Pelko

Testiviiva on vahvistunut melkein kontrolliviivan vahvuiseksi ja nyt pystyn jo käymään vessassa ilman, että olen joka kerta varma vuodon alkamisesta. Raskausoireita ei ainakaan vielä ole erityisen paljoa, mutta kuitenkin jotain: rintoja aristaa edelleen (paljon!), mahaa turvottaa, väsyttää, janottaa, nälättää, viluttaa. On varmaan ihan normaalia, että keskenmenon kokeneena pelko on enemmän tai vähemmän läsnä. Kaikki on niin haurasta juuri nyt ja alitajuisesti yritän varautua siihen, jos tämäkin otetaan minulta pois.

Oikealla puolella edelleen ajoittain tykyttelevä keltarauhanen on viime päivinä aiheuttanut huolta ja koetan vakuutella itselleni, että se kuuluu asiaan ja häviää kyllä itsekseen, kunhan istukka alkaa toimia. Varhaisultraan on kolmisen viikkoa, siellä viimeistään pitäisi varmistua, että raskaus on varmasti oikeassa paikassa. Kaikenlaisia kauhukuvia sitä osaakin itselleen kehitellä kun tietää, mikä kaikki voikaan mennä pieleen...

Olen kertonut tästä vanhemmilleni sekä parille läheiselle ystävälle. Mitäpä sitä salailemaan, he ovat yrityksestä koko ajan tienneet ja samat ihmiset olivat tukena silloinkin, kun kaikki ei sujunut niin kuin piti. Onnittelujen vastaanottaminen vaan on niin kovin vaikeaa.

En tiedä vielä, miten tälle blogille käy. Tämä oli keskenmenoon liittyvien tuntemusten purkupaikka ja päiväkirja uudelle yritykselle, mutta en oikein koe omaksi jutukseni kirjoitella raskauden edistymisestä, ainakaan mitenkään ihan tavanomaiseen tapaan. Katsotaan, miten käy.