsken negatiivisen raskaustestin, ilman minkäänlaisia haamuviivoja. Keskenmenon "hoituminen" vaan on mielestäni jotenkin kummallinen ilmaisu, ikään kuin se vain hoituisi tuosta vasemmalla kädellä ohimennen. Toisaalta, mikä olisi parempi sana - onnistuneen? Sillä niinhän tässä kävi, keskenmeno hoidettiin onnistuneesti. Onneksi olkoon onnistuneesta keskenmenosta! Hm, ehkä ei.
Siivosin sairaalan paperit, neuvolakortin ja varhaisultrakuvat pois silmistä. Vielä en niitä heittänyt pois. Ehkä jotakin säästän muistona.
Mitäs nyt sitten? Mahdankohan ovuloida normaalisti? Milloinkohan se tapahtuu? Olen onnettoman huonosti perillä omasta kierrostani ja kehoni toiminnasta. Ensimmäinen raskaus alkoi ilman sen kummempia yrittämisiä, ehkäisyn lopettamisen jälkeen ehti tulla vain yhdet kuukautiset. En meinannut uskoa raskausoireita todeksi, en edes kuukautisten poisjäämistä - ajattelin, että kroppa vain on vielä hormoniehkäisystä sekaisin. En meinannut uskoa positiivista testiä todeksi. En meinannut uskoa varhaisultrassa löydettyä pientä sydämensykettäkään todeksi. Kaikki oli epätodellista.
Nyt lähtökohta on toisenlainen. Tiedän, mitä merkkejä odotella. Olen varovaisempi ja suhtaudun realistisemmin kaikkeen. Tiedän jo perusasiat, kuten mitä saa syödä ja miten alkuvaiheen raskaus etenee, eikä sen suhteen enää tarvitse etsiskellä tietoa ja selvitellä yksityiskohtia. Voisiko uusi raskaus tämän jälkeen tuntua enää samalta? En usko, että toisella kerralla enää tulee samanlaista positiivista jännittämistä ja kuplivaa iloa, oloa siitä, että tämä on meidän kahden yhteinen, ihana iso salaisuus. Ei ainakaan vielä ihan alussa, kun kaikki on vielä niin haurasta. Pelkään sitä, että alan pelätä liikaa.
Kokeilemme toki uudestaan saman tien, mutta mahdollisimman rennosti, samanlaisella tulee jos on tullakseen -tyylillä kuin viimeksikin. Salaa kuitenkin laskeskelen mahdollista ovulaation ajankohtaa, vaikka varmasti tuskin voi mitään siitäkään sanoa tämän hormonihässäkän jälkeen. Testailla en aio, en ainakaan vielä; katsotaan, josko kehoni olisi oppinut kertomaan minulle, mitä minussa milloinkin tapahtuu.
Ai joo, seksiä tietenkin myös suositellaan. Harjoittelut parin viikon tauon jälkeen aloitettiin välittömästi.
Siivosin sairaalan paperit, neuvolakortin ja varhaisultrakuvat pois silmistä. Vielä en niitä heittänyt pois. Ehkä jotakin säästän muistona.
Mitäs nyt sitten? Mahdankohan ovuloida normaalisti? Milloinkohan se tapahtuu? Olen onnettoman huonosti perillä omasta kierrostani ja kehoni toiminnasta. Ensimmäinen raskaus alkoi ilman sen kummempia yrittämisiä, ehkäisyn lopettamisen jälkeen ehti tulla vain yhdet kuukautiset. En meinannut uskoa raskausoireita todeksi, en edes kuukautisten poisjäämistä - ajattelin, että kroppa vain on vielä hormoniehkäisystä sekaisin. En meinannut uskoa positiivista testiä todeksi. En meinannut uskoa varhaisultrassa löydettyä pientä sydämensykettäkään todeksi. Kaikki oli epätodellista.
Nyt lähtökohta on toisenlainen. Tiedän, mitä merkkejä odotella. Olen varovaisempi ja suhtaudun realistisemmin kaikkeen. Tiedän jo perusasiat, kuten mitä saa syödä ja miten alkuvaiheen raskaus etenee, eikä sen suhteen enää tarvitse etsiskellä tietoa ja selvitellä yksityiskohtia. Voisiko uusi raskaus tämän jälkeen tuntua enää samalta? En usko, että toisella kerralla enää tulee samanlaista positiivista jännittämistä ja kuplivaa iloa, oloa siitä, että tämä on meidän kahden yhteinen, ihana iso salaisuus. Ei ainakaan vielä ihan alussa, kun kaikki on vielä niin haurasta. Pelkään sitä, että alan pelätä liikaa.
Kokeilemme toki uudestaan saman tien, mutta mahdollisimman rennosti, samanlaisella tulee jos on tullakseen -tyylillä kuin viimeksikin. Salaa kuitenkin laskeskelen mahdollista ovulaation ajankohtaa, vaikka varmasti tuskin voi mitään siitäkään sanoa tämän hormonihässäkän jälkeen. Testailla en aio, en ainakaan vielä; katsotaan, josko kehoni olisi oppinut kertomaan minulle, mitä minussa milloinkin tapahtuu.
Ai joo, seksiä tietenkin myös suositellaan. Harjoittelut parin viikon tauon jälkeen aloitettiin välittömästi.
tiistai 11. maaliskuuta 2014
Kyynelten yllätyshyökkäys
Eipä kai pitäisi kuvitella olevansa toipunut tapahtuneesta ihan hyvin, ei vielä näin nopeasti. Muutama hyvä päivä ehti kyllä olla, jolloin tietenkin ajattelin asiaa, mutta silmät pysyivät sentään kuivina. Eilisiltana itku sitten kuitenkin pääsi taas yllättämään ja koko ilta meni enemmän tai vähemmän itkeskellessä. Lämmönnousun aiheuttama pelästys sen kai taas laukaisi, kun pelkäsin, ettei tämä olekaan vielä ohi. Lämpöä on hieman edelleen, mutta se varmaankin johtuu flunssasta, sillä kunnolla se ei nouse eikä muita oireita ole.
Mies on avuton kanssani. Käperryn liikaa itseeni, hän haluaisi, että ottaisin hänet enemmän mukaan suruuni, jotta voisi ehkä jotenkin auttaakin. Se on kuitenkin aika vaikeaa, ei tälle aina ole sanoja. Olen puhunut hänen kanssaan kaikista ajatuksista, mitä on tullut, mutta entä sitten kun ne samat ajatukset vain alkavat kiertää kehää eikä mitään uutta sanottavaa oikein ole? Kaikkensa hän yrittää, jotta saisi oloni paremmaksi. Ilmeisesti jotakin olen onnistunut elämässäni oikein tekemään ja valitsemaan, sillä rakastavampaa ja huolehtivampaa ihmistä en voisi rinnalleni toivoakaan.
Mies on avuton kanssani. Käperryn liikaa itseeni, hän haluaisi, että ottaisin hänet enemmän mukaan suruuni, jotta voisi ehkä jotenkin auttaakin. Se on kuitenkin aika vaikeaa, ei tälle aina ole sanoja. Olen puhunut hänen kanssaan kaikista ajatuksista, mitä on tullut, mutta entä sitten kun ne samat ajatukset vain alkavat kiertää kehää eikä mitään uutta sanottavaa oikein ole? Kaikkensa hän yrittää, jotta saisi oloni paremmaksi. Ilmeisesti jotakin olen onnistunut elämässäni oikein tekemään ja valitsemaan, sillä rakastavampaa ja huolehtivampaa ihmistä en voisi rinnalleni toivoakaan.
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Vuotaako vai eikö vuoda
Jälkivuoto on hiipunut enimmäkseen lähes olemattomaksi, pärjään tavallisella pikkuhousunsuojalla. Silloin tällöin se voimistuu hiukan hetkeksi, sitten melkein loppuu taas. Saisi loppua kokonaankin, en enää kaipaisi sitä muistuttamaan siitä, mitä viikko sitten tapahtui.
Lääkkeellisen keskenmenon jälkihoitona tehdään raskaustesti kotona, ei mitään muuta. Ei jälkitarkastusta, ei verikokeita, ei mitään. Tuntuu, että seuranta on heppoista. Odotellaan vain mahdollisia komplikaatioita ja jos niitä ei tule, homma on sillä kuitattu. Eniten olen huolissani siitä, että henkisesti raskaan asian kanssa jätetään niin kovin yksin. Sairaalapastoria saa tavoitella puhelimitse, jos siltä tuntuu, tai kysellä omasta terveyskeskuksesta mahdollisuutta päästä psykologille. Siinä se. Ainakin omalla kohdallani varsinkin ensimmäinen vaihtoehto tuntuu hyvin kaukaiselta, enhän edes kuulu kirkkoon tai usko minkäänlaiseen jumalaan. Jos järjestettäisiin jälkiseuranta, olisi myös ainakin teoriassa mahdollisuus kuulostella potilaan henkistä jaksamista. Mutta - eipä se ennaltaehkäisevä mielenterveystyö yleensäkään tässä maassa kovin hyvin taida toimia.
Aloitin oman jälkihoitoni eilen ja tein ensimmäisen raskaustestin. Tulos oli vielä positiivinen, mutta hyvin hyvin hailakka sellainen. Näyttäisi siltä, että raskaushormonit ovat lähteneet hyvin laskuun. Ehkä viikon päästä teen jo negatiivisen testin.
Tarkkailen kehoani liiankin herkästi nyt. Tänään on ollut hieman lämpöä, mutta toisaalta on vähän kurkkukipuakin, jospa lämpöily onkin flunssan oire. Rekisteröin joka ikisen alavatsatuntemuksen erityisen tarkasti. Varsinaista kipua ei tunnu, mutta satunnaisia nippaisuja tai hieman painetta. Luen netistä juttuja kohtutulehduksesta ja pelkään. Mitä jos kaikki ei olekaan poistunut itsestään ja joudun sittenkin vielä kaavittavaksi, antibiooteille ja toipumaan vielä vähän kauemmin? Todennäköisemmin olen kuitenkin vain luulotautinen, kohtutulehduksessa pitäisi tulla rajumpia oireita.
Lääkkeellisen keskenmenon jälkihoitona tehdään raskaustesti kotona, ei mitään muuta. Ei jälkitarkastusta, ei verikokeita, ei mitään. Tuntuu, että seuranta on heppoista. Odotellaan vain mahdollisia komplikaatioita ja jos niitä ei tule, homma on sillä kuitattu. Eniten olen huolissani siitä, että henkisesti raskaan asian kanssa jätetään niin kovin yksin. Sairaalapastoria saa tavoitella puhelimitse, jos siltä tuntuu, tai kysellä omasta terveyskeskuksesta mahdollisuutta päästä psykologille. Siinä se. Ainakin omalla kohdallani varsinkin ensimmäinen vaihtoehto tuntuu hyvin kaukaiselta, enhän edes kuulu kirkkoon tai usko minkäänlaiseen jumalaan. Jos järjestettäisiin jälkiseuranta, olisi myös ainakin teoriassa mahdollisuus kuulostella potilaan henkistä jaksamista. Mutta - eipä se ennaltaehkäisevä mielenterveystyö yleensäkään tässä maassa kovin hyvin taida toimia.
Aloitin oman jälkihoitoni eilen ja tein ensimmäisen raskaustestin. Tulos oli vielä positiivinen, mutta hyvin hyvin hailakka sellainen. Näyttäisi siltä, että raskaushormonit ovat lähteneet hyvin laskuun. Ehkä viikon päästä teen jo negatiivisen testin.
Tarkkailen kehoani liiankin herkästi nyt. Tänään on ollut hieman lämpöä, mutta toisaalta on vähän kurkkukipuakin, jospa lämpöily onkin flunssan oire. Rekisteröin joka ikisen alavatsatuntemuksen erityisen tarkasti. Varsinaista kipua ei tunnu, mutta satunnaisia nippaisuja tai hieman painetta. Luen netistä juttuja kohtutulehduksesta ja pelkään. Mitä jos kaikki ei olekaan poistunut itsestään ja joudun sittenkin vielä kaavittavaksi, antibiooteille ja toipumaan vielä vähän kauemmin? Todennäköisemmin olen kuitenkin vain luulotautinen, kohtutulehduksessa pitäisi tulla rajumpia oireita.
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
Kivusta
Synnytyssupistusten kivulla on hyvä tarkoitus. Sen tehtävänä on auttaa vauva maailmaan, saada äidin koko keho työskentelemään tavoitteen eteen. Lopputulos auttaa kestämään kivun.
Minun kivussani oli tuloksena vain istukka ja muuta raskausmateriaalia. Silti ajattelen, että silläkin kivulla oli muukin tarkoitus. Kipu oli kova, mitään vastaavanlaista en ole koskaan ennen vielä kokenut, mutta selvisin siitä silti. Pärjäsin aika pitkään sen kanssa kotonakin ilman kunnon kivunlievitystä.
Kipukokemus kasvatti luottamusta siihen, että pystyn kestämään vielä voimakkaammankin kivun tulevaisuudessa. Sitten, kun toivottavasti jonakin päivänä synnytän muutakin kuin istukkaa.
Keskiviikon jälkeen fyysisiä kipuja ei ole enää ollut ja ihmeellistä, mutta totta - se unohtuu nopeasti. Jälkivuotokin on lähes loppunut.
Psyykkisesti tuntuu siltä kuin olisin vanhentunut vuosia vain tämän yhden viikon aikana.
Minun kivussani oli tuloksena vain istukka ja muuta raskausmateriaalia. Silti ajattelen, että silläkin kivulla oli muukin tarkoitus. Kipu oli kova, mitään vastaavanlaista en ole koskaan ennen vielä kokenut, mutta selvisin siitä silti. Pärjäsin aika pitkään sen kanssa kotonakin ilman kunnon kivunlievitystä.
Kipukokemus kasvatti luottamusta siihen, että pystyn kestämään vielä voimakkaammankin kivun tulevaisuudessa. Sitten, kun toivottavasti jonakin päivänä synnytän muutakin kuin istukkaa.
Keskiviikon jälkeen fyysisiä kipuja ei ole enää ollut ja ihmeellistä, mutta totta - se unohtuu nopeasti. Jälkivuotokin on lähes loppunut.
Psyykkisesti tuntuu siltä kuin olisin vanhentunut vuosia vain tämän yhden viikon aikana.
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Paluu töihin
Perjantaina palasin töihin sairasloman jälkeen. Tuntui hyvältä saada muuta ajateltavaa, pyöritellä hieman tuttuja rutiineja, tavata työkavereita, rupatella niitä näitä. Itku meinasi päästä vain siinä vaiheessa, kun vein sairaslomatodistuksen esimiehelleni. Hän oli ainoa, joka työyhteisössä tiesi. Kyseli, miten jaksan. Hänen kanssaan oli jo tehty alustavia suunnitelmia, mitä sitten, kun jään äitiyslomalle heti kesäloman jälkeen. Enää ei tarvitsekaan miettiä sitä.
Lounaspöydässä juteltiin työporukan kanssa liikuntaseteleistä. Kerroin mieheni ehdottaneen, että mentäisiin kokeilemaan sulkapallon pelaamista: kun ei mistään muusta saada riitaa aikaiseksi, niin jospa siinä päästäisiin vähän nahistelemaan. Työkaverini lohkaisi, että tehkää lapsi, niin pääsette tappelemaan. Teki mieli sanoa, että sitähän tässä yritettiin, mutta sainkin synnytettyä vain istukan keskiviikkoyönä. En sanonut mitään, puheenaihekin vaihtui onneksi pian.
Ymmärsin, miten varovainen sanomisissaan pitää olla, kun aihe on näin herkkä. Eihän hän pahalla sitä sanonut, ei hänellä voinut olla aavistustakaan, mitä minulle oli juuri tapahtunut. Mutta juuri siksi, että näistä asioista ei juuri lounaspöydissä rupatella, pitäisi muistaa varoa. Lapsettomuuteen voi olla niin paljon syitä - ja suuri osa niistä ei olekaan vapaaehtoisia.
Lounaspöydässä juteltiin työporukan kanssa liikuntaseteleistä. Kerroin mieheni ehdottaneen, että mentäisiin kokeilemaan sulkapallon pelaamista: kun ei mistään muusta saada riitaa aikaiseksi, niin jospa siinä päästäisiin vähän nahistelemaan. Työkaverini lohkaisi, että tehkää lapsi, niin pääsette tappelemaan. Teki mieli sanoa, että sitähän tässä yritettiin, mutta sainkin synnytettyä vain istukan keskiviikkoyönä. En sanonut mitään, puheenaihekin vaihtui onneksi pian.
Ymmärsin, miten varovainen sanomisissaan pitää olla, kun aihe on näin herkkä. Eihän hän pahalla sitä sanonut, ei hänellä voinut olla aavistustakaan, mitä minulle oli juuri tapahtunut. Mutta juuri siksi, että näistä asioista ei juuri lounaspöydissä rupatella, pitäisi muistaa varoa. Lapsettomuuteen voi olla niin paljon syitä - ja suuri osa niistä ei olekaan vapaaehtoisia.
torstai 6. maaliskuuta 2014
Miksi ja jos
Ei se ollut sinun syysi. Mikään, mitä teit, söit tai joit, ei voinut aiheuttaa tätä. Niin vain tapahtuu välillä. Luonto karsii elinkelvottomat pois.
Tämän ei pitänyt edes olla kovin todennäköistä - kävimme yksityisellä varhaisultrassa tammikuun loppupuolella, jolloin viikoiksi varmistui 6+3. Silloin löytyi pienenpieni alkio, reilu kuusimillinen ihmisenalku vasta, mutta se oli oikein kiinnittynyt ja sen sydänkin oli jo alkanut sykkiä. Lääkäri onnitteli ja sanoi, että koska kaikki on tässä vaiheessa näin hyvin, on erittäin todennäköistä, että loppuun asti päästään. Ilmeisesti ihan pian sen jälkeen on jotakin mennyt pieleen eikä pieni jaksanut enää kasvaa.
Päässä pyörii kysymys, miksi näin kävi. Käyn läpi asioita varhaisilta viikoilta. Tulin raskaaksi lomamatkalla, jossa kieltämättä tuli myös otettua alkoholia myös sen jälkeen, kun hedelmöittyminen oli jo tapahtunut. Värjäsin hiukset, vaikka jo tiesin raskaudesta. Käytin muutakin kosmetiikkaa ihan niin kuin ennen raskauttakin.
Jatkoin ratsastusharrastustani raskaudesta huolimatta. En pudonnut hevosen selästä enkä kolhinut itseäni muutenkaan, mutta entä jos pompottava liike tai istunta-asennossa alapäähän kohdistuva paine kuitenkin aiheutti vahinkoa?
En ollut turhan tarkka siitä, mitä söin. Leivässä oli pellavansiemeniä, muutamia kertoja söin pehmeitä juustojakin pizzan päällä - mistä voin tietää, että niitä oli kuumennettu riittävän kauan? Pesinköhän kasvikset riittävän huolellisesti? Silloin tällöin söin myös kananmunia, joita en keittänyt ihan täysin koviksi ja kerran taisin syödä lihaa, joka ei ollut ihan täydellisesti läpikypsää. Maistoin joskus kulauksen miehen oluesta tai tilkan viiniä hänen lasistaan.
Entä henkinen puoli? Stressasin välillä työasioista. Myös raskaaksi tuleminen oli ylipäätään niin iso yllätys, että positiivisen testin jälkeen meni viikko tai pari ikään kuin jonkinlaisessa shokkitilassa. Positiivisella mielellä kyllä, mutta jos se kuitenkin nosti elimistöni stressitasoja eikä tehnyt alkiolle hyvää? En jaksanut olla erityisen positiivinen, väsytti jatkuvasti, töissä sain velvollisuuteni hoidettua, mutta työpäivän jälkeen olin aina aivan puhki.
Miksi en aiemmin huolestunut siitä, että raskausoireita oli niin vähän ja nekin vähäiset hävisivät melkein kokonaan jo viikkoja sitten? Satanen tai pari olisi ollut pikkusumma maksaa yksityiselle siitä, että raskauden olisi todettu keskeytyneen jo ennen kunnan tarjoamaa ultraa. Olisimme saaneet tiedon ehkä jo kuukausi aiemmin. Emme olisi ehtineet kertoa vauvauutisia niin monelle ihmiselle eikä olisi tarvinnut vastaavasti toistella yhtä monta kertaa kipeää tarinaa keskenmenosta. Emme olisi ehtineet turhaan riemastuttaa tulevia isovanhempia, jotka ilahtuivat niin kovasti tulevasta lapsenlapsesta. Olisin jättänyt äitiysvaatteet hankkimatta - "näillä pärjään varmaan pitkälle kesään asti" - ja minun ei tarvitsisi nyt pakkailla niitä käyttämättöminä kellariin odottelemaan toivottavasti myöhempää tarvetta.
Surun ja pettymyksen keskellä yksi vahvimmista tunteista on se, että tunnen itseni todella typeräksi. Miksi kehoni petti minut ja miksi en ottanut jossakin takaraivossa taustalla tuntunutta aavistusta ja pelkoa vakavammin?
Tämän ei pitänyt edes olla kovin todennäköistä - kävimme yksityisellä varhaisultrassa tammikuun loppupuolella, jolloin viikoiksi varmistui 6+3. Silloin löytyi pienenpieni alkio, reilu kuusimillinen ihmisenalku vasta, mutta se oli oikein kiinnittynyt ja sen sydänkin oli jo alkanut sykkiä. Lääkäri onnitteli ja sanoi, että koska kaikki on tässä vaiheessa näin hyvin, on erittäin todennäköistä, että loppuun asti päästään. Ilmeisesti ihan pian sen jälkeen on jotakin mennyt pieleen eikä pieni jaksanut enää kasvaa.
Päässä pyörii kysymys, miksi näin kävi. Käyn läpi asioita varhaisilta viikoilta. Tulin raskaaksi lomamatkalla, jossa kieltämättä tuli myös otettua alkoholia myös sen jälkeen, kun hedelmöittyminen oli jo tapahtunut. Värjäsin hiukset, vaikka jo tiesin raskaudesta. Käytin muutakin kosmetiikkaa ihan niin kuin ennen raskauttakin.
Jatkoin ratsastusharrastustani raskaudesta huolimatta. En pudonnut hevosen selästä enkä kolhinut itseäni muutenkaan, mutta entä jos pompottava liike tai istunta-asennossa alapäähän kohdistuva paine kuitenkin aiheutti vahinkoa?
En ollut turhan tarkka siitä, mitä söin. Leivässä oli pellavansiemeniä, muutamia kertoja söin pehmeitä juustojakin pizzan päällä - mistä voin tietää, että niitä oli kuumennettu riittävän kauan? Pesinköhän kasvikset riittävän huolellisesti? Silloin tällöin söin myös kananmunia, joita en keittänyt ihan täysin koviksi ja kerran taisin syödä lihaa, joka ei ollut ihan täydellisesti läpikypsää. Maistoin joskus kulauksen miehen oluesta tai tilkan viiniä hänen lasistaan.
Entä henkinen puoli? Stressasin välillä työasioista. Myös raskaaksi tuleminen oli ylipäätään niin iso yllätys, että positiivisen testin jälkeen meni viikko tai pari ikään kuin jonkinlaisessa shokkitilassa. Positiivisella mielellä kyllä, mutta jos se kuitenkin nosti elimistöni stressitasoja eikä tehnyt alkiolle hyvää? En jaksanut olla erityisen positiivinen, väsytti jatkuvasti, töissä sain velvollisuuteni hoidettua, mutta työpäivän jälkeen olin aina aivan puhki.
Miksi en aiemmin huolestunut siitä, että raskausoireita oli niin vähän ja nekin vähäiset hävisivät melkein kokonaan jo viikkoja sitten? Satanen tai pari olisi ollut pikkusumma maksaa yksityiselle siitä, että raskauden olisi todettu keskeytyneen jo ennen kunnan tarjoamaa ultraa. Olisimme saaneet tiedon ehkä jo kuukausi aiemmin. Emme olisi ehtineet kertoa vauvauutisia niin monelle ihmiselle eikä olisi tarvinnut vastaavasti toistella yhtä monta kertaa kipeää tarinaa keskenmenosta. Emme olisi ehtineet turhaan riemastuttaa tulevia isovanhempia, jotka ilahtuivat niin kovasti tulevasta lapsenlapsesta. Olisin jättänyt äitiysvaatteet hankkimatta - "näillä pärjään varmaan pitkälle kesään asti" - ja minun ei tarvitsisi nyt pakkailla niitä käyttämättöminä kellariin odottelemaan toivottavasti myöhempää tarvetta.
Surun ja pettymyksen keskellä yksi vahvimmista tunteista on se, että tunnen itseni todella typeräksi. Miksi kehoni petti minut ja miksi en ottanut jossakin takaraivossa taustalla tuntunutta aavistusta ja pelkoa vakavammin?
Lääkkeellinen keskeytys
Koska kehoni ei ymmärtänyt alkion kuolemaa vaan luuli edelleen olevansa raskaana, raskaus täytyi keskeyttää lääkkeillä tiistaiaamuna.
Aamuyöstä vessareissulla huomasin, että vuoto oli jo alkanut spontaanisti. Ihmettelin osuvaa ajoitusta. Ehkä tieto kuolleesta alkiosta sai sen aikaiseksi, ihminen kun toimii välillä vähän erikoisestikin sekä psyykkisesti että fyysisesti samassa tahdissa.
Vuoto kuitenkin hiipui pieneksi tiputteluksi, joten laitoin ohjeen mukaisesti lääkkeet alakautta tiistaiaamuna. Odottelin muutaman tunnin. Ei pieniä nippaisuja kummempia kipuja. Vuoto alkoi vähitellen. Kudoin pari päivää sitten aloittamani sukan lähes valmiiksi. Onneksi se oli sentään aikuisten sukka, pienemmän olisin purkanut.
Iltapäivällä tuli ensimmäiset kunnon supistukset. Otin lisää kipulääkkeitä ja hengittelin kipuaaltojen mukana. Oksettikin. Kohdusta poistui hieman jotakin limakalvon tapaista, mutta edelleenkään mitään kovin ihmeellistä ei tapahtunut. Supistukset hiipuivat tuntia myöhemmin. Nukahdin, olin todella uupunut. Fyysisestä kivusta ja kaikista niistä kyyneleistä.
Illalla supistukset palasivat pikkuhiljaa voimistuvina. Otin lisää kipulääkkeitä, niistä ei ollut juurikaan apua. Muutaman tunnin päästä supistukset tulivat parin kolmen minuutin välein ja niin voimakkaina, että makasin kaksinkerroin lattialla. Kipukynnykseni on ilmeisen korkea, mutta vähän ajan päästä jo huusin ja itkin kivusta. Mikään ei ole ikinä sattunut niin paljoa.
Myöhään illalla mies soitti naistentautien päivystykseen, mitä voidaan vielä tehdä. Sain luvan ottaa vielä yhden Buranan, vaikka eipä siitä apua ollut. Lämmin suihku helpotti hetkeksi. Kehotettiin pysyttelemään jalkeilla, jos vaan suinkin mahdollista. Oli myös lohduttavaa kuulla sanat, että jos ei kestä olla kotona, niin voi tulla myös päivystykseen, siellä he ovat valmiina auttamaan.
Yhden aikaan yöllä mies vei minut puoliksi pakottaen päivystykseen. Sain lisää kipulääkitystä sekä tabletteina että piikkinä. Supistukset loppuivat heti sen jälkeen. Olisivat kai loppuneet pian kotonakin, jos olisin vielä hetken jaksanut odottaa. Tuntui silti hyvältä päästä toisten huolehdittavaksi, olin aivan lopussa. Synnytyksen kivuissa sentään on tuloksena jotakin positiivista, tässä oli odotettavissa vain istukkaa ja muuta raskausmateriaalia vessanpönttöön.
Supistusten loppuessa alkoi raju vuoto. Kohtu kai tyhjeni enimmäkseen yhdellä kertaa. Mihinkään ei silti enää sattunut. Olin kipulääkkeestä tokkurainen, hoitajat auttoivat minua vessaan. Osasivat olla niin luontevan empaattisiakin.
Pari muuta samassa huoneessa ollutta olivat lähteneet, sain olla yksin. Nurkassa soi radio hiljaisella. Torkahtelin. Puoli kuuden aikaan heräsin hieman parempivointisena ja sain luvan lähteä kotiin. Mies haki minut ja kaikesta turtuneena menimme yhdessä nukkumaan.
Aamuyöstä vessareissulla huomasin, että vuoto oli jo alkanut spontaanisti. Ihmettelin osuvaa ajoitusta. Ehkä tieto kuolleesta alkiosta sai sen aikaiseksi, ihminen kun toimii välillä vähän erikoisestikin sekä psyykkisesti että fyysisesti samassa tahdissa.
Vuoto kuitenkin hiipui pieneksi tiputteluksi, joten laitoin ohjeen mukaisesti lääkkeet alakautta tiistaiaamuna. Odottelin muutaman tunnin. Ei pieniä nippaisuja kummempia kipuja. Vuoto alkoi vähitellen. Kudoin pari päivää sitten aloittamani sukan lähes valmiiksi. Onneksi se oli sentään aikuisten sukka, pienemmän olisin purkanut.
Iltapäivällä tuli ensimmäiset kunnon supistukset. Otin lisää kipulääkkeitä ja hengittelin kipuaaltojen mukana. Oksettikin. Kohdusta poistui hieman jotakin limakalvon tapaista, mutta edelleenkään mitään kovin ihmeellistä ei tapahtunut. Supistukset hiipuivat tuntia myöhemmin. Nukahdin, olin todella uupunut. Fyysisestä kivusta ja kaikista niistä kyyneleistä.
Illalla supistukset palasivat pikkuhiljaa voimistuvina. Otin lisää kipulääkkeitä, niistä ei ollut juurikaan apua. Muutaman tunnin päästä supistukset tulivat parin kolmen minuutin välein ja niin voimakkaina, että makasin kaksinkerroin lattialla. Kipukynnykseni on ilmeisen korkea, mutta vähän ajan päästä jo huusin ja itkin kivusta. Mikään ei ole ikinä sattunut niin paljoa.
Myöhään illalla mies soitti naistentautien päivystykseen, mitä voidaan vielä tehdä. Sain luvan ottaa vielä yhden Buranan, vaikka eipä siitä apua ollut. Lämmin suihku helpotti hetkeksi. Kehotettiin pysyttelemään jalkeilla, jos vaan suinkin mahdollista. Oli myös lohduttavaa kuulla sanat, että jos ei kestä olla kotona, niin voi tulla myös päivystykseen, siellä he ovat valmiina auttamaan.
Yhden aikaan yöllä mies vei minut puoliksi pakottaen päivystykseen. Sain lisää kipulääkitystä sekä tabletteina että piikkinä. Supistukset loppuivat heti sen jälkeen. Olisivat kai loppuneet pian kotonakin, jos olisin vielä hetken jaksanut odottaa. Tuntui silti hyvältä päästä toisten huolehdittavaksi, olin aivan lopussa. Synnytyksen kivuissa sentään on tuloksena jotakin positiivista, tässä oli odotettavissa vain istukkaa ja muuta raskausmateriaalia vessanpönttöön.
Supistusten loppuessa alkoi raju vuoto. Kohtu kai tyhjeni enimmäkseen yhdellä kertaa. Mihinkään ei silti enää sattunut. Olin kipulääkkeestä tokkurainen, hoitajat auttoivat minua vessaan. Osasivat olla niin luontevan empaattisiakin.
Pari muuta samassa huoneessa ollutta olivat lähteneet, sain olla yksin. Nurkassa soi radio hiljaisella. Torkahtelin. Puoli kuuden aikaan heräsin hieman parempivointisena ja sain luvan lähteä kotiin. Mies haki minut ja kaikesta turtuneena menimme yhdessä nukkumaan.
Raskausviikko nolla
Vielä kolme päivää sitten luulin olevani 13. viikolla raskaana. Riskiviikot takana, kohta voisin iloita raskaudesta avoimesti ja lakata töissäkin piilottelemasta jo kauniisti pyöristynyttä mahaani.
Niskaturvotusultran aika koitti maanantaina puoliltapäivin. Odottelimme jännittyneinä aulassa kutsua tutkimushuoneeseen. Kuulin sukunimeni, turhia jutustelematta käskettiin tutkimuspöydälle.
Kätilö pursotti geeliä ja painoi ultrauslaitteen vatsalleni. Mieheni yritti tähyillä kuvaruutua takanani, ei ollutkaan huomannut vastapäistä seinää, jossa oli ruutu meitä varten. Osoitin, tuolta me se kohta nähdään.
Hiljaisuus.
- Valitettavasti näyttää siltä, että tämä on mennyt kesken, mutta katsotaan vielä alakautta.
Kyyneleet tulivat heti. Jospa se kuitenkin sieltä vielä löytyisi, ehkä kätilö olikin taitamaton, ehkä kohtuni on kummallisessa asennossa tai ihan mitä tahansa, kunhan se vain olisi siellä.
Ei mitään, vain tyhjä kohtu. Kätilö haki lääkäriä varmistamaan asiaa, oli poissa ehkä kymmenisen minuuttia. En ollut ennen tiennyt, miten pitkiä minuutit oikeastaan ovatkaan. Istuin tutkimuspöydällä pelkkä paita päälläni, itkin, mies silitti selkääni. Vielä edelleenkin kuvittelin, että jospa lääkäri sen sieltä kuitenkin löytäisi. Ei löytänyt. Näki vain pikkuruisen surkastuneen alkiontapaisen. Kuollut todennäköisesti jo viisi tai kuusi viikkoa sitten. Kehoni ei pienen kuolemaa ollut huomannut, kohtu ja istukka kasvoivat viikkojen mukaisesti. Ihmekös tuo, ettei kehoni sitä ymmärtänyt, eihän tällaista voi ymmärtää mielikään.
Kätilö kysyi, tarvitsenko sairaslomaa. Vastasin, etten tiedä. En tiennyt yhtäkkiä mitään. Onneksi mies ymmärsi tilanteen minua paremmin ja vastasi, että tarvitsen. Paljon asioita kerrottiin, en kuullut niistä kai puoliakaan.
Sain lääkityksen mukaan kohdun tyhjentämistä varten. Hetkeä myöhemmin istuimme yhdessä kotisohvalla kykenemättä tekemään mitään. Maailma oli juuri liikahtanut hieman pois paikaltaan.
Niskaturvotusultran aika koitti maanantaina puoliltapäivin. Odottelimme jännittyneinä aulassa kutsua tutkimushuoneeseen. Kuulin sukunimeni, turhia jutustelematta käskettiin tutkimuspöydälle.
Kätilö pursotti geeliä ja painoi ultrauslaitteen vatsalleni. Mieheni yritti tähyillä kuvaruutua takanani, ei ollutkaan huomannut vastapäistä seinää, jossa oli ruutu meitä varten. Osoitin, tuolta me se kohta nähdään.
Hiljaisuus.
- Valitettavasti näyttää siltä, että tämä on mennyt kesken, mutta katsotaan vielä alakautta.
Kyyneleet tulivat heti. Jospa se kuitenkin sieltä vielä löytyisi, ehkä kätilö olikin taitamaton, ehkä kohtuni on kummallisessa asennossa tai ihan mitä tahansa, kunhan se vain olisi siellä.
Ei mitään, vain tyhjä kohtu. Kätilö haki lääkäriä varmistamaan asiaa, oli poissa ehkä kymmenisen minuuttia. En ollut ennen tiennyt, miten pitkiä minuutit oikeastaan ovatkaan. Istuin tutkimuspöydällä pelkkä paita päälläni, itkin, mies silitti selkääni. Vielä edelleenkin kuvittelin, että jospa lääkäri sen sieltä kuitenkin löytäisi. Ei löytänyt. Näki vain pikkuruisen surkastuneen alkiontapaisen. Kuollut todennäköisesti jo viisi tai kuusi viikkoa sitten. Kehoni ei pienen kuolemaa ollut huomannut, kohtu ja istukka kasvoivat viikkojen mukaisesti. Ihmekös tuo, ettei kehoni sitä ymmärtänyt, eihän tällaista voi ymmärtää mielikään.
Kätilö kysyi, tarvitsenko sairaslomaa. Vastasin, etten tiedä. En tiennyt yhtäkkiä mitään. Onneksi mies ymmärsi tilanteen minua paremmin ja vastasi, että tarvitsen. Paljon asioita kerrottiin, en kuullut niistä kai puoliakaan.
Sain lääkityksen mukaan kohdun tyhjentämistä varten. Hetkeä myöhemmin istuimme yhdessä kotisohvalla kykenemättä tekemään mitään. Maailma oli juuri liikahtanut hieman pois paikaltaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)