Jälkivuoto on hiipunut enimmäkseen lähes olemattomaksi, pärjään tavallisella pikkuhousunsuojalla. Silloin tällöin se voimistuu hiukan hetkeksi, sitten melkein loppuu taas. Saisi loppua kokonaankin, en enää kaipaisi sitä muistuttamaan siitä, mitä viikko sitten tapahtui.
Lääkkeellisen keskenmenon jälkihoitona tehdään raskaustesti kotona, ei mitään muuta. Ei jälkitarkastusta, ei verikokeita, ei mitään. Tuntuu, että seuranta on heppoista. Odotellaan vain mahdollisia komplikaatioita ja jos niitä ei tule, homma on sillä kuitattu. Eniten olen huolissani siitä, että henkisesti raskaan asian kanssa jätetään niin kovin yksin. Sairaalapastoria saa tavoitella puhelimitse, jos siltä tuntuu, tai kysellä omasta terveyskeskuksesta mahdollisuutta päästä psykologille. Siinä se. Ainakin omalla kohdallani varsinkin ensimmäinen vaihtoehto tuntuu hyvin kaukaiselta, enhän edes kuulu kirkkoon tai usko minkäänlaiseen jumalaan. Jos järjestettäisiin jälkiseuranta, olisi myös ainakin teoriassa mahdollisuus kuulostella potilaan henkistä jaksamista. Mutta - eipä se ennaltaehkäisevä mielenterveystyö yleensäkään tässä maassa kovin hyvin taida toimia.
Aloitin oman jälkihoitoni eilen ja tein ensimmäisen raskaustestin. Tulos oli vielä positiivinen, mutta hyvin hyvin hailakka sellainen. Näyttäisi siltä, että raskaushormonit ovat lähteneet hyvin laskuun. Ehkä viikon päästä teen jo negatiivisen testin.
Tarkkailen kehoani liiankin herkästi nyt. Tänään on ollut hieman lämpöä, mutta toisaalta on vähän kurkkukipuakin, jospa lämpöily onkin flunssan oire. Rekisteröin joka ikisen alavatsatuntemuksen erityisen tarkasti. Varsinaista kipua ei tunnu, mutta satunnaisia nippaisuja tai hieman painetta. Luen netistä juttuja kohtutulehduksesta ja pelkään. Mitä jos kaikki ei olekaan poistunut itsestään ja joudun sittenkin vielä kaavittavaksi, antibiooteille ja toipumaan vielä vähän kauemmin? Todennäköisemmin olen kuitenkin vain luulotautinen, kohtutulehduksessa pitäisi tulla rajumpia oireita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti