Ensimmäinen ovulaatiotesti tehty äskettäin, kiertopäivänä 10. Päätin testata hieman aikaisemmin kuin ensin suunnittelin, sillä limaa erittyy selkeästi enemmän kuin vielä pari päivää sitten. Noita liuskojahan riittää.
Melkoista puuhastelua tuo testaaminen noilla halpiksilla kyllä on. Testi suositellaan tehtäväksi klo 10 ja 20 välillä. Pari tuntia ennen pitää hillitä juomista ja muistaa olla käymättä vessassa. Ensin pissataan purkkiin, sitten sitä jäähdytellään hetki. Kuskasin purkin parvekkeelle viilenemään. Onneksi mies ei ollut kotona, hullua puuhaa tämäkin. Jäähdytellystä pissasta sitten tehdään testi. Tasan tarkkaan mittaviivaan asti, hups, eihän vain mene yhtään yli. Liuska asetetaan pakkauksen päälle ihmeteltäväksi, loput pissat purkista hulautetaan pönttöön, sitten odotellaan.
Kymmenen minuutin tsekkausajan sisällä tikkuun ilmestyi kontrolliviivan lisäksi ihan selkeä testiviivakin, mutta ei ihan vielä täysin saman vahvuinen kuin kontrolliviiva. Mitä hittoa! Voisiko olla näin onnellisesti, että kehon toiminta olisi palautumassa raiteilleen ja ovulaatio jo lähestymässä? Luin kyllä nettikeskusteluista, että varsinkin liuskatesteissä näkyy kyllä usein kaksi viivaa ainakin jonkinlaisella vahvuudella, mutta se testiviiva oli kyllä jo todella vahva. Olisipa osuva ajoitus, jos ovulaatio tähän loppuviikolle osuisi - tänään alkoi neljän päivän vapaat molemmilla. Taidan tehdä uuden testin jo huomisaamuna, pakkohan niitä on päästä vertailemaan.
Näppäsin testistä kuvan ja meinasin lähettää sen miehelle, joka on viettämässä virkistyspäivää työkavereittensa kanssa. Että tervetuloa vaan sitten kotiin kun kerkiät, mulla olis sulle vähän hommia loppuviikoksi.
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
maanantai 26. toukokuuta 2014
Yrityskierto kolmosen eväät
Menkat tosiaan alkoivat ja parina päivänä oli jopa pientä Niagaran tapaista havaittavissa. Tosi jees! Ensimmäiset kuukautiset keskenmenon jälkeen olivat niin niukat, että tämä oli mielestäni ihan hyvä merkki. Eiköhän kropassa jotakin positiivista ole meneillään. Normin viisi päivää ne kestivät ja nyt mennään koopee kasissa.
Tässä kierrossa onkin jo melkoinen arsenaali erinäisiä vippaskonsteja käytössä. Osa on tiukkaa asiaa, osa mutuilun ja Google-etsintöjen kautta mukaan otettuja, mutta kaikki ajatuksella "Ei näistä nyt haittaakaan ole". Katsotaan, mitä tapahtuu. Ei saa nauraa, jooko?
Tiukkaa asiaa edustavat ovulaatiotestit. Niitä on iso läjä kaapissa jo valmiina odottelemassa. Koska kierto on ollut viimeiset pari kuukautta ihan mitä sattuu, aloitan testailun tällä viikolla, luultavasti kp 11. Miehen kanssa käytiin vähän keskustelua siitä, mihin näillä nyt pyritään ja mahtaakohan niistä tulla liian kovia paineita mukaan. Sovittiin, että kokeillaan kumminkin. Ilman paineita. Niinpä niin.
Sitä mutuilua, hippeilyä ja "ei näistä nyt haittaakaan ole" -puolta edustavat sitten kaikki käyttämäni lisäravinteet ja muut kikkailut.
Aamudrinkkini muodostuu greippimehusta, joka on raskautta yrittävien keskuudessa jo klassikkokamaa. En löytänyt vakkarikaupastani Valion tavisgreippimehua, joten käytössä on jonkun muun valmistajan verigreippiversio. Saa kelvata. Mehut eivät normaalisti kuulu ruokavaliooni, mutta tämän kohdalla tehdään nyt poikkeus. Ja se on hyvää!
Ainoa ongelma greippimehun maun suhteen on se, että pilaan hyvän mehun sekoittamalla aamuisin siihen reilun kukkurallisen teelusikallisen maca-jauhetta, jonka avulla yritän saada häränpyllyä heittävää hormonitoimintaa hallintaan. Noista toivotuista vaikutuksista en osaa vielä sanoa mitään, mutta positiivisena sivuvaikutuksena olen huomannut, että maca piristää. Kaikilla ei kuulemma toimi samoin, mutta minulla toimii. Olo on yleisesti ottaen skarpimpi, pirteämpi ja keskittymiskyky on parempi.
Kapselimuodossa nappaan kalaöljyn ja päälle hulautan reilun teelusikallisen vehnänalkioöljyä. Muita säännöllisesti käyttämiäni rasvoja ovat aito voi sekä oliiviöljy. Margariineja en huoli ja rypsiöljykin kelpaa mielestäni lähinnä valurautapannun huoltamiseen sekä meikin poistamiseen. Hyviä rasvoja tarvitaan ja yllättävän runsaastikin, sen olen huomannut jo vuosikausia sitten, kun kamppailin erinäisten iho-ongelmien kanssa.
Salaatin päälle tai jogurtin joukkoon ripsottelen oluthiivahiutaleita, joissa on arsenaali kaikkia B-ryhmän vitamiineja. Yleiskunnon kannalta ovat tarpeellisia, ja löytyyhän tuosta joukkiosta myös se supertärkeä foolihappo. Oluthiivahiutaleita saa luontaistuotekaupoista ja ainakin minä tykkään niiden mausta.
D-vitamiinia saa tällä hetkellä luonnostaan riittävästi auringosta, joten sitä en lisäravinteena näin kesäaikaan käytä. Muut tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet pyrin turvaamaan ihan vaan normaalin ravinnon avulla. Syön runsaasti kasviksia ja marjoja, hedelmiä rajoitetusti niiden sokeripitoisuuden vuoksi. Turkkilaista jogurttia, pähkinöitä, normaalirasvaista lihaa, kalaa, hyviä juustoja. Eineksiä, karkkeja, sipsejä tai muita turhakkeita meillä ei kaapista löydy. Perusperiaatteeni on jo vuosia ollut syödä hyvää, tavallista, mahdollisimman käsittelemätöntä ruokaa, josta tykkää paitsi keho, myös mieli.
Näillä eväillä eteenpäin. Josko ainakin se ovulaatio alkaisi löytyä, niin päästäisiin edes alkuun tässä touhussa?
Tässä kierrossa onkin jo melkoinen arsenaali erinäisiä vippaskonsteja käytössä. Osa on tiukkaa asiaa, osa mutuilun ja Google-etsintöjen kautta mukaan otettuja, mutta kaikki ajatuksella "Ei näistä nyt haittaakaan ole". Katsotaan, mitä tapahtuu. Ei saa nauraa, jooko?
Tiukkaa asiaa edustavat ovulaatiotestit. Niitä on iso läjä kaapissa jo valmiina odottelemassa. Koska kierto on ollut viimeiset pari kuukautta ihan mitä sattuu, aloitan testailun tällä viikolla, luultavasti kp 11. Miehen kanssa käytiin vähän keskustelua siitä, mihin näillä nyt pyritään ja mahtaakohan niistä tulla liian kovia paineita mukaan. Sovittiin, että kokeillaan kumminkin. Ilman paineita. Niinpä niin.
Sitä mutuilua, hippeilyä ja "ei näistä nyt haittaakaan ole" -puolta edustavat sitten kaikki käyttämäni lisäravinteet ja muut kikkailut.
Aamudrinkkini muodostuu greippimehusta, joka on raskautta yrittävien keskuudessa jo klassikkokamaa. En löytänyt vakkarikaupastani Valion tavisgreippimehua, joten käytössä on jonkun muun valmistajan verigreippiversio. Saa kelvata. Mehut eivät normaalisti kuulu ruokavaliooni, mutta tämän kohdalla tehdään nyt poikkeus. Ja se on hyvää!
Ainoa ongelma greippimehun maun suhteen on se, että pilaan hyvän mehun sekoittamalla aamuisin siihen reilun kukkurallisen teelusikallisen maca-jauhetta, jonka avulla yritän saada häränpyllyä heittävää hormonitoimintaa hallintaan. Noista toivotuista vaikutuksista en osaa vielä sanoa mitään, mutta positiivisena sivuvaikutuksena olen huomannut, että maca piristää. Kaikilla ei kuulemma toimi samoin, mutta minulla toimii. Olo on yleisesti ottaen skarpimpi, pirteämpi ja keskittymiskyky on parempi.
Kapselimuodossa nappaan kalaöljyn ja päälle hulautan reilun teelusikallisen vehnänalkioöljyä. Muita säännöllisesti käyttämiäni rasvoja ovat aito voi sekä oliiviöljy. Margariineja en huoli ja rypsiöljykin kelpaa mielestäni lähinnä valurautapannun huoltamiseen sekä meikin poistamiseen. Hyviä rasvoja tarvitaan ja yllättävän runsaastikin, sen olen huomannut jo vuosikausia sitten, kun kamppailin erinäisten iho-ongelmien kanssa.
Salaatin päälle tai jogurtin joukkoon ripsottelen oluthiivahiutaleita, joissa on arsenaali kaikkia B-ryhmän vitamiineja. Yleiskunnon kannalta ovat tarpeellisia, ja löytyyhän tuosta joukkiosta myös se supertärkeä foolihappo. Oluthiivahiutaleita saa luontaistuotekaupoista ja ainakin minä tykkään niiden mausta.
D-vitamiinia saa tällä hetkellä luonnostaan riittävästi auringosta, joten sitä en lisäravinteena näin kesäaikaan käytä. Muut tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet pyrin turvaamaan ihan vaan normaalin ravinnon avulla. Syön runsaasti kasviksia ja marjoja, hedelmiä rajoitetusti niiden sokeripitoisuuden vuoksi. Turkkilaista jogurttia, pähkinöitä, normaalirasvaista lihaa, kalaa, hyviä juustoja. Eineksiä, karkkeja, sipsejä tai muita turhakkeita meillä ei kaapista löydy. Perusperiaatteeni on jo vuosia ollut syödä hyvää, tavallista, mahdollisimman käsittelemätöntä ruokaa, josta tykkää paitsi keho, myös mieli.
Näillä eväillä eteenpäin. Josko ainakin se ovulaatio alkaisi löytyä, niin päästäisiin edes alkuun tässä touhussa?
tiistai 20. toukokuuta 2014
WTF
Otsikon mukainen kysymys. Tädin kyläreissu kesti päivän. Päivän! Ja sekin oli niin niukkaa, että entisaikojen menkkoja muistellessani olisin pitänyt tuota lähinnä vitsinä. Mitä tämä oikein on?
Ja eikun googlailemaan, vaikka sieltä ainakaan harvemmin mielenrauhaa löytyy. Tulos: mun hormonit on päin helvettiä ja varmaankin kaikki mahdollinen kropassa sekaisin, siksi kohdun limakalvo ei paksuunnu eikä siellä siis ole mitään pois vuodettavaa.
P****le että voikin ärsyttää.
-------
Muoks illalla. Alkoivat NE sittenkin ihan oikeasti. Ehkä aamun pikku veetutukset auttoivat. Ja tuntuu jopa hieman sitä vanhaa tuttua alavatsajomotteluakin! Mulla on kuukautiset, jee! Mun kroppa ei ehkä olekaan ihan kokonaan rikki!
Ja eikun googlailemaan, vaikka sieltä ainakaan harvemmin mielenrauhaa löytyy. Tulos: mun hormonit on päin helvettiä ja varmaankin kaikki mahdollinen kropassa sekaisin, siksi kohdun limakalvo ei paksuunnu eikä siellä siis ole mitään pois vuodettavaa.
P****le että voikin ärsyttää.
-------
Muoks illalla. Alkoivat NE sittenkin ihan oikeasti. Ehkä aamun pikku veetutukset auttoivat. Ja tuntuu jopa hieman sitä vanhaa tuttua alavatsajomotteluakin! Mulla on kuukautiset, jee! Mun kroppa ei ehkä olekaan ihan kokonaan rikki!
maanantai 19. toukokuuta 2014
Täti kyläilee
Niinhän se "täti" sieltä sitten saapui, juuri kun aloin jo tosissaan tuskastua. Alkoi eilen pienellä tuhrulla ja tänään on voimistunut ihan oikeaksi vuodoksi. 41-päiväinen kierto, huh.
Kummallisia nämä kuukautiset keskenmenon jälkeen - täysin kivuttomia. Nämäkin.
Mies ehdotti ovulaatiotestejä. Tilasinkin niitä samantien läjän ja otan tässä kierrossa käyttöön. Näin pitkissä kierroissa on lukemani mukaan todennäköistä, ettei edes ovuloi. Se on varmaan hyvä selvittää.
Googlailin myös kiinnostavia juttuja maca-jauheesta hormonitoiminnan tasapainottamisessa, kuukautiskierron säännöllistämisessä ja sitä kautta hedelmällisyyden edistämisessä. Olen aiemminkin näistä vaihtoehtoisista lääkkeistä kirjoitellut, joten luonteva lisäys keittiön kaappiin tämäkin - marssin eilen heti ostamaan pussin ja aloitin kokeilun saman tien. Eikä se mielestäni edes ole niin pahaa kuin mitä juttujen perusteella pelkäsin, ihan hyvin menee alas mehuun sekoitettuna. Lisäksi ostin vehnänalkioöljyä sen E-vitamiinipitoisuuden vuoksi.
Mies olisi myös halunnut lääkärille ja ehdotteli, josko varaisin ajan vaikkapa samalle gynekologille, jolla käytiin varhaisultrassa silloin joskus pieni ikuisuus sitten. Emmin vielä hieman. Onhan noita lääkityksiä, joilla kuukautiskierto varmaan saataisiin oikaistua jotakuinkin kohdilleen, mutta en haluaisi ihan vielä turvautua keinotekoisiin hormoneihin. Vastahan olen hiljattain niistä päässyt eroon. Kokeillaan nyt jonkin aikaa luonnon keinoja ensin - hyvää, ravinnerikasta, luonnollista ruokaa (eli painotus kasviksissa ja hyvälaatuisissa proteiineissa, kunnollista rasvaa pelkäämättä), luonnon lisäravinteita ja astetta stressittömämpää elämää. Onneksi kesälomakin alkaa vähitellen lähestyä.
Mitäs juuri edellisessä postauksessani kirjoitinkaan; että haluan jotain muuta ajateltavaa... hmm.
Kummallisia nämä kuukautiset keskenmenon jälkeen - täysin kivuttomia. Nämäkin.
Mies ehdotti ovulaatiotestejä. Tilasinkin niitä samantien läjän ja otan tässä kierrossa käyttöön. Näin pitkissä kierroissa on lukemani mukaan todennäköistä, ettei edes ovuloi. Se on varmaan hyvä selvittää.
Googlailin myös kiinnostavia juttuja maca-jauheesta hormonitoiminnan tasapainottamisessa, kuukautiskierron säännöllistämisessä ja sitä kautta hedelmällisyyden edistämisessä. Olen aiemminkin näistä vaihtoehtoisista lääkkeistä kirjoitellut, joten luonteva lisäys keittiön kaappiin tämäkin - marssin eilen heti ostamaan pussin ja aloitin kokeilun saman tien. Eikä se mielestäni edes ole niin pahaa kuin mitä juttujen perusteella pelkäsin, ihan hyvin menee alas mehuun sekoitettuna. Lisäksi ostin vehnänalkioöljyä sen E-vitamiinipitoisuuden vuoksi.
Mies olisi myös halunnut lääkärille ja ehdotteli, josko varaisin ajan vaikkapa samalle gynekologille, jolla käytiin varhaisultrassa silloin joskus pieni ikuisuus sitten. Emmin vielä hieman. Onhan noita lääkityksiä, joilla kuukautiskierto varmaan saataisiin oikaistua jotakuinkin kohdilleen, mutta en haluaisi ihan vielä turvautua keinotekoisiin hormoneihin. Vastahan olen hiljattain niistä päässyt eroon. Kokeillaan nyt jonkin aikaa luonnon keinoja ensin - hyvää, ravinnerikasta, luonnollista ruokaa (eli painotus kasviksissa ja hyvälaatuisissa proteiineissa, kunnollista rasvaa pelkäämättä), luonnon lisäravinteita ja astetta stressittömämpää elämää. Onneksi kesälomakin alkaa vähitellen lähestyä.
Mitäs juuri edellisessä postauksessani kirjoitinkaan; että haluan jotain muuta ajateltavaa... hmm.
lauantai 17. toukokuuta 2014
Kiertopäivä... sata?
En viitsi edes laskeskella enää, missä kiertopäivissä nyt mennään.
Ei kuukautisia vieläkään. Ei myöskään positiivista raskaustestiä ja niitä onkin tehty useita.
Parina päivänä tuntui oikean munasarjan kohdalla kipua, josta tietenkin ystävämme Google tiesi heti kertoa, että raskausoire ja/tai kohdunulkoinen sellainen. No, nyt kivut ovat poissa. Ei sitten minkäänlaisia tuntemuksia missään, ei, vaikka kuinka käyttäisi mielikuvitusta.
Odotellaan ja ihmetellään. Testaillakin täytynee säännöllisesti, niin kauan kuin menkkoja ei kuulu - en antaisi itselleni anteeksi, jos tietämättömyyttäni mokaisin jotakin heti alkuraskaudessa. Tilasin suurkuluttajasatsin liuskoja verkkokaupasta.
Aion keskittyä enemmän omaan hyvinvointiini. Kävin eilen hieronnassa ensimmäistä kertaa ikuisuuteen. Hartiani ovat olleet jumissa aina enkä oikeastaan edes muista, miltä tuntuu, kun veri kiertää kunnolla koko niska-hartiat-pää-seudulla. Hieronta ei ollut ihan tuskatonta, mutta se oli hyvää kipua. Tunnin käsittelyn jälkeen palelin aivan horkassa. Tulin kotiin, lämmitin saunan, saunoin ja venyttelin varovasti. Join litrakaupalla vettä, nukahdin Suomen pelin ensimmäisen erän alussa ja nukuin melkein 12 tuntia.
Nyt on kaunis aamu ja minä haluan ajatella jotain muuta kuin kuukautiskiertoa, kropan jokaista pikku nippausta ja negatiivisia raskaustestejä. Pesen vaikka ikkunat.
Ei kuukautisia vieläkään. Ei myöskään positiivista raskaustestiä ja niitä onkin tehty useita.
Parina päivänä tuntui oikean munasarjan kohdalla kipua, josta tietenkin ystävämme Google tiesi heti kertoa, että raskausoire ja/tai kohdunulkoinen sellainen. No, nyt kivut ovat poissa. Ei sitten minkäänlaisia tuntemuksia missään, ei, vaikka kuinka käyttäisi mielikuvitusta.
Odotellaan ja ihmetellään. Testaillakin täytynee säännöllisesti, niin kauan kuin menkkoja ei kuulu - en antaisi itselleni anteeksi, jos tietämättömyyttäni mokaisin jotakin heti alkuraskaudessa. Tilasin suurkuluttajasatsin liuskoja verkkokaupasta.
Aion keskittyä enemmän omaan hyvinvointiini. Kävin eilen hieronnassa ensimmäistä kertaa ikuisuuteen. Hartiani ovat olleet jumissa aina enkä oikeastaan edes muista, miltä tuntuu, kun veri kiertää kunnolla koko niska-hartiat-pää-seudulla. Hieronta ei ollut ihan tuskatonta, mutta se oli hyvää kipua. Tunnin käsittelyn jälkeen palelin aivan horkassa. Tulin kotiin, lämmitin saunan, saunoin ja venyttelin varovasti. Join litrakaupalla vettä, nukahdin Suomen pelin ensimmäisen erän alussa ja nukuin melkein 12 tuntia.
Nyt on kaunis aamu ja minä haluan ajatella jotain muuta kuin kuukautiskiertoa, kropan jokaista pikku nippausta ja negatiivisia raskaustestejä. Pesen vaikka ikkunat.
torstai 8. toukokuuta 2014
Turha testi
Tein raskaustestin tänä aamuna. Puhdas negatiivinenhan se oli. Hätäilin kai, onhan "vasta" kp 31. Olo on levoton. Yhtäkkiä ymmärrän niin paljon paremmin heitä, jotka joka ikinen kuukausi viimeisinä kiertopäivinä matelevat päiviä eteenpäin.
Vapun aikoihin ja jälkeen ihmettelemäni alavatsatuntemukset ovat poissa, mutta turvottaa kyllä tavallista enemmän. Olen myös väsynyt. Siinäpä ne, joita voisi ehkä joksikin oireiksi tulkita, ei muuta. En usko olevani raskaana, mutta tulisivat nyt sitten edes ne menkat.
Ensimmäisessä raskaudessani ihan alkuvaiheessa oireena olivat vain lievät alavatsatuntemukset, se oli ikään kuin paineen tunnetta ennemmin kuin kipua. Myös rinnat kipeytyivät, mutta en enää muista, missä vaiheessa se alkoi. Ärsyttää, kun keskustelupalstoilla ja muissakin yhteyksissä usein sanotaan, että kun on raskaana, niin sen vain TIETÄÄ. No, minä en ainakaan tiennyt silloin ensimmäisellä kerralla. Joskus tammikuun ensimmäisinä päivinä tein testin, joka oli negatiivinen. Vajaata viikkoa myöhemmin ihmettelin, kun kuukautisia ei edelleenkään kuulunut, ja silloin tulikin jo selkeä plussa. Enkä olisi todellakaan voinut kuvitellakaan, että olen raskaana, vain pari kuukautta ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Viimeiseen asti epäilin, josko testissä olikin joku vika. Eihän minusta edes tuntunut, että voisin olla raskaana!
Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus, vaikka oikeasti aikaa on kulunut vain muutama kuukausi.
Ensimmäinen raskaus oli muutenkin vähäoireinen, mikä saattoi kyllä olla hälytysmerkki siitä, että kaikki ei olekaan hyvin. Enpä sitä silloin osannut arvata. Voin silloin kaikkiaan hyvin, väsynyt toki olin, mutta pahoinvoinnilta vältyin. Yhtenä ainoana lauantaiaamuna oksensin. Hymyilin ja oksensin. Kuinka ylpeä ja onnellinen voikaan ihminen olla siitä, että aamulla juotu mehulasi päätyy saman tien pyttyyn?
Muistan, miten joskus helmikuun puolella eräällä työreissulla valvoin melkein koko yön yksin hotellihuoneessani ja pelkäsin kuollakseni keskenmenoa. Googlettelin tietoa valvoskellessani, opin käsitteen keskeytynyt keskenmeno. Puristelin tissejäni, yritin arvioida, ovatko ne vähemmän kipeät kuin aiemmin. Pelko oli niin voimakasta, ettei se laantunut täysin aamullakaan. Illalla kotona saunassa kerroin miehellekin pelostani. Hän lohdutteli ja pyysi olemaan murehtimatta, kaikkihan on hyvin. Työnsin ajatukset taka-alalle ja keskityin olemaan raskaana.
Jälkikäteen laskeskelin, että se pelkokohtaus taisi olla juuri niihin aikoihin, kun alkio kuoli. Jos vaistoni ei osannutkaan minulle aluksi raskauden alkamisesta kertoa, niin ehkä se osasi kertoa kuolemasta.
Vapun aikoihin ja jälkeen ihmettelemäni alavatsatuntemukset ovat poissa, mutta turvottaa kyllä tavallista enemmän. Olen myös väsynyt. Siinäpä ne, joita voisi ehkä joksikin oireiksi tulkita, ei muuta. En usko olevani raskaana, mutta tulisivat nyt sitten edes ne menkat.
Ensimmäisessä raskaudessani ihan alkuvaiheessa oireena olivat vain lievät alavatsatuntemukset, se oli ikään kuin paineen tunnetta ennemmin kuin kipua. Myös rinnat kipeytyivät, mutta en enää muista, missä vaiheessa se alkoi. Ärsyttää, kun keskustelupalstoilla ja muissakin yhteyksissä usein sanotaan, että kun on raskaana, niin sen vain TIETÄÄ. No, minä en ainakaan tiennyt silloin ensimmäisellä kerralla. Joskus tammikuun ensimmäisinä päivinä tein testin, joka oli negatiivinen. Vajaata viikkoa myöhemmin ihmettelin, kun kuukautisia ei edelleenkään kuulunut, ja silloin tulikin jo selkeä plussa. Enkä olisi todellakaan voinut kuvitellakaan, että olen raskaana, vain pari kuukautta ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Viimeiseen asti epäilin, josko testissä olikin joku vika. Eihän minusta edes tuntunut, että voisin olla raskaana!
Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus, vaikka oikeasti aikaa on kulunut vain muutama kuukausi.
Ensimmäinen raskaus oli muutenkin vähäoireinen, mikä saattoi kyllä olla hälytysmerkki siitä, että kaikki ei olekaan hyvin. Enpä sitä silloin osannut arvata. Voin silloin kaikkiaan hyvin, väsynyt toki olin, mutta pahoinvoinnilta vältyin. Yhtenä ainoana lauantaiaamuna oksensin. Hymyilin ja oksensin. Kuinka ylpeä ja onnellinen voikaan ihminen olla siitä, että aamulla juotu mehulasi päätyy saman tien pyttyyn?
Muistan, miten joskus helmikuun puolella eräällä työreissulla valvoin melkein koko yön yksin hotellihuoneessani ja pelkäsin kuollakseni keskenmenoa. Googlettelin tietoa valvoskellessani, opin käsitteen keskeytynyt keskenmeno. Puristelin tissejäni, yritin arvioida, ovatko ne vähemmän kipeät kuin aiemmin. Pelko oli niin voimakasta, ettei se laantunut täysin aamullakaan. Illalla kotona saunassa kerroin miehellekin pelostani. Hän lohdutteli ja pyysi olemaan murehtimatta, kaikkihan on hyvin. Työnsin ajatukset taka-alalle ja keskityin olemaan raskaana.
Jälkikäteen laskeskelin, että se pelkokohtaus taisi olla juuri niihin aikoihin, kun alkio kuoli. Jos vaistoni ei osannutkaan minulle aluksi raskauden alkamisesta kertoa, niin ehkä se osasi kertoa kuolemasta.
tiistai 6. toukokuuta 2014
Miksi haluan lapsen?
Viime päivinä olen miettinyt paljon, mitkä ovatkaan ne ihan todelliset motivaatiotekijäni toivoa raskautta ja lasta. Miksi valitsen raskauden yrittämisen sen sijaan, että keskittyisin uraani, joka juuri nyt on parhaimmassa mahdollisessa tilanteessa? Olen saanut vastuuta, päässyt työyhteisössäni hyvään asemaan, kouluttautunut, oppinut valtavasti asioita ja luonut suhteita omalla alallani. Ja miksi en vapaa-ajallani nauttisi edelleen aikatauluttomuudesta, matkustamisesta minne vain missä tilanteessa vain, laiskoista sunnuntaiaamuista, huolettomista illanvietoista ystävien kanssa?
Olen jonkinasteinen perfektionisti ja suorittaja. Kaikki, mihin elämässäni olen opiskeluissa, ihmissuhteissa ja työasioissa ryhtynyt, on pääsääntöisesti onnistunut ja olen päässyt asioissa valtavasti eteenpäin. Maailmaa romahduttavia pettymyksiä tai ylitsepääsemättömiä epäonnistumisia ei yksinkertaisesti ole vielä tullut vastaan, olen päässyt kaikessa naurettavan helpolla. Onko tämäkin asia minulle siis vain jokin projekti, jossa haluan lähes pakkomielteisesti onnistua? Haluanko vain kokea onnistuneen raskauden, juuri siihen aikaan kun se periaatteessa elämäntilanteeseeni oikein hyvin sopii, onnistuneen synnytyksen, onnistuneen lapsen, jonka kaikkiaan onnistunutta kehitystä saan seurata ja kasvaa siinä sivussa itse ihmisenä isommaksi kuin ikinä - äidin rooliin? No, tiedänhän jo, että asiat eivät aina mene ihan niin kuin niiden haluaisi menevän. Mutta onko tästä asiasta tullut keskenmenon jälkeen minulle vielä isompi kynnys, jonka ylitse on vaan päästävä? Kenelle minun oikein on päästävä näyttämään, että onnistun tässä?
Haluanko lapsen siksi, että vanhempani alkavat jo ikääntyä? Äidilläni on jo yksi lapsenlapsi velipuoleni puolelta, mutta isälleni uusi tulokas olisi ensimmäinen. Ja koska minä olen isäni ainokainen, muita mahdollisuuksia ei ole. Vanhempani ovat mahtavia, he eivät ole ikinä koskaan tässä asiassa painostaneet, mutta minä hyvänä kilttinä tyttönä tietenkin haluaisin pystyä täyttämään ne kaikki hiljaiset odotukset, joita kuitenkin tiedän heillä olevan.
Miehelleni lasten haluaminen on ollut selvää aina ja asiasta puhuttiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa seurusteluamme. Minulle se sen sijaan ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys. En ole erityisen lapsirakas tai äidillinen ihminen. En ole välittänyt nuuskutella vauvantuoksua, saatika leikkiä pikkulasten kanssa. Se ei ole ikinä ollut minulle luontevaa. En ole koskaan ollut minkään ikäisen lapsen vahtina, en kerta kaikkiaan vain osaa toimia minkäänlaisissa lapsiin liittyvissä asioissa ja tilanteissa. Ja tottahan toki se toinenkin osapuoli sen aina vaistoaa - eivät lapsetkaan juuri seuraani hakeudu.
Lähipiirissäni ei lapsia juuri ole. Ystäväni ovat pääasiassa samanlaisia nuoruuden venyttelijöitä kuin minäkin, ei mennä naimisiin eikä hankita lapsia, ei ihan vielä, onhan tässä vielä aikaa. Tehdään ensin töitä, rempataan talo, matkustetaan vielä sinne minne on aina haaveiltu, käydään parit kesäfestarit. Totuus on kuitenkin, että nuoremmiksi tässä ei enää tulla ja joskus niitä oikeita päätöksiä on tehtävä. Sitä minäkin ajattelin tämän ensin olevan, järkipäätös - nyt jos koskaan elämäntilanne on oikea. On vakityöt, kohtuullinen palkka, asumisasiat kunnossa ja parisuhde. Tuollainen ajattelu sopii realistiselle luonteelleni täydellisesti.
Vaan ei, ei tällä asialla vaan ole realismin, onnistuneen projektin, vanhempien tai puolison toiveiden täyttämisen tai minkään muunkaan järkisyyn kanssa oikeastaan mitään tekemistä. Voin nimetä tasan tarkkaan käännekohdan, jolloin tiesin, että kyllä minä sittenkin haluan lapsen. Se tapahtui reilu vuosi sitten, kun ystäväni esikoinen oli parin kuukauden ikäinen. Tapasin pienen tytön ensimmäistä kertaa. Otin hänet syliini ja yhtäkkiä kaikki vain tuntui juuri täydellisen oikealta. Hän rauhoittui syliini ja ymmärsin, että siinä se pieni ihmisenalku on, vasta omaa persoonaa hiljalleen kasvattelemassa, niin täydellisen viattomana, mistään mitään tietämättä. Ja rauhoittuu minun syliini, koska luottaa siihen, että siinä minä olen juuri sillä hetkellä, vain ja ainoastaan häntä varten. Se tunne oli ainutlaatuinen, se kumpusi jostain niin syvältä, että sitä oli lähes mahdotonta sanoittaa.
Biologinen kello, sanoisi joku. Olkoon sitten vaikka se. Ehkä se päätti lähteä naksuttelemaan juuri sillä kyseisellä hetkellä.
Olen jonkinasteinen perfektionisti ja suorittaja. Kaikki, mihin elämässäni olen opiskeluissa, ihmissuhteissa ja työasioissa ryhtynyt, on pääsääntöisesti onnistunut ja olen päässyt asioissa valtavasti eteenpäin. Maailmaa romahduttavia pettymyksiä tai ylitsepääsemättömiä epäonnistumisia ei yksinkertaisesti ole vielä tullut vastaan, olen päässyt kaikessa naurettavan helpolla. Onko tämäkin asia minulle siis vain jokin projekti, jossa haluan lähes pakkomielteisesti onnistua? Haluanko vain kokea onnistuneen raskauden, juuri siihen aikaan kun se periaatteessa elämäntilanteeseeni oikein hyvin sopii, onnistuneen synnytyksen, onnistuneen lapsen, jonka kaikkiaan onnistunutta kehitystä saan seurata ja kasvaa siinä sivussa itse ihmisenä isommaksi kuin ikinä - äidin rooliin? No, tiedänhän jo, että asiat eivät aina mene ihan niin kuin niiden haluaisi menevän. Mutta onko tästä asiasta tullut keskenmenon jälkeen minulle vielä isompi kynnys, jonka ylitse on vaan päästävä? Kenelle minun oikein on päästävä näyttämään, että onnistun tässä?
Haluanko lapsen siksi, että vanhempani alkavat jo ikääntyä? Äidilläni on jo yksi lapsenlapsi velipuoleni puolelta, mutta isälleni uusi tulokas olisi ensimmäinen. Ja koska minä olen isäni ainokainen, muita mahdollisuuksia ei ole. Vanhempani ovat mahtavia, he eivät ole ikinä koskaan tässä asiassa painostaneet, mutta minä hyvänä kilttinä tyttönä tietenkin haluaisin pystyä täyttämään ne kaikki hiljaiset odotukset, joita kuitenkin tiedän heillä olevan.
Miehelleni lasten haluaminen on ollut selvää aina ja asiasta puhuttiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa seurusteluamme. Minulle se sen sijaan ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys. En ole erityisen lapsirakas tai äidillinen ihminen. En ole välittänyt nuuskutella vauvantuoksua, saatika leikkiä pikkulasten kanssa. Se ei ole ikinä ollut minulle luontevaa. En ole koskaan ollut minkään ikäisen lapsen vahtina, en kerta kaikkiaan vain osaa toimia minkäänlaisissa lapsiin liittyvissä asioissa ja tilanteissa. Ja tottahan toki se toinenkin osapuoli sen aina vaistoaa - eivät lapsetkaan juuri seuraani hakeudu.
Lähipiirissäni ei lapsia juuri ole. Ystäväni ovat pääasiassa samanlaisia nuoruuden venyttelijöitä kuin minäkin, ei mennä naimisiin eikä hankita lapsia, ei ihan vielä, onhan tässä vielä aikaa. Tehdään ensin töitä, rempataan talo, matkustetaan vielä sinne minne on aina haaveiltu, käydään parit kesäfestarit. Totuus on kuitenkin, että nuoremmiksi tässä ei enää tulla ja joskus niitä oikeita päätöksiä on tehtävä. Sitä minäkin ajattelin tämän ensin olevan, järkipäätös - nyt jos koskaan elämäntilanne on oikea. On vakityöt, kohtuullinen palkka, asumisasiat kunnossa ja parisuhde. Tuollainen ajattelu sopii realistiselle luonteelleni täydellisesti.
Vaan ei, ei tällä asialla vaan ole realismin, onnistuneen projektin, vanhempien tai puolison toiveiden täyttämisen tai minkään muunkaan järkisyyn kanssa oikeastaan mitään tekemistä. Voin nimetä tasan tarkkaan käännekohdan, jolloin tiesin, että kyllä minä sittenkin haluan lapsen. Se tapahtui reilu vuosi sitten, kun ystäväni esikoinen oli parin kuukauden ikäinen. Tapasin pienen tytön ensimmäistä kertaa. Otin hänet syliini ja yhtäkkiä kaikki vain tuntui juuri täydellisen oikealta. Hän rauhoittui syliini ja ymmärsin, että siinä se pieni ihmisenalku on, vasta omaa persoonaa hiljalleen kasvattelemassa, niin täydellisen viattomana, mistään mitään tietämättä. Ja rauhoittuu minun syliini, koska luottaa siihen, että siinä minä olen juuri sillä hetkellä, vain ja ainoastaan häntä varten. Se tunne oli ainutlaatuinen, se kumpusi jostain niin syvältä, että sitä oli lähes mahdotonta sanoittaa.
Biologinen kello, sanoisi joku. Olkoon sitten vaikka se. Ehkä se päätti lähteä naksuttelemaan juuri sillä kyseisellä hetkellä.
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Jälleen vähän jossittelua
Laiska sunnuntaiaamu. Mies vielä nukkuu, minä heräsin jo ennen seitsemää. Nautin hiljaisuudesta ja rauhasta, kahvi jäähtyy mukissa, ei ole kiirettä minnekään. Juuri nyt ei tarvitse tehdä mitään.
Eksyin keskustelupalstalle, jossa olin mukana syyskuisten odottajien joukossa vielä reilut kaksi kuukautta sitten. Virhe. Vaikka pääsääntöisesti olen toipunut ihan hyvin, en ole valmis katselemaan kuvia onnellisen pyöreistä vauvamahoista. Rakenneultrakuulumiset toivat kyyneleet silmiin jo parin ensimmäisen rivin aikana. Meillä se olisi ollut jo reilu viikko sitten. Ehkä kaikki olisi ollut niin kuin pitääkin, mahdollisesti olisin saanut vahvistuksen jo ensimmäisten raskausviikkojen aikana tulleille poikafiiliksilleni.
Vaikka olen tämän alkuvuoden aikana käynyt läpi elämäni tähän asti vaikeimman asian, en silti jollain todella omituisella tasolla haluaisi tätäkään kokemusta antaa pois. Ymmärrän ja tiedän paljon enemmän nyt, ehkä vähän liikaakin. Jos onnistunut raskaus vielä joskus minulle suodaan, niin osaan takuulla arvostaa sitä valtavan paljon enemmän kuin ilman tätä kokemusta.
Fyysisesti ei mitään uutta, kiertopäivien lukumääräksi laskin 27, vaikka eipä sillä tässä kropan sekoilun keskellä nyt juuri merkitystä ole. Menee miten menee, ei auta laskeskelut. Alavatsan jomottelut ovat jatkuneet edelleen, ei niin paljoa, että pitäisi lääkitä itseään, mutta on tämä silti vähän kummallista. Kuukautisten aikana kipuilen yleensä vain ensimmäisenä päivänä. Rinnatkaan eivät arista, mikä olisi jo melkoisen varma kuukautisten merkki, eikä vuotoa ei kuulu ainakaan toistaiseksi. Ehkä ensi viikolla, tai sitten vasta seuraavan alkupuolella, jos kiertoa mennään edelleen pitkän kaavan mukaan.
Ja nyt yritän lopettaa kehon tuntemusten kyttäilyn, suunnata ajatukset kohti tämän viikon lopetusta ja uuden alkua. Siitä tuleekin taas työkiireiden sävyttämä.
Eksyin keskustelupalstalle, jossa olin mukana syyskuisten odottajien joukossa vielä reilut kaksi kuukautta sitten. Virhe. Vaikka pääsääntöisesti olen toipunut ihan hyvin, en ole valmis katselemaan kuvia onnellisen pyöreistä vauvamahoista. Rakenneultrakuulumiset toivat kyyneleet silmiin jo parin ensimmäisen rivin aikana. Meillä se olisi ollut jo reilu viikko sitten. Ehkä kaikki olisi ollut niin kuin pitääkin, mahdollisesti olisin saanut vahvistuksen jo ensimmäisten raskausviikkojen aikana tulleille poikafiiliksilleni.
Vaikka olen tämän alkuvuoden aikana käynyt läpi elämäni tähän asti vaikeimman asian, en silti jollain todella omituisella tasolla haluaisi tätäkään kokemusta antaa pois. Ymmärrän ja tiedän paljon enemmän nyt, ehkä vähän liikaakin. Jos onnistunut raskaus vielä joskus minulle suodaan, niin osaan takuulla arvostaa sitä valtavan paljon enemmän kuin ilman tätä kokemusta.
Fyysisesti ei mitään uutta, kiertopäivien lukumääräksi laskin 27, vaikka eipä sillä tässä kropan sekoilun keskellä nyt juuri merkitystä ole. Menee miten menee, ei auta laskeskelut. Alavatsan jomottelut ovat jatkuneet edelleen, ei niin paljoa, että pitäisi lääkitä itseään, mutta on tämä silti vähän kummallista. Kuukautisten aikana kipuilen yleensä vain ensimmäisenä päivänä. Rinnatkaan eivät arista, mikä olisi jo melkoisen varma kuukautisten merkki, eikä vuotoa ei kuulu ainakaan toistaiseksi. Ehkä ensi viikolla, tai sitten vasta seuraavan alkupuolella, jos kiertoa mennään edelleen pitkän kaavan mukaan.
Ja nyt yritän lopettaa kehon tuntemusten kyttäilyn, suunnata ajatukset kohti tämän viikon lopetusta ja uuden alkua. Siitä tuleekin taas työkiireiden sävyttämä.
perjantai 2. toukokuuta 2014
Alitajunnan töitä
Jos valveilla ollessa yrittääkin nämä raskausasiat mahdollisimman aktiivisesti työntää taka-alalle ja keksiä muuta mietittävää, niin kyllä silti alitajunta asiaa työstää vaikka sitten yöaikaan. Pari yötä sitten näin hyvin todentuntuista unta, että tein positiivisen raskaustestin. Kaksi selkeää viivaa, ei mitään epäilystäkään asiasta. Olin hurjan onnellinen ja kerroin heti miehelle. Havahtuessani olin edelleen hetken aikaa siinä luulossa, että olen raskaana.
Muutaman päivän ajan on ollut jotenkin ihmeellinen olo, ihan kuin menkat olisivat alkana hetkenä minä hyvänsä. Alavatsaa jomottelee ja juoksen vessassa varmistelemassa, ettei tule yllätyksiä. Nyt on kuitenkin vasta kiertopäivä 25. Vappuaattona tuli hieman veristä vuotoakin, mutta se loppui yhtä pian kuin oli alkanutkin. Samoin kävi pääsiäisen aikoihin muutamanakin päivänä. Väsyttää ja pännii, tänä aamuna hieman kuvottikin. Vappu ja valvoskelu on varmaan todennäköisin syy siihen.
Yritän olla analysoimatta ja pohtimatta liikaa, mistä oikein on kyse. Googlettelua ja keskustelupalstoja varsinkin on vältettävä, jotta en keksi tästä mitään valeraskautta itselleni. Todennäköisesti vain kroppa yrittää hakea sekaisin olevaan kiertoon jotakin tolkkua.
Muutaman päivän ajan on ollut jotenkin ihmeellinen olo, ihan kuin menkat olisivat alkana hetkenä minä hyvänsä. Alavatsaa jomottelee ja juoksen vessassa varmistelemassa, ettei tule yllätyksiä. Nyt on kuitenkin vasta kiertopäivä 25. Vappuaattona tuli hieman veristä vuotoakin, mutta se loppui yhtä pian kuin oli alkanutkin. Samoin kävi pääsiäisen aikoihin muutamanakin päivänä. Väsyttää ja pännii, tänä aamuna hieman kuvottikin. Vappu ja valvoskelu on varmaan todennäköisin syy siihen.
Yritän olla analysoimatta ja pohtimatta liikaa, mistä oikein on kyse. Googlettelua ja keskustelupalstoja varsinkin on vältettävä, jotta en keksi tästä mitään valeraskautta itselleni. Todennäköisesti vain kroppa yrittää hakea sekaisin olevaan kiertoon jotakin tolkkua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)