Tein raskaustestin tänä aamuna. Puhdas negatiivinenhan se oli. Hätäilin kai, onhan "vasta" kp 31. Olo on levoton. Yhtäkkiä ymmärrän niin paljon paremmin heitä, jotka joka ikinen kuukausi viimeisinä kiertopäivinä matelevat päiviä eteenpäin.
Vapun aikoihin ja jälkeen ihmettelemäni alavatsatuntemukset ovat poissa, mutta turvottaa kyllä tavallista enemmän. Olen myös väsynyt. Siinäpä ne, joita voisi ehkä joksikin oireiksi tulkita, ei muuta. En usko olevani raskaana, mutta tulisivat nyt sitten edes ne menkat.
Ensimmäisessä raskaudessani ihan alkuvaiheessa oireena olivat vain lievät alavatsatuntemukset, se oli ikään kuin paineen tunnetta ennemmin kuin kipua. Myös rinnat kipeytyivät, mutta en enää muista, missä vaiheessa se alkoi. Ärsyttää, kun keskustelupalstoilla ja muissakin yhteyksissä usein sanotaan, että kun on raskaana, niin sen vain TIETÄÄ. No, minä en ainakaan tiennyt silloin ensimmäisellä kerralla. Joskus tammikuun ensimmäisinä päivinä tein testin, joka oli negatiivinen. Vajaata viikkoa myöhemmin ihmettelin, kun kuukautisia ei edelleenkään kuulunut, ja silloin tulikin jo selkeä plussa. Enkä olisi todellakaan voinut kuvitellakaan, että olen raskaana, vain pari kuukautta ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Viimeiseen asti epäilin, josko testissä olikin joku vika. Eihän minusta edes tuntunut, että voisin olla raskaana!
Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus, vaikka oikeasti aikaa on kulunut vain muutama kuukausi.
Ensimmäinen raskaus oli muutenkin vähäoireinen, mikä saattoi kyllä olla hälytysmerkki siitä, että kaikki ei olekaan hyvin. Enpä sitä silloin osannut arvata. Voin silloin kaikkiaan hyvin, väsynyt toki olin, mutta pahoinvoinnilta vältyin. Yhtenä ainoana lauantaiaamuna oksensin. Hymyilin ja oksensin. Kuinka ylpeä ja onnellinen voikaan ihminen olla siitä, että aamulla juotu mehulasi päätyy saman tien pyttyyn?
Muistan, miten joskus helmikuun puolella eräällä työreissulla valvoin melkein koko yön yksin hotellihuoneessani ja pelkäsin kuollakseni keskenmenoa. Googlettelin tietoa valvoskellessani, opin käsitteen keskeytynyt keskenmeno. Puristelin tissejäni, yritin arvioida, ovatko ne vähemmän kipeät kuin aiemmin. Pelko oli niin voimakasta, ettei se laantunut täysin aamullakaan. Illalla kotona saunassa kerroin miehellekin pelostani. Hän lohdutteli ja pyysi olemaan murehtimatta, kaikkihan on hyvin. Työnsin ajatukset taka-alalle ja keskityin olemaan raskaana.
Jälkikäteen laskeskelin, että se pelkokohtaus taisi olla juuri niihin aikoihin, kun alkio kuoli. Jos vaistoni ei osannutkaan minulle aluksi raskauden alkamisesta kertoa, niin ehkä se osasi kertoa kuolemasta.
Tuo on niin totta, että miten ärsyttääkään, kun kaikki vaan TIETÄÄ olevansa raskaana.
VastaaPoistaOk, minäkin olin melko varma jo ennen testin tekoa, ettei kyse voi olla mistään muusta, mutta se johtui siitä, että mulla tissit muuttui niin järkyttävän kipeiksi, ettei koskaan ennen! Ensin kyllä syytin siitäkin juuri lopetettua ehkäisyä, mutta raskaus kävi mielessä sitten kun menkat ei alkaneet ja tissit kipeytyi vielä vähän lisää.
Mutta en minä ainakaan muista kokeneeni mitään ihmeellistä euforiaa ja leijuneeni valeanpunaisissa pilvissä hokien mielessäni että "minä olen raskaana"...
Heh, enpä ollut minäkään euforinen tai leijaillut pilvissä. Ensimmäiset pari viikkoa menivät jonkinlaisessa shokissa. Aika monta asiaa siinä ajassa ehtiikin käydä läpi, kaikki oli niin uutta ja vierasta. Kesti kyllä jonkin aikaa, ennen kuin aloin edes hyväksyä sen, että tosiaan tässä nyt ollaan lisääntymässä ja pian elämä ei olekaan enää sellaista, millaisena olen sitä tähän asti tottunut elämään.
Poista