Mitä oikein tapahtuu?

Tämä tärppikierto oli yksi samanlainen muiden joukossa. Ovulaatio ilmoitteli itsestään (oikealta) myöhään, kuten aina. Ajoitus osui vielä jotenkin todella huonosti sellaiselle viikolle, kun sekä minä että mies oltiin vuoron perään työmatkalla. En osaa paikallistaa tarkkaa ovulaatiopäivää, mutta joko joku uimareista selvisi hengissä riittävän pitkään tai ajoitus osui kaikesta tähtäilemättömyydestä huolimatta juuri tasan oikeaan kohtaan. Oli miten oli, lopputulos on nyt viiva tikussa.

Ovulaation jälkeen kipuilut oikeassa munasarjassa jatkuivat, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Samoin rinnat tulivat todella kipeiksi heti ovulaation jälkeen, mutta niin kävi viime kierrossakin ilman, että kyse oli raskaudesta. Yhdelle kaverilleni näitä hieman ihmettelin jo melkein pari viikkoa sitten, mutta unohdin pian koko jutun.

Viime viikonloppuna, eli ehkä noin viikko ovulaation jälkeen, minulta tuli parin-kolmen päivän ajan ruskeaa tuhruvuotoa, välillä seassa oli vähän punaisempaakin pisaraa. Minullahan on näitä välivuotoja ollut silloin tällöin ja usein kuukautisetkin ovat alkaneet ensin parin päivän tuhruttelulla. Menkkoja ei kuitenkaan alkuviikosta kuulunut. Tuo vuotelukin unohtui positiiviseen testiin asti, jolloin mieleeni juolahti, olisiko kyseessä voinut olla kiinnittymisvuoto. Edellisestä raskaudesta en sellaista muista.

Seuraava merkki oli armoton vitutus (anteeksi). Alkuviikosta olin töissä (ja kotonakin) todella pahalla päällä ja kaikkien naamat pännivät niin paljon, että en jaksanut istua edes yhteisillä kahvihetkillä. Ennen positiivista testiä sain myös töissä yhden pikkuruisen vastoinkäymisen vuoksi itkukohtauksen. Onneksi olin yksin omassa työhuoneessani, mutta normaalia tuo ei todellakaan ollut. Minulla on töissä mukavaa ja tykkään lähimmistä työkavereistani ihan valtavasti, ja hankalissakin tilanteissa kyllä hallitsen tunteeni ja pidän pokkani. Silti en tuostakaan osannut vielä mitään arvata.

Se, mikä sai tekemään ensimmäisen testin jo keskiviikkona iltapäivällä laimeasta päiväpissasta, oli paineentunne alavatsassa, yhdistettynä jo pitkään kipeinä olleisiin rintoihin. Ne olivat ne selvimmät merkit edellisessäkin raskaudessa ja varsinkaan sitä vatsan paineentunnetta en ole koskaan aiemmin missään muussa yhteydessä tuntenut. Silti olin edelleenkin ihan varma, että mielikuvitus nyt vain temppuilee.

Kiertopäivä oli vasta 33/noin 35, mutta tulos oli silti plussa. Jätin tikun kylppäriin ja kävin varmaan kymmenen kertaa tarkistamassa, että siinä on ihan oikeasti toinenkin viiva. Haalea, mutta silti niin selkeä, ettei sitä tarvinnut sen enempää tulkita. Se tunti, jonka vielä jouduin odottelemaan miestä kotiin, oli melkoisen pitkä.

Sen jälkeen onkin sitten jännitetty, alkaako viiva vahvistua vai jääkö tämä kemialliseksi. Joka kerta vessassa käydessä olen varma, että vuoto on alkanut. Toistaiseksi homma näyttää etenevän ihan mukavasti - liuskatestin viiva vahvistuu pikkuhiljaa, vaikka tasavahvaa viivaa en ainakaan vielä saa. Pakko oli siis käydä ostamassa pari digitestiäkin, josta sain eilisaamuna tulokseksi raskaana 2-3. Testailen lähiaikoina uudestaan, muuttuuko tulos. Ehkä sitten voi huokaista helpotuksesta, edes hetkeksi.

Sen verran kerkesin jo mennä asioiden edelle, että varasin varhaisultran joulukuun alkuun. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö ultrassa käytäisi mahdollisimman pian ja vaikka vielä toisenkin kerran ennen np-ultraa, jos vaan vähänkin koen sen tarpeelliseksi. En halua enää ikinä kokea samanlaista shokkiuutista kuin silloin maaliskuussa.

Hyvin varovaisin askelin siis mennään eteenpäin ja katsellaan päivä kerrallaan, mihin tilanne oikein kehittyy. Toivotaan parasta, mutta varaudutaan pahimpaan.

Jos tällä kertaa parhain tapahtuu, niin minusta tulee äiti ja miehestäni isä heinäkuussa 2015.