Miksi ja jos

Ei se ollut sinun syysi. Mikään, mitä teit, söit tai joit, ei voinut aiheuttaa tätä. Niin vain tapahtuu välillä. Luonto karsii elinkelvottomat pois.

Tämän ei pitänyt edes olla kovin todennäköistä - kävimme yksityisellä varhaisultrassa tammikuun loppupuolella, jolloin viikoiksi varmistui 6+3. Silloin löytyi pienenpieni alkio, reilu kuusimillinen ihmisenalku vasta, mutta se oli oikein kiinnittynyt ja sen sydänkin oli jo alkanut sykkiä. Lääkäri onnitteli ja sanoi, että koska kaikki on tässä vaiheessa näin hyvin, on erittäin todennäköistä, että loppuun asti päästään. Ilmeisesti ihan pian sen jälkeen on jotakin mennyt pieleen eikä pieni jaksanut enää kasvaa.

Päässä pyörii kysymys, miksi näin kävi. Käyn läpi asioita varhaisilta viikoilta. Tulin raskaaksi lomamatkalla, jossa kieltämättä tuli myös otettua alkoholia myös sen jälkeen, kun hedelmöittyminen oli jo tapahtunut. Värjäsin hiukset, vaikka jo tiesin raskaudesta. Käytin muutakin kosmetiikkaa ihan niin kuin ennen raskauttakin.

Jatkoin ratsastusharrastustani raskaudesta huolimatta. En pudonnut hevosen selästä enkä kolhinut itseäni muutenkaan, mutta entä jos pompottava liike tai istunta-asennossa alapäähän kohdistuva paine kuitenkin aiheutti vahinkoa?

En ollut turhan tarkka siitä, mitä söin. Leivässä oli pellavansiemeniä, muutamia kertoja söin pehmeitä juustojakin pizzan päällä - mistä voin tietää, että niitä oli kuumennettu riittävän kauan? Pesinköhän kasvikset riittävän huolellisesti? Silloin tällöin söin myös kananmunia, joita en keittänyt ihan täysin koviksi ja kerran taisin syödä lihaa, joka ei ollut ihan täydellisesti läpikypsää. Maistoin joskus kulauksen miehen oluesta tai tilkan viiniä hänen lasistaan.

Entä henkinen puoli? Stressasin välillä työasioista. Myös raskaaksi tuleminen oli ylipäätään niin iso yllätys, että positiivisen testin jälkeen meni viikko tai pari ikään kuin jonkinlaisessa shokkitilassa. Positiivisella mielellä kyllä, mutta jos se kuitenkin nosti elimistöni stressitasoja eikä tehnyt alkiolle hyvää? En jaksanut olla erityisen positiivinen, väsytti jatkuvasti, töissä sain velvollisuuteni hoidettua, mutta työpäivän jälkeen olin aina aivan puhki.

Miksi en aiemmin huolestunut siitä, että raskausoireita oli niin vähän ja nekin vähäiset hävisivät melkein kokonaan jo viikkoja sitten? Satanen tai pari olisi ollut pikkusumma maksaa yksityiselle siitä, että raskauden olisi todettu keskeytyneen jo ennen kunnan tarjoamaa ultraa. Olisimme saaneet tiedon ehkä jo kuukausi aiemmin. Emme olisi ehtineet kertoa vauvauutisia niin monelle ihmiselle eikä olisi tarvinnut vastaavasti toistella yhtä monta kertaa kipeää tarinaa keskenmenosta. Emme olisi ehtineet turhaan riemastuttaa tulevia isovanhempia, jotka ilahtuivat niin kovasti tulevasta lapsenlapsesta. Olisin jättänyt äitiysvaatteet hankkimatta - "näillä pärjään varmaan pitkälle kesään asti" - ja minun ei tarvitsisi nyt pakkailla niitä käyttämättöminä kellariin odottelemaan toivottavasti myöhempää tarvetta.

Surun ja pettymyksen keskellä yksi vahvimmista tunteista on se, että tunnen itseni todella typeräksi. Miksi kehoni petti minut ja miksi en ottanut jossakin takaraivossa taustalla tuntunutta aavistusta ja pelkoa vakavammin?