15. syyskuuta tuli ja meni. Se olisi ollut meidän pienemme laskettu aika.
Etukäteen luulin, että koska kuitenkin edelleen suren keskenmenoa silloin tällöin, tuo päivä olisi jotenkin surunsävytteinen. Vaan ei. Heräsin aamulla uuteen viikkoon. Väsytti, kuten maanantaisin usein. Olin myös hieman flunssainen. Menin töihin, join kahvit työkavereitten kanssa, jutustelin menneestä viikonlopusta. Istuin parissa palaverissa ja tein työsuunnitelmia loppusyksylle sekä ensi vuodelle. Illalla katseltiin miehen kanssa leffaa, syliteltiin ja siliteltiin. Mentiin ajoissa nukkumaan. Se oli yksi maanantai muiden joukossa.
Ja toden totta, en edes muistanut koko asiaa! Se ei edes käynyt mielessäni koko päivän aikana. Arki vie ajatukset usein tehokkaasti muualle. Ja hyvä niin.
Missäs nyt siis mennään? Ovulaatiotestit ovat vieläkin negatiivisia, mikäli oikein niitä tulkitsen. Viivat ovat olleet vahvoja jo monta päivää, mutta ei silti yhtään selkeää positiivista tulosta. Alavatsaa on kyllä välillä jomotellut toispuoleisesti siihen malliin, että luulin ovulaation olevan jo käsillä. Ehkä viime viikon lopulla alkanut flunssa on viivästyttänyt sitä, mutta nyt voin onneksi jo paremmin - jospa siis kroppakin alkaisi vähitellen taas toimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti